Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi

Mitä tapahtuu kun ohjaaja Tim Burton ja näyttelijä Johnny Depp yhdistävät voimansa Stephen Sondheimin luomaan musikaaliin Sweeyney Todd ja tekevät siitä täysin Tim Burtonin näköisen elokuvan. Lopputulos on täysi(verinen) mestariteos ja kenties yksi hienoimmista musikaaleista mitä koskaan on tehty. Jo kuusi kertaa yhteistyötä tehneet Depp ja Burton ovat tällä kertaa kaukana mukavista fantasia-elokuvista, jopa Päätön ratsumies on kevyttä tavaraa Sweeney Todiin verrattuna, sillä k-18 leima on todellakin ansaittu ja se lavastus-Oscar ei todellakaan tullut tyhjästä, sillä Sweeney Toddin goottimainen maailma on vertaansa vailla.

1800-luvun lopun Lontoo on synkkä kaupunki. Synkkyyden keskellä valoa elämässään kantaa Benjamin Barker (Depp), jolla on kaunis vaimo Lucy ja pieni Johanna-vauva. Katkera tuomari Turpin (Rickman) katsoo kateellisena tätä perhettä ja havittelee Lucya itselleen ja kehittelee kieron juonen, jonka seurauksena Benjamin joutuu vuosiksi vankilaan ja lopulta Lucy menehtyy. 15 vuoden päästä Lontooseen saapuu laiva, josta maihin hyppää mies, joka tottelee nimeä Sweeney Todd. Todd perustaa parturiliikkeen huonosti menestyvän piirakkaliikkeen yläkertaan ja aloittaa verisen kosto-odyseijansa.

Sweeney Todd on todella komeannäköinen elokuva, jonka visuaalista asennetta ei voi kuin ihailla. Tim Burton on mestari luomaan juuri näinkin synkän ja kaunistelemattoman tarinan yhden miehen verisestä kostosta kauniiden kappalaiden taustoittamana, joita näyttelijät osaavat laulaa oikein upeasti. Synkkää tarinaa yritetään parissa kohdassa hieman valoittaa, joista ainakin mieleen jäi kohtaus, jossa Depp ja Helena Bonham Carter kävelevät aurinkoisella rannalla, sekä tietenkin Sacha Baron Cohenin loistava rooli kilpailevana parturina. Vaikka tästä onkin kaukana Boratin ja Ali-G:n hahmot, siitä huolimatta mies tuo ripauksen mustaa huumoria synkkään tarinaan mukaan. Loppukohtaus on myös erittäin tyylikäs.

Sweeney Todd on ennen kaikkea Johnny Deppin elokuva, sillä mies tekee äärimmäisen loistavan tulkinnan tunteensa täysin menettäneenä miehenä. Tämä tyttöjen päiväuni onkin kylmäverinen kaulanviiltäjä, eikä se tuttu kapteeni Jack Sparrow. Ohjaaja Tim Burtonin vaimo Helena Bonham Carter tekee vahvan ja upean roolin piirakoita leipovana ja Sweeney Toddia auttavana rouva Lovettina. Alan Rickman ei ole ollut yhtä vakuuttava sitten Hans Gruberin roolissa ensimmäisessä Die Hardissa, ja tälläkin kertaa mies maalaa täysin sydämettömän roolin tuomari Turpinista. Timothy Spall ja kuten jo mainitsin Sacha Baron Cohen tekevät myös loistavaa työtä pienemmissä rooleissa.

Kokonaisuutena Sweeney Todd:Flesh Streetin paholaisparturi on musikaalien kiistaton mestariteos. Lumoavan hieno ja sangen rankka kostomusikaali jättää upeasti lauletut laulut ja veriset vanat mieleen pitkäksi aikaa. Burton & Depp -kaksikko onnistui jälleen melkein täydellisesti.

Pisteet:
Arvosteltu: 09.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

andy
Käyttäjä

Mikäli vanhaan kauhutarinaan perustuva parturista kertova sarjamurhaajalegenda täytyy päivittää 2000-luvulle, homma myönnetään yksinoikeudella Tim Burtonille. Jos pari vuotta sitten ohjaaja hukutti elokuvateatterin karkkeihin teoksellaan Jali ja Suklaatehdas, tällä kertaa yleisölle nähtäväksi tarjoillaan jotain vähemmän herkullista. Stephen Sondheimin musikaalin elokuvaversio Sweeney Todd – Fleet Streetin Paholaisparturi on raikkaan vinksahtanut elokuvamusikaali, joka Burtonin aiempien tapaan sisältää sadun elementtejä, mutta on tällä kertaa suunnattu vain aikuisille. Sweeney Todd leikkii häpeilemättömästi mustalla huumorilla ja brutaalilla väkivallalla.

Kohutussa roolissaan Johnny Depp on Benjamin Parker. Entinen parturi palaa Lontooseen työleiriltä, jonne hänet tuomittiin vuosia sitten syyttömänä miehenä. Vuosien katkeroittama ja harmaannuttama mies ottaa uudeksi nimekseen Sweeney Todd. Perustamalla uuden parturiliikkeen Sweeney aikoo kostaa Tuomari Turpinille (Rickman), joka on vastuussa hänen ja hänen perheensä elämän tuhoamisesta. Ennen kuin Turpin saadaan istahtamaan kohtalokkaan parturin tuoliin, koituu se monen muun herran kohtaloksi. Siinä sivussa saadaan myös alakerran Mrs Lovettin (Bonham Carter) piirasleipomo aivan uuteen kukoistukseen.

Elokuva sisältää harvinaisen sydämettömiä henkilöhahmoja. Merimies Anthony ja Sweeneyn tytär Johanna edustavat elokuvan vähäistä viattomuutta, mutta kaikilla aikuishahmoilla on useampi kuin yksi ruuvi löysällä. Näyttelijöiden osalta kiinnostavin kysymys on varmasti se miten näyttelemisen ihmemies Johnny Depp suoriutuu musikaaliroolista? Johnny Depp taitaa myös laulun ja vakuuttaa rosoisella lauluäänellään, vaikka elokuvan ensimmäiset kohtaukset saattavatkin mennä asiaa kummastellessa. Depp sai julmasta ja haastavasta roolistaan Golden Globen ja Oscar-ehdokkuuden. Hänen murjottavan hahmonsa rinnalla loistavat myös Helena Bonham Carter, Sacha Baron Cohen ja Alan Rickman.

Burtonin musikaali on samalla sekä traaginen rakkaustarina, että riemastuttavan omalaatuinen musikaali. Se on myös Tim Burtonin ja Johnny Deppin kuudes yhteinen elokuva.

Sweeney Toddia vaivaa ajoittainen yliampuvuus, mutta musikaaleillahan on siihen aina taipumusta. Elokuva on myös tasaisen synkkä alusta loppuun, mutta genren rakastajat löytävät varmasti sen mustuudestakin hurjasti eri sävyjä.

Pisteet:
Arvosteltu: 11.04.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Jossu
Käyttäjä

Kriitikoiden kommentit tästä elokuvasta olivat sen verran houkuttelevat, että minunkin oli pakko käydä se katsomassa. Vaikka kyseessä onkin musikaali, joka on minulle Moulin Rougea lukuunottamatta täysin outo elokuvan laji, ja vaikka pääosassa hääriikin Johnny Depp (mielestäni maailman yliarvostetuin näyttelijä) oli alkuasetelma vähintäänkin mielenkiintoinen. Itse asiassa juuri tämän elokuvan ansiosta päädyin siihen lopputulokseen, että Depp on näyttelijänä monipuolinen ja arvostuksensa täysin ansainnut.

Elokuva alkaa, kun Sweeney Todd-niminen mies (Depp) palaa laivalla kotikaupunkiinsa Lontooseen vuosikausia kestäneen vankeutensa jälkeen. Katsojalle käy pian ilmi, että Todd on entinen parturi Benjamin Barker, jonka varsin kylmäkiskoinen ja ilkeä tuomari Turpin (Rickman) on aikoinaan passittanut syyttä suotta vankilaan saadakseen Barkerin kauniin vaimon ja pienen tyttären itselleen. Todd palaa takaisin kotikulmilleen Fleet Streetille ja huomaa, että hänen entisen liikkeensä alakerrassa on piirakkapuoti. Puodin omistaja rouva Lovett (Bonham Carter) kertoo omien sanojensa mukaan valmistavansa Lontoon huonompia piiraita. Eipä aikaakaan kun kostonhimoinen parturi ja hieman vinksahtaneen oloinen leski keksivät mitä mainioimman liikeidean: kaikki Toddin uhriksi joutuvat parturiliikkeen asiakkaat päätyvät Lovettin piiraiden täytteeksi...

Vaikka elokuva on alusta alkaen hyvin synkkä, musta huumori sävyttää sitä koko ajan. Etenkin laulukohtaukset, jotka ovat alkuperäiskielellään kekseliäitä ja muutenkin erinomaisia, olivat hyviä. Väripilkkuna toimii vain välillä nähtävät takaumat Toddin entiseen elämään sekä Lovettin kuvitelmat. Niin ja tietenkin veritehosteet, jota ei tässä elokuvassa ole säästelty.

Kaiken kaikkiaan Sweeney Todd -leffa oli mitä mainioin elokuvakokemus. Pisteet menevät tasan sekä näyttelijöiden, ohjaajan kuin säveltäjänkin kesken. Miinusta täytyy antaa vain elokuvan loppuratkaisusta, joka mielestäni olisi saanut olla edes rahtusen riemukkaampi.

Pisteet:
Arvosteltu: 18.03.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Hukka
Käyttäjä

Yksi silmäys Sweeney Toddin (Depp) habitukseen kertoo kaiken; tällä miehellä ovat asiat pahasti vinossa. Sitä vinoutta ei kampea suoraan edes nuoren kanssamatkaajan riemu. Kanssamatkustaja, Anthony (Campbell Bower), on seilori, joka ei malta olla hehkuttamatta horisontissa kohoavasta citystä: ”There's no place like London!” Toki Sweeney yhtyy Anthonyn toteamukseen, joskin omalla katkeralla nuotillaan. Se katkeruus on niin kamalaa, että kaikki ympärillä näyttää mustalta ja mädältä. Piruparka, melkein kuin mestauslavalleen saapuva, mutta - miehen leuka erinomaisen siisti!

Parturi Sweeney Toddin tarinaa kertova elokuva ei ole Burtonia helpoimmasta päästä. Musikaalinakaan se ei ole helppo tapaus. Stephen Sondheimin kiperään kostomusikaaliin pohjaava raina pakottaa yleisönsä kuuntelemaan enimmäkseen duurissa seilaavia lauluja. Niiden sisältö näyttää päältä päin olevan pelkkää sokeria: My Friends, Green Finch and Linnet Bird, Pretty Women, By the Sea – siinä muutamia musikaalin laulunumeroita. Burton on lajityypille uskollisesti jättänyt turhat kikkailut sikseen ja päätynyt hyvin perinteiseen ratkaisuun. Hahmot puhkeavat lauluun kun heitä se huvittaa. Niinpä leffa voidaankin kokea kahdella eri tavalla:

a) Tim Burtonin Sweeney Todd on suuri askel taaksepäin sekä ohjaajan itsensä että musikaaliteollisuuden alalla. Se on ärsyttävään teennäisyyteen puettua ohjaajan vanhojen tunnusmerkkien toistoa. Ulkoisesti teos hyödyntää jo ajat sitten puhki kulutettua goottityyliä. Sitä Burton käyttää paksun alleviivaustussin tavoin, todistaakseen päähenkilön synkeää mielenmaisemaa. Synkkyyttä kevennetään tökeröllä komiikalla, joka on peräisin Stephen Sondheimin alkuperäismusikaalista. Hei pliis, ei kai ketään enää tosissaan naurata, kun (ohjaajan) muija leipoo mukamas kissoja piirakkaansa ja listii siinä sivussa kaulimellaan pari torakkaa? Tekeleen juonenkin arvaa jo sillä hetkellä kun Johnny Depp luikauttaa roolinsa ensimmäiset säkeet. Voi huisi, mahtaakohan tämä tyyppi saada kostonsa? Tilanne on vähän sama kuin Huuliharppukostajan alussa. Voiko päähenkilön mission onnistumista edes epäillä? Laulutkin ovat tylsän klassisia. Tuomio: 1-2 tähteä.

b) Tim Burton ottaa Sweeney Toddissa käyttöön radikaalit ratkaisut. Hän päästää katsojan näkemään maailman mieleltään järkkyneen ja kostonhimoisen parturin silmin. Vuosia vankilassa syyttä riutunut mies ei usko enää muuhun kuin kykyynsä siistiä se, mikä on rumaa ja pahaa. Burton adaptoi onnistuneesti osaksi omaa työtään Stephen Sondheimin ihanan vivahteikkaat sävelet ja asiaankuuluvan mustan lyriikan. Kertomuksen muutamat koomiset heitot näyttävät kuin verilammikossa kelluvilta kirsikankukilta. Vaikka musikaali vaatii suuria ponnistuksia tekijöiltään, Sweeney Toddin voi nähdä onnistuneen kaikin puolin hyvin. Burtonillahan on kuitenkin takanaan jo kaksi musikaalin tekemistä harjoituttanutta työtä, Painajainen ennen joulua (1993) sekä Corpse Bride (2005). Jälkimmäinen valmensi myös Helena Bonham Carteria ja Johnny Deppiä rooleihinsa Sweeney Toddissa. Deppin suoritus Sweeneynä voisi olla tiukempikin, mutta yleisesti ottaen parivaljakko sopii elokuvan pääosaan kuin olisi kasvanut siihen. Heidän, Sondheimin musiikin ja Burtonin taidokkuuden ansiosta elokuva painuu mieleen. Se on erikoisen tyylikkäällä tavalla kerrottu tragedia. Tuomio: 4-4,5 tähteä.

Oli miten oli, Sweeney Todd on Burtonin verisin elokuva. Saksikäsi Edwardin jälkeen se on myös ohjaajan vakaimpia ja koskettavimpia töitä. Mene ja pidä, tai ole pitämättä. Sweeneytä sinun pitämisesi ei kiinnostaisi kumminkaan.

Pisteet:
Arvosteltu: 28.02.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä

Pidän erittäin paljon Tim Burtonin elokuvistani ja hän on yksi lempiohjaajistani, itse asiassa pidän kaikista hänen elokuvista paitsi Ed Woodista. Jopa Mars Hyökkää on loistava leffa. Eli siis minulla oli ERITTÄIN suuret ennakko-odotukset tälle elokuvalle, ja heti alkuun voin kertoa että tämä elokuva ei todellakaan pettänyt odotuksiani, sillä Sweeney Todd kuuluu satusetä burtonin parhaimmistoon.

Tarina kertoo Benjamin Barkerista (Johnny Depp) jonka ilkeätuomari Turpin (Alan Rickman) juonittelee syyttömänä vankilaan. Kun hän pääse pois vankilasta hän janoaa kostoa, ei ainoastaan vankilatuomionsa vuoksi vaan myös siksi mitä kamalaa hänen vaimollensa ja tyttärellensä tapahtui. Benjamin Barkerista tulee Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi kun hän avaa parturiliikkeensä. Hän ajoi parran herroilta joista ei enää sen koommin kuultu.

Ensinnäkin, näyttelijätyö on loistavaa. Johnny Depp näyttelee jälleen kerran mahtvasti kuten aina. Mies se vaan osaa vetää minkä tahansa roolin. Helena Bonham Carter on myös loistava Toddin rikoskumppanina. Kaikki muutkin olivat loistavia, pääosista sivuosiin, erityismaininta vielä Sacha Baron Cohenille joka veti loistavan rooli suorituksen Adolf Pirrellinä josta on Boratit sun muut kaukana.

Toisena, musiikit. Aivan loistavaa. Stephen Sondheim on säveltänyt loistavat musiikit tähän elokuvaan. Näyttelijätkin laulavat mahtavasti varsinkin Depp. Biisejä on laidasta laitaan ja ne jäävät soimaan päähän. Minulla jäi mieleen erityisesti: Worst Pies in London, Pirelli's Miracle Elixir, Poor Thing ja Contest. Elokuvan tunnarikin on hyytävä.

Elokuvan ikärajasta, K-18 on ollut paljon puhetta mutta jos minulta kysytään niin kyllä tuo ikäraja tulee ihan syystä.

Mutta loppujen lopuksi itse elokuva, on loistavasti näytelty ja laulettu musikaalitrilleri, jossa on myös kauhua ja mustaa komediaakin. Elokuvan ohjaus on sitä vanhaa kunnon mahtavaa Burtonia. Suosittelen ehdottomasti. Voi nousta ylpeänä seisomaan Burtonin muitten mestariteosten joukkoon.

Pisteet:
Arvosteltu: 11.02.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

QT
Käyttäjä