Hypnotisoija

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Hypnotisoija
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Hypnotisören
Valmistusvuosi:2012
Pituus:122 min
Pisteytyksiä: 44
Tarkka arvio: 2.82

Lars Keplerin samannimisen menestysdekkarin filmatisointi, jonka pääosassa rikoskomisario Joona Linnana nähdään Tobias Zilliacus.

Tukholmasta löytyy raa’asti murhattu perhe – vain perheen poika Josef on elossa, mutta vakavasti loukkaantunut ja koomassa. Suomalaistaustainen rikoskomisario Joona Linna pyytää traumoihin erikoistunutta lääkäriä Erik Maria Barkia (Persbrandt) hypnotisoimaan Josefin, jotta murhaajan tuntomerkit saataisiin selville. Bark suostuu, vaikka on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan hypnotisoi ketään. Samalla hän joutuu mukaan painajaismaisten tapahtumien ketjuun.

Arviot

Taattua ruotsalaista dekkariviihdettä.

Jos jonkin ruotsalaiset osaavat suomalaisia paremmin (ainakin tällä hetkellä), se on dekkarileffojen tekeminen. Nimimerkki Lars Keplerin (Alexander ja Alexandra Coelho Ahndoril) jännitysromaaniin perustuva Hypnotisoija on jälleen yksi esimerkki tästä. Lisäksi se sopii jokaiselle, joka Wallander-elokuvien ja Millennium-trilogian jälkeen janoaa lisää tämän lajityypin viihdettä. Hypnotisoijan tekee mielenkiintoiseksi lähinnä se seikka, että sen ohjaaja, Lasse Hallström, ei […]

Arvosteltu: 11.10.2012

Kommentit & Pisteytykset

Koski
Bad Lieutenant
Punakuu
TeeP
Niklas K.
UltimateJT
cronenberger
lällälää79
Lorcan
tuulenpuuska
Dainis Kula
Chadagun
leopets
eskoaarne
mikelawry
Nico
kinn
wednesday
TatiTeThird
Ludil
HANSGI
E.Driver
andy
Tx4
karhari
Tsingis
Paprica
Herman Tottooro
uusis
Söpö
Sammy
Shabbath
Beer Master
ms
Larno
pinja
parhanaama
Demonic
Langeros
Key
Pikli
Jautsi
Dickey
arska

Lisää luettavaa