Creepshow (1982)
- Tuotantovuosi:
- 1982
- Ohjaajat:
- George A. Romero
- Pääosissa:
- Ed Harris, Hal Holbrook, Leslie Nielsen, Stephen King, Ted Tanson
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 123 min
- Genret:
- Komedia, Kauhu, Fantasia
- Elokuvasarja:
- Creepshow, Creepshow 2, Creepshow 3
Keskiarvo
Arvostelut (5): 
Pikatuomiot (136):
Oma pikatuomio
Mitä siitä syntyy kun kaksi jo nuorina kauhuleffoihin hurahtanutta herraa lyövät haamuja suoltavat päänsä yhteen? Stephen Kingin ja George Romeron päidenkolahduksesta syntyi viiteen segmenttiin jaettu vanhoille kauhupätkille kumarteleva Creepshow.
Creepshow’n vahvuuksia on se seikka, että se uskaltaa myös nauraa aiheelleen. Kyseessä ei ole sinne tänne säntäilevä kauhuteos, vaan yhtälailla tietoisesti komedia. Kingiä kirjailijaksi nuoruudenvuosina innoittaneet elokuvathan pursusivat tahatonta komiikkaa, ja vuosikymmeniä myöhemmin verijälkiä lattioille maalatessaan kirjailija muistaa nuo kohdat, joissa ei kiljaistakaan vakavamielisesti, vaan vaikka naurahdetaan kepeästi.
Visuaaliselta ilmeeltään Romeron ohjaus on aika nannaa: höpsöä, aitoa kahdeksankymmentälukua tapaamassa sarjakuva-arkistojen kätköjä ja jo mainittuja inspiraationlähteitä. Jo ihanan sarjakuva-albumimainen alkutekstiosa on loistava musiikkeineen kaikkineen. On helppo kuvitella ’Tallica-huiviset kauhufanaatikot istumaan sipseineen ja limuineen tämän näköisen leffan ääreen.
Viidestä osasesta ensimmäisenä tarjoillaan Father’s day, jossa isävainaja palaa multien kylmyydestä maanpinnalle kakkua jahtaamaan ja antamaan syyllisille, noh tietenkin, oikein isän kädestä. Idea on simppeli ja etenee kasaripopituksesta odotettuun kakkuhetkeen. Kalmaiselle örrimörrille olisi suonut silti enemmän ruutuaikaa menneisyyden jauhamisen sijaan.
Kakkososassa vauhtiin pääsee King itse, ihan yksin vieläpä. Sinänsä herra ei mikään näyttelijä kovista cameo-haluistaan huolimatta ole, mutta vihreää nöyhtää sekä meteoriitteja roiskiva on sen verran absurdi, että antaa nyt palaa vaikka hieman isomman roolin verran! Kingin lyhyt omakiva ei kuitenkaan yllä kovin korkealle Creepshow’n laidasta laitaan kulkevassa repaleisessa kokonaisuudessa.
Jos The Lonesome Death of Jordy Verrill oli Kingin soolosuoritus, niin kolmososassa vanha kunnon Leslie Nielsen on vastaavassa osassa. Maalaisjunttihuumori on jo unohdettu ja kostonhimoinen aviomies (Lesley) saapuu kostonenkelinä pistämään vaimonsa rakastajan hengen ahtaalle ja hautaamaan rakastavaisten unelmat. Vaikka Nielsen tunnetaankin kreisikomedioiden ihmemiehenä, niin hieman eri aaltopituuksilla liikkuva segmentti (kyseessä on viisikon vakavin osio, joskin vakava on väärä sana) nostaa valkopäisen näyttelijän osakkeita entisestään. "Frank Drebin" osaa olla julma… niin tosin osaavat myös nuo ihanan lässähtävin askelin kulkevat toisen maailman olennotkin!
