Labyrintti

(2014)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Labyrintti
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Maze Runner
Valmistusvuosi:2014
Pituus:113 min
Pisteytyksiä: 104
Tarkka arvio: 2.87

Kuvittele herääväsi yksin täydessä pimeydessä, ja ainoa asia jonka pystyt muistamaan, on oma nimesi…

James Dashnerin nuortenromaaniin perustuva elokuva sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan, jossa Thomas herää muistinsa menettäneenä valtavan labyrintin vankina. Thomas ei ole kuitenkaan yksin, vaan labyrinttiin on suljettu joukko muitakin nuoria miehiä. Yhdessä he ryhtyvät selvittämään kuka heidät labyrinttiin vangitsi ja miksi. Samalla Thomas ja muut ”juoksijat” yrittävät keksiä keinon päästä pakoon.

Arviot

Hyvä idea lässähtää kliseisiin.

Kävin tänään katsomassa Tampereen Plevnassa ensi-iltanäytöksen Labyrintti (The Maze Runner) joka oli yllättävän tyhjänä katsojista. 480 paikasta vain kourallinen paikoista oli täynnä ja vielä siinä vaiheessa kuvittelin mainoksen ja juonen perusteella katsomatta jättämisen olevan suurikin menetys vuoden 2014 elokuvaelämyksistä. Näin antoi myös alku ymmärtää. Paniikissa hengittävä ja muistinsa menettänyt nuori mies päätyy uhittelevan poikapoppoon keskelle […]

Arvosteltu: 27.10.2014

Kommentit & Pisteytykset

QT
Juusak
eskoaarne
oiqqu

Lisää luettavaa