Mitä siitä syntyy kun kaksi jo nuorina kauhuleffoihin hurahtanutta herraa lyövät haamuja suoltavat päänsä yhteen? Stephen Kingin ja George Romeron päidenkolahduksesta syntyi viiteen segmenttiin jaettu vanhoille kauhupätkille kumarteleva Creepshow.
Creepshow’n vahvuuksia on se seikka, että se uskaltaa myös nauraa aiheelleen. Kyseessä ei ole sinne tänne säntäilevä kauhuteos, vaan yhtälailla tietoisesti komedia. Kingiä kirjailijaksi nuoruudenvuosina innoittaneet elokuvathan pursusivat tahatonta komiikkaa, ja vuosikymmeniä myöhemmin verijälkiä lattioille maalatessaan kirjailija muistaa nuo kohdat, joissa ei kiljaistakaan vakavamielisesti, vaan vaikka naurahdetaan kepeästi.
Visuaaliselta ilmeeltään Romeron ohjaus on aika nannaa: höpsöä, aitoa kahdeksankymmentälukua tapaamassa sarjakuva-arkistojen kätköjä ja jo mainittuja inspiraationlähteitä. Jo ihanan sarjakuva-albumimainen alkutekstiosa on loistava musiikkeineen kaikkineen. On helppo kuvitella ’Tallica-huiviset kauhufanaatikot istumaan sipseineen ja limuineen tämän näköisen leffan ääreen.
Viidestä osasesta ensimmäisenä tarjoillaan Father’s day, jossa isävainaja palaa multien kylmyydestä maanpinnalle kakkua jahtaamaan ja antamaan syyllisille, noh tietenkin, oikein isän kädestä. Idea on simppeli ja etenee kasaripopituksesta odotettuun kakkuhetkeen. Kalmaiselle örrimörrille olisi suonut silti enemmän ruutuaikaa menneisyyden jauhamisen sijaan.
Kakkososassa vauhtiin pääsee King itse, ihan yksin vieläpä. Sinänsä herra ei mikään näyttelijä kovista cameo-haluistaan huolimatta ole, mutta vihreää nöyhtää sekä meteoriitteja roiskiva on sen verran absurdi, että antaa nyt palaa vaikka hieman isomman roolin verran! Kingin lyhyt omakiva ei kuitenkaan yllä kovin korkealle Creepshow’n laidasta laitaan kulkevassa repaleisessa kokonaisuudessa.
Jos The Lonesome Death of Jordy Verrill oli Kingin soolosuoritus, niin kolmososassa vanha kunnon Leslie Nielsen on vastaavassa osassa. Maalaisjunttihuumori on jo unohdettu ja kostonhimoinen aviomies (Lesley) saapuu kostonenkelinä pistämään vaimonsa rakastajan hengen ahtaalle ja hautaamaan rakastavaisten unelmat. Vaikka Nielsen tunnetaankin kreisikomedioiden ihmemiehenä, niin hieman eri aaltopituuksilla liikkuva segmentti (kyseessä on viisikon vakavin osio, joskin vakava on väärä sana) nostaa valkopäisen näyttelijän osakkeita entisestään. ”Frank Drebin” osaa olla julma… niin tosin osaavat myös nuo ihanan lässähtävin askelin kulkevat toisen maailman olennotkin!
The Craten tähtenä häärii 70-luvun seksisymboli Adrienne Barbeau, jonka äksyilevä Billie-hahmo naukkailee heti alkuun hienostojuhlissa muutaman juoman liikaa. Moinen häiriö ei haittaa ollenkaan, sillä niin laimea on tylsien proffien juhlien ilmapiiri. Hidas episodi säästää parhaan eli boksimörön ja Barbeaun ”Biatchin” kohtaamisen loppuun. Kellarista löytyneen arkun ensiavaamisessa ja loppuruokailussa on fiilistä, mutta muuten Crate on hidastempoisin ja eniten leppoisaa kokonaisilmapiiriä hukkaavin osanen. Opetuksena lienee, ettei liika jäkättäminen kannata pidemmän päälle.
Päätösepisodi ei ole mikään nostatus vaan kauhua entomofobiasta kärsiville. Passeli päätös kuitenkin.
Esikuviensa lailla mikään Creepshow’n osasista ei tunkeudu syvälle, vaan rouskuttelee kauhuelementillä pari puraisua ja sylkäisee sitten pois. Tärkeintä on, että räkäisy ei osa katsojaa silmiin kuten niin monessa uudemmassa (ja miksei toki vanhemmassakin) tunteen hukanneessa kauhistelussa. Rupia, limaa, mömmöjä, verta piisaa kohtuullisesti, ainakin sen verran mitä sarjakuvakokoelmaksi naamioitu leffa vaatii.
Miinuspuolina on mainittava usean segmentin venyttely. Keskipituutta niillä on lähes 25 minuuttia, vaikka moni stoori olisi maksimissaan kymmenen verisen hupaisan minuutin arvoinen. Alkupuolen peukalo keskellä kämmentä räivitty örkkiviihde toimii selkeästi venytettyä loppupuoliskaa paremmin, ja näin ollen jälkipuolisko saa alemmat pisteet. Silti pientä nostalgianpoikasta katsojassaan herättävä teos on kyseessä. Ja hei, onhan King saanut pienen poikansakin heti mukaan kauhun maailmaan, joten eiköhän Creepshow tee vastaavaa monille muillekin.