The Craten tähtenä häärii 70-luvun seksisymboli Adrienne Barbeau, jonka äksyilevä Billie-hahmo naukkailee heti alkuun hienostojuhlissa muutaman juoman liikaa. Moinen häiriö ei haittaa ollenkaan, sillä niin laimea on tylsien proffien juhlien ilmapiiri. Hidas episodi säästää parhaan eli boksimörön ja Barbeaun "Biatchin" kohtaamisen loppuun. Kellarista löytyneen arkun ensiavaamisessa ja loppuruokailussa on fiilistä, mutta muuten Crate on hidastempoisin ja eniten leppoisaa kokonaisilmapiiriä hukkaavin osanen. Opetuksena lienee, ettei liika jäkättäminen kannata pidemmän päälle.
Päätösepisodi ei ole mikään nostatus vaan kauhua entomofobiasta kärsiville. Passeli päätös kuitenkin.
Esikuviensa lailla mikään Creepshow’n osasista ei tunkeudu syvälle, vaan rouskuttelee kauhuelementillä pari puraisua ja sylkäisee sitten pois. Tärkeintä on, että räkäisy ei osa katsojaa silmiin kuten niin monessa uudemmassa (ja miksei toki vanhemmassakin) tunteen hukanneessa kauhistelussa. Rupia, limaa, mömmöjä, verta piisaa kohtuullisesti, ainakin sen verran mitä sarjakuvakokoelmaksi naamioitu leffa vaatii.
Miinuspuolina on mainittava usean segmentin venyttely. Keskipituutta niillä on lähes 25 minuuttia, vaikka moni stoori olisi maksimissaan kymmenen verisen hupaisan minuutin arvoinen. Alkupuolen peukalo keskellä kämmentä räivitty örkkiviihde toimii selkeästi venytettyä loppupuoliskaa paremmin, ja näin ollen jälkipuolisko saa alemmat pisteet. Silti pientä nostalgianpoikasta katsojassaan herättävä teos on kyseessä. Ja hei, onhan King saanut pienen poikansakin heti mukaan kauhun maailmaan, joten eiköhän Creepshow tee vastaavaa monille muillekin.
Pisteet:
Arvosteltu: 14.06.2007
Katsottu: VHS
Paljon hyvää en ole kuullut Romeron Creepshow'sta, mutta päätin silti antaa sille mahdollisuuden. Omaksi onnekseni sain huomata, ettei kyseessä nyt ihan susi leffa ole.
Leffa koostuu viidestä erinäisestä tarinasta, jotka on ängetty ihan tyylikkäästi parin tunnin sisälle - vaikka pari tarinaa olisi vonut kepeästi jättää kokonaisuudesta pois ja taas loppuja lyhentää. Creepshow'n kantavimmat tarinat ovat ehdottomasti tarinat 3 ja 4, muut tarinat oikeastaan vain tuntuvat täytemateriaalilta.
Kolmannessa tarinassa mies houkuttelee toisen miehen ansaan. Tämä tarina tempaa heti mukaansa, ja onnistuu olemaan paikoitellen jopa todella ahdistava. Leslie Nielsen vetää uransa parasta settiä hulluna huijarina. Ensi-istumalta on vaikea kuvitella Nielseniä psykon roolin, kun nykypävänä tulee vain armotonta kohellusta, jonka pitäisi olla mukamas hauskaa. Loppupuolella tarina alkaa laahaamaan, eikä sen alku oikein jaksa kannatella lopun tylsyyttä.
Neljännessä tarinassa mystinen apinaotus tappaa porukkaa. Otus on todalla campin näköinen, eikä sitä mitenkään voi ottaa vakavissaan, eikä sitä pidäkään ottaa vakavissaan. Tarina on kokonaisuudessaan hauska, mutta sekin on vähän turhan pitkä. Muutamat läpinät olisi voinut jättää pois ja gorea olisi voinut lisätä reilusti.
Kaikkia tarinoita kuitenkin ryhdittää aivan mahtava visuaalinen ilme, jonka sarjakuvia jäljittelevät leikkaukset luovat juuri oikean tunnelman. Eikä sovi unohtaa efektit tehneen Savinin hienoa roolia elokuvan loppussa.
