Olkikoirat (1971)

Romanttisen maailmankuvan lämpö hukkuu nihilistisen raivokkuuden liekkeihin

Tylsä, silmälasipäinen ja amerikkalainen matemaatikko David Sumner (Dustin Hoffman) muuttaa vaimonsa Amyn (Susan George) synnyinseuduille Englannin syrjäseuduille. Hän ei herätä hyvää verta olemassaolollaan ja hänen flirttaileva vaimonsa ei helpota tilannetta yhtään ja Amyn entinen poikaystävä Charlie (Del Henney) painostaa henkisesti koko ajan. Häirintä ja uhkailu kiristyy koko ajan, mutta edes vaimon brutaali raiskaus ei saa matemaatikkoa pillastumaan, mutta päissään remuavan lynkkayslauman oikkuja hän ei siedä oman kattonsa alla! Hänen kodissaan myös vähämielinen pedofiili Henry Niles (David Warner) on hänen suojeluksessaan ja ristiriita johtaa ruumisralliin missä laatu korvaa määrän.

David Samuel 'Bloody Sam' Peckinpahin elokuvilta voi odottaa brutaalia väkivaltaisuutta. Ne ovat myös absoluuttisen miehisiä ja niissä on myös kolkko romanttinen irve. Olkikoirat omaa tuota kaikkea ja Willin Lännen sijasta taistelutantereena on synkeä ja tympeä Englanti ja miljöönä nykyaika. Muutokset eivät kuitenkaan ole täysin hyväksi, sillä huolimatta Peckinpahin ryyppäysvimmasta ja raivokkaasta ohjauksesta Olkikoirat ei ole mestariteos vaikka ohjaajansa näköinen elokuva onkin ja kierosti paiskaa hyvän, pahan, oikean, väärän ja ylpeyden ympäripyöreään karuselliin.

Dustin Hoffman hissukkamaisena matemaatikkona on autenttinen ja tunnesokeista kohdistaan huolimatta hänestä löytyy tarpeen tullessa julmettu annos pahaa sisua ja rohkeutta. Tai sitten raakuutta joka ääritilanteessa on sama ja sen määrä yllättää kaikki. Vastapainona hänelle on iso lauma susirumia englantilaisrenttuja joita Del Henney johtaa renttumaisella yksiselitteisyydellä.

Susan George flirttailevana Amyna on varsin ristiriitainen tapaus. On hyvin vaikea ajatella miksi hän ylipäätään on mennyt tylsän ja rauhallisen Davidin kanssa naimisiin oltuaan tottuneempi rajumpaan ja karkeampaan elämään. Peckinpahin ote on Olkikoirissa poikkeuksellinen misogyyninen, mutta on se myös misantrooppinen. David Warner ei saanut edes nimeään alkuteksteihin (johtui jalkavammasta), mutta silti Henry Nilesin roolissa on omituista dualismia. Koko ajan Peckinpah tuo ilmi että kyseessä on todistetusti vaarallinen mies joka ei pysty hallitsemaan itseään, mutta mukana on myös oikeaa pelkoa ja selkeää ihmisyyden kunnioitusta. Jopa Nilesin kaltainen hylkiö ja kurjimus ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun ja koko verilöylyn alkukohta on tunnetun pedofiilin turvallisuuden takaaminen.

Väkivaltainen ja brutaali Olkikoirat on vahva teos, mutta rytmi on liiankin hyppäävä. Hitaasti kypsyttelevä tunnelma räjähtää vasta lopussa silmille ja vakuuttava muodonmuutos neuvottelevasta ja joustavasta jenkistä raivokkaaksi piiritystaistelijaksi tulee liiankin nopeasti. Ehkä tarkoitus oli yllättää katsoja, mutta ratkaisu ei siltkään ole täydellinen. Vaikka 'Bloody Sam' osuu maaliinsa ja kovaa ei Olkikoirat onnistu täysin. Siinä on verta, puhtaasti moraalisesta valinnasta johtuva verilöyly ja pirullista dualismia, mutta liiankin vihamielinen sävy vie kerronnasta parhaan terän ja romanttisen maailmankuvan lämpö hukkuu nihilistisen raivokkuuden liekkeihin.

Jurpo
Tähtääjä, 564 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 29.03.2009
Katsottu: Kotona

Ohjaajansa näköinen, vereltä tuoksahtava taideteos.

Onko väkivalta koskaan oikeutettua? Missä kulkee ihmisen sietokyvyn raja? Asuuko meissä kaikissa pieni murhaaja? Kuinka monta ihmistä voi tappaa suojellakseen yhtä?

Mm. Kaikkea tuota kysyy "Bloody" Sam Peckinpahin elokuva Olkikoirat. Filmi on valmistunut vuonna 1971 (kovien ja äärimmäisten raakojen, mutta hienojen elokuvien vuosi), ja on silti edelleen ehdottoman ajankohtainen. Oikeastaan se on ajaton. Olkikoirat on jopa nerokas elokuva. Se rakentelee jännitteitä uskomattoman taitavasti, ja lopulta Helvetti räjähtää. Tämän Peckinpah osasi, mahdollisesti paremmin kuin kukaan muu. Kaikissa leffoissa, jotka olen mieheltä nähnyt, tämä sama piirre esiintyy. Toimintakohtauksia pohjustellaan pitkään ja taitavasti, jännitys kasvaa jatkuvasti, ja sitten kun toiminta alkaa, sille ei ihan heti näy loppua. Kaikenlisäksi toimintakohtaukset ovat aina hienosti toteutettuja, hidastuksineen, roiskeineen ja nopeine leikkauksineen. Olkikoirat on oikeastaan jaettavissa kahteen puoliskoon; Tapahtumien pohjustamiseen (n.puolet elokuvasta, ilman yhtään tylsää hetkeä!) ja tapahtumiin (loppupuolisko, ei myöskään yhtään tylsää hetkeä). Tapahtumajakso on sitä taattua Peckinpah-actionia. Olkikoirien jälkeen on tehty monta sitä väkivaltaisempaa elokuvaa, mutta kaikessa realistisuudessaan Olkikoirien väkivalta onnistuu näyttämään hyytävän tylyltä, kuten on tarkoituskin. Pointti ei kuitenkaan todellakaan ole mäiskeessä. Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Varsinkin Dustin Hoffman esittää pasifistista matemaatikkoa, joka muuttuu pikkuhiljaa, mutta vääjäämättömästi, aivan loistavasti.

Yhteenvetona: Olkikoirat on vereltä tuoksahtava taideteos, jota kenenkään ei tulisi missata. Anttilan alelaarissa pyörivästä DVD-versiosta on leikattu vajaa minuutti, ja sekin jo nyt tarpeeksi inhottavasta raiskauskohtauksesta, joten suosittelen tuota kohtalaisen hyvälaatuista versiota kaikille. Erinomainen elokuva.

Raato-A
Tykittäjä, 389 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 02.03.2005
Katsottu: DVD

Hommaa ryydittää kovapäiset kyläläiset joilla vain rumuus ylittää röyhkeyden.

Nuoripari on muuttanut englantilaiseen pikkukylään pakoon New Yorkin pahamaineisia katuja. Kylän katuja laahustaa raappahousuja jotka ovat keskenään tuttuja ja suurin osa keskenään sukuakin. Tästä viriilistä porukasta nuoripari palkkaa kattoremonttipoppoon. Työ käy kuin kunnan ukoilta. Puhetta ja käkätystä piisaa mutta urakka kusee. Siinä sivussa mittaillaan silmät kiiluen naisen muotoja. Hikiset ukot menevät liian pitkälle ja nyhverö jenkkimatemaatikko (Dustin Hoffman) on pakotettu puolustamaan omiaan. Ja ralli on valmis.

