Stigu (Mikko Nousiainen) on mainonnan suunnittelija joka on jo meriittinsä ansainnut. Hän on mainostoimisto Ilmiön ykkösjäbä, jolle dirikka pukkaa suurimmat asiakkaat. Pienen lipsahtelun myötä muut väläyttelevät burnoutia, mutta Stigu ei allekirjoita tautimääritystä, vaan hänen mielestä kyse on jostakin muusta puutostaudista.
Ella (Miina Maasola) on vintageputiikista haaveileva sinkkumimmi, joka ajautuu haaveen toteutumisen välietappina Väestöliitolle töihin hoitamaan uuden markkinointikampanjan toteutusta. Oman putiikin suunnittelu vie kaiken liikenevän ajan ja ajatukset, joten suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen on tyydyttävä vain seksiin 1 krt/viikko, keskiviikkoisin kolmen vartin ajan.
Stigu ja Ella kohtaavat kuntosalilla ja keskiviikkoiltaisten sessioiden lisäksi heidän tiet kohtaavat työelämässä. He joutuvat painimaan Väestöliiton mainoskampanjan toteuttamisessa.
Mikko Nousiainen hoitaa homman yllättävänkin hyvin. Ilmeisen luontainen vähäeleisyys sopii kuvioon, ja on virkistävä nähdä herra vietävänä eikä kasan orhina ja kuninkaana. Katsojan on helppo asettua Stigun puolelle.
Miina Maasola toisessa pääroolissa on myöskin hyvä. Hahmo kasvaa kuin maakunta-arkiston hoitaja rockfestareilla: nuivuus avautuu muutoinkin kuin munakellon tahtiin vällyissä.
Mutta Kristo Salminen. Näin sieluni silmin kuinka ohjaaja ojentaa konvehtia kameran takana kohtauksen otossa, notta herralle saadaan patentti-ilme päälle. Tuo ilme on tuttu kaikille koirien, ja varsinkin spanielien, kasvattajille.
Rakkauden rasvaprosentti on kevyt komedia, joka taiteilee liiallisen makeilun ja huumorin välimaastossa. Käsikirjoitus sinällään on toimiva, mutta sitä rasittaa ennalta-arvattavuus. Leffan twistit ovat yhtä kevyitä kuin koko elokuvakin, ja siinä missä komediallisuus ei ole löytänyt paikkaansa, tilanteen korvaa romanttinen makeilu. Mielestäni linja olisi pitänyt selkeämmin valita, millaiseksi lopputulos halutaan. Tosin komedian teko on taitolaji, joka vaatii ohjaajalta vankkaa näkemystä ja näyttelijöiltä paljon. Ja silkka romantiikka puolestaan rajaa katsojakuntaa pariskuntien miespuoleisiin pakkokatsojiin ja naisiin. Mutta liputettu, mikäli liputettu: näkemyksellisempi ja komediallisempi tyyli olisi ollut mielestäni osuvampi. Esim. 1) Mainostoimistomaailmasta olisi ollut revittävissä irti esitettyä enemmän, kun jo esitetty tapa ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. 2) Naapurin kurkkiva vanharouva toistuu samalla kaavalla ilman one-linereita, vaikka hahmolla yritetään luoda koomisuutta kuvaan. 3) Kristo Salmisen hahmo (Stigun paras kaveri Karri) jää valjuksi, vaikka tilausta olisi ollut tragikoomiselle hahmolle.
Yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden, ja tällä kertaa lievä epätasaisuus aiheuttaa ontumista miellyttävän kokemuksen saamisessa. Kunpa vain leffan tyyli olisi ollut selkeämpi ja visuaalisesti karkkipaperia näkemyksellisempi. Mitenhän ranskalaiset olisivat toteuttaneet kyseisen elokuvan?
Mainostoimistossa sanotaan korvat luimussa keskivertoidealle, että ihan kiva. Sellainen on Rakkauden rasvaprosenttikin.
Rakkauden rasvaprosentti kuvaa nimenä elokuvaa hyvin. Kyseessä on romanttinen komedia, jonka edellä esitetystä kritiikistä huolimatta luulisi löytävän katsojansa. Kun ylensyönti turruttaa ja ajatukset sakkaa, voi joulun 2012 leffasesongin aikoihin illan kuluttaa huonomminkin. Rakkauden rasvaprosentti on helppo, se on sopivan mittainen ja pääosien esittäjät onnistuvat – ja se on suomalainen elokuva.