Kokonaisuutena Creepshow'n katsoo kertaalleen. Parhaimmillaan se on varmasti muutaman oluen ja kavereiden kera.
nimimerkki: Tumppimies
Pisteet:
Arvosteltu: 13.02.2007
Katsottu: DVD
Tuli sitten lomareissulla ollessa ostettua vihdoinkin pitkän harkinnan jälkeen tuo Kauhukoira-pakkaus ja laitoinkin hetimiten jonkun leffan siitä pyörimään. Ensiksi ajattelin laittaa siis Creepshow'n. Ennen en ollut nähnyt leffaa, eikä siis ollut mitään ennakko-odotuksiakaan.
Isä on erittäin vihainen pojalleen, koska tämä lukee kauhusarjakuvalehteä, Creepshow'ta. Isä ei tykkää asiasta ollenkaan, ottaa pojalta lehdet pois ja heittää menemään. Mutta sitten tapahtuukin jotain perin kummallista... Lehden sarjakuva herää eloon!
Elokuvassa esitetään viisi sarjakuvaa pieninä, keskimäärin n. 20-25 minuutin pituisina pätkinä. Niistä seuraavassa lyhyesti:
1. Eräs koullut pappi herää henkiin isänpäivänä ja haluaa osallistua juhlintaan...
2. Hölmö maajussi huomaa tilalleen pudonneen meteoriitin ja menee uteliaana sörkkimään sitä, mutta pian hänelle paljastuukin karu totuus kivestä...
3. Kiero mies houkuttelee toisen miehen rannalle, kertoen, että hänen vaimonsa on pulassa. Mutta vasta rannalla toinen mies tajuaa joutuneensa ansaan, josta ei ole pakotietä...
4. Koulun talonmies huomaa portaikon alla vanhan arkun ja yhdessä erään toisen miehen kanssa he kaivavat sen esille. Mutta heti sen avattuaan he tajuavat, että nyt tuli tehtyä jotain todella hirveää...
5. Rikas pohatta huomaa torakan ja kutsuu hyönteistorjujan paikalle. Mutta torakkaongelma alkaa paisua nopeasti äärimmäisen pahaksi...
On sanomattakin selvää, että Creepshow on pelkkää kasari-b-kauhuviihdettä, mutta silti hemmetin toimivaa sellaista, jos vain älyää jättää aivot narikkaan tuulettumaan, ennen kuin alkaa leffaa katsoa. Ainakin minä tykkäsin, mutta silti kun Creepshow'ta tarkastelee puhtaasti elokuvana, niin eihän kyseessä ole kuin keskinkertainen, huonolla äänen ja kuvanlaadulla varustettu viihdepläjäys. Mutta niin hiton toimiva sellainen! Kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin vakavasti. Juuri siitä on Creepshow'n toimivuudessa kyse. Ja onhan ohjaajanakin sentään George A. Romero!
Suosittelen kaikille, jotka pitävät kieroista kauhukomedioista ja roskaviihteestä. Jos olet liian tosikko, jätä mieluummin väliin. Jos et, niin tiedät jo mitä tehdä!
nimimerkki: Tolppanen
Pisteet:
Arvosteltu: 19.07.2006
Katsottu: DVD
Elokuva alkaa kohtauksella, jossa isä kieltää poikaansa lukemasta kauhusarjakuvia, ja heittää lehdet roskiin. Poika toivoo isänsä mätänevän helvetissä, ja siitä siirrymmekin sarjakuvan tarinoihin. Ne ovat varsin hilpeää katseltavaa, ja tapaamme esim. 184 vuotiaana murhatun pohatan joka nousee haudastaan koska mieli tekee isänpäiväkakkua.
Jotkut eivät sitten millään voi ymmärtää kauhukomedioita, mutta minuun ne ovat aina iskeneet, eikä Creepshow ole poikkeus. Tarinat ovat paikoittain ihan jännittäviä, ja hauskoja jokainen. Näyttelijät eivät loista mitenkään erikoisesti, mutta esim. Leslie Nielsen on loistava, ja kerrankin hieman vakavammassa roolissa. Romero ohjaa ihan hyvin, ja itsensä Stephen Kingin (joka käy muuten vetäisemässä ihan hyvän roolisuorituksen kirjaimellisesti sammaloituvana junttina) tekemä kässäri on täyttä roskaa, mutta ensiluokkaisen viihdyttävää sellaista. Kuten koko Creepshow. Se on ensiluokkaista roskaa josta ei voi kuin nauttia.