Sam Peckinpah on siirtänyt brittiympäristöön sen mikä on nähty aiemmin jenkkipreerioilla. Ennakolta heikompi osapuoli joutuu vastaamaan aivottomiin hyökkäyksiin. Ohjaajan liikanimen Bloody Sam mukaisesti, leffan valmistumisajan mittapuun mukaan rajuilta roiskeilta ei vältytä. Lisäksi tyypillisiä nopeita leikkauksia lähikuviin ja hidastuksia tyrmätystä kansalaisesta Peckinpahin tyyliin piisaa. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava että leffa ei ole pelkkää verta ja suolenpätkiä, vaan pointti on tunnelman kehittymisessä kun nuoren parin angsti alkaa ylittämään sietorajan. Hommaa ryydittää kovapäiset kyläläiset joilla vain rumuus ylittää röyhkeyden.

Ajan hammas näkyy ja kuuluu lähinnä tehosteissa. Kun luuvitonen uppoaa, niin ei kuulukaan nykyisin totuttu läjähdys. Kaksi Oskua aikoinaan napannut leffa kestää vieläkin katsetta, kunhan ensin tottuu vaatimattomaan äänimaailmaan ja nuoreen Hoffmanniin.

DVD:n ostamista harkitseville tiedoksi että lätty tarjoaa käytännössä vain elokuvan. Kuva on normaalitöllön suhteella, ääni Dolby Digital 2.0 ja lisäsälässä ei ole edes kunnon filmografiaa tekijöistä.

Viljami
Ylläpitäjä, 218 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 27.08.2002
Katsottu: DVD

Olkikoirat on äärimmäisen piinaava trilleri.

Hiljainen ja arkaluontoinen matemaatikko David Sumner (Hoffman) on muuttanut USA:sta pakoon maan väkivaltaisuutta nuoren kauniin Amy-vaimonsa (George) kanssa. Pariskunta palkkaa läheisestä kylästä, josta Amykin on kotoisin, remonttiryhmän autotallin korjaamiseen. Ikävä kyllä paikalliset maalaiset eivät hyvällä heille outoa ja täysin erilaista jenkkiä, ja alkavat pitää tätä silmätikkuna. Aluksi David saa kokea vain hiukan koirankureja, mutta maalaisten temput vain pahenevat aina Amyn raiskaukseen asti. Lopulta, kun maalaiset ryhtyvät suoranaiseen väkivaltaan Davidia kohtaan, hän muuttuu täysin pelkurimaisesta akateemikosta julmaksi ja häikäilemättömäksi pedoksi...

"Bloody Sam" Peckinpah on aina ohjannut väkivaltaisia elokuvia, mutta ne ovat olleet selvästi erilaisia toisiinsa nähden. Siinä missä Getaway oli suorasukaisen yksinkertaista toimintaelokuvaa, ja Rautaristi äärikyynistä sotimista, Olkikoirat on äärimmäisen piinaava trilleri, missä jännitteet Sumnerien ja maalaisten välillä vain kiristyvät kiristymistään jousen tavoin... kunnes jousi katkeaa. Tämä näkyy elokuvassa Davidin muuttumisesta jopa raakalaismaisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi kuin taloonsa hyökkäävät retkut.

Peckinpah oli todellakin erittäin pätevä ja taitava ohjaaja, eikä vain väkivallalla mässäilevä juoppo, kuten jotkut uskovat. Olkikoirissa Bloody Sam on parhaimmillaan, kuten myös loistava pääosanesittäjä Dustin Hoffman. Myös Susan George on muutamaa heikompaa hetkeä lukuunottamatta hyvä roolissaan, ja Peter Vaughan Amyn entisenä ihastuksena Charliena on lähes yhtä hyvä kuin Hoffman.

Elokuvan K-18-leima saattaa hämätä aluksi katsojia, mutta lopun taistelu elämästä ja kuolemasta on kyllä harvinaisen raakaa katsottavaa. Ei ehkä niin graafisesti raakaa, kuten esim. Ichi the Killerissä, mutta