Kriitikoiden kommentit tästä elokuvasta olivat sen verran houkuttelevat, että minunkin oli pakko käydä se katsomassa. Vaikka kyseessä onkin musikaali, joka on minulle Moulin Rougea lukuunottamatta täysin outo elokuvan laji, ja vaikka pääosassa hääriikin Johnny Depp (mielestäni maailman yliarvostetuin näyttelijä) oli alkuasetelma vähintäänkin mielenkiintoinen. Itse asiassa juuri tämän elokuvan ansiosta päädyin siihen lopputulokseen, että Depp on näyttelijänä monipuolinen ja arvostuksensa täysin ansainnut.
Elokuva alkaa, kun Sweeney Todd-niminen mies (Depp) palaa laivalla kotikaupunkiinsa Lontooseen vuosikausia kestäneen vankeutensa jälkeen. Katsojalle käy pian ilmi, että Todd on entinen parturi Benjamin Barker, jonka varsin kylmäkiskoinen ja ilkeä tuomari Turpin (Rickman) on aikoinaan passittanut syyttä suotta vankilaan saadakseen Barkerin kauniin vaimon ja pienen tyttären itselleen. Todd palaa takaisin kotikulmilleen Fleet Streetille ja huomaa, että hänen entisen liikkeensä alakerrassa on piirakkapuoti. Puodin omistaja rouva Lovett (Bonham Carter) kertoo omien sanojensa mukaan valmistavansa Lontoon huonompia piiraita. Eipä aikaakaan kun kostonhimoinen parturi ja hieman vinksahtaneen oloinen leski keksivät mitä mainioimman liikeidean: kaikki Toddin uhriksi joutuvat parturiliikkeen asiakkaat päätyvät Lovettin piiraiden täytteeksi…
Vaikka elokuva on alusta alkaen hyvin synkkä, musta huumori sävyttää sitä koko ajan. Etenkin laulukohtaukset, jotka ovat alkuperäiskielellään kekseliäitä ja muutenkin erinomaisia, olivat hyviä. Väripilkkuna toimii vain välillä nähtävät takaumat Toddin entiseen elämään sekä Lovettin kuvitelmat. Niin ja tietenkin veritehosteet, jota ei tässä elokuvassa ole säästelty.
Kaiken kaikkiaan Sweeney Todd -leffa oli mitä mainioin elokuvakokemus. Pisteet menevät tasan sekä näyttelijöiden, ohjaajan kuin säveltäjänkin kesken. Miinusta täytyy antaa vain elokuvan loppuratkaisusta, joka mielestäni olisi saanut olla edes rahtusen riemukkaampi.