Kovin pelottava leffa ei ole, mutta hauska ja suht. verinen kylläkin. Muutama kohta lähentelee jo splattermittakaavoja, mutta vain muutama. Parhaat episodit ovat ehdottomasti kaksi viimeistä, joissa 147 vuotias apinahirviö mellastaa koulussa, ja vanha, itsekäs rikas erakko aloittaa sodan torakoita vastaan.
Suosittelen, jos osaat vaihtaa vapaalle, sinulla on kieroutunut huumorintaju ja pidät kauhua ja huumoria hyvänä yhdistelmänä.
Pisteet:
Arvosteltu: 16.03.2004
Katsottu: DVD
Creepshow on viisi erillistä kauhutarinaa sisältävä elokuva, jotka sidotaan yhteen saman nimisen sarjakuvan sisällöllä. Tarinat ovat kauhumaestro Stephen Kingin kynästä ja ohjauksen suorittaa zombie-leffoillaan kulttimaineen itselleen luonut George A. Romero. King sai elokuvaan idean poikansa lukemasta roskakauhusarjiksesta. Elokuvan henki on samaa kuin TV-sarjoissa Tales from the Crypt ja Yöjuttu, joka pyöri suomessakin silloin joskus. Creepshow on mainio esimerkki siitä kuinka tekijänimetkään eivät todellakaan takaa laatuviihteen onnistumista.
Hyvää ideaa ja konseptia lukuun ottamatta Creepshowssa oikeastaan mättää kaikki ja ikävällä tavalla. Yksinkertaisesti se ensinnäkään ei kestä toteutukseltaan ajan hammasta. Kehyksenä toimivan sarjakuvagrafiikan ja elokuvan yhdistäminen mättää. Sen tarinat ovat oikeastaan Kingin huonoimmasta päästä -ainakaan tällä toteutuksella ne eivät ota kantaakseen, kauhuhuumori ei vain toimi. Kaiken takana on varmasti myös viestittää katsojalle "kieli poskessa" -meingistä, tekijöillä on varmaan ollut enemmän kuin hauskaa, mutta katsomiskokemus onkin jo aivan jotain muuta.
Viisi Kingin novellia jotka elokuva sisltää ovat: Isäinpäivä, Jordy Verrillin yksinäinen kuolema, Vuorovetten viemää, Arkku ja Ne ryömivät päällesi. Itseasiassa Vuorovetten viemää on ainut joka jaksaa innostaa muuten pätkien katsominen on suhteellisen kivuliasta touhua. Vähän reilu kaksituntinen on aivan liian pitkä aika huonojen lyhytelokuvien katselulle. Puolessavälissä tulee jo sellainen "voiko nämä todellakin olla näin tuubaa"-olo.
Huumorin ja kauhun sekoittaminen on aina ollut kummallinen laji. Se ei oikein ole ottanut onnistuakseen tämän katsijan silmissä. Kyllä silloin kun katsotaan kauhua niin silloin pelätään. Kingin ongelmana on myös se että kyllä ideoita ja tarinaa riittää, mutta joka kerta kun äijä itse päästetään liikaa elokuvatuotannon puolella niin syntyy huonoa jälkeä. Tässäkin tapauksessa vedetään karsea päärooli yhdessä episodeista, kaikkea muuta kuin hauskaa!
Elokuvan DVD-julkaisu on törkeimpiä mitä on tullut katsottua. Kuva on todella suttuinen 1.33 suhteen-FullFrame ja ääni mono! Jonkinasteista kulttiainesta tekijöiden hassutteluna elokuva varmasti nauttii, mutta siihen se jää.
Pisteet:
Arvosteltu: 20.10.2002
Katsottu: DVD
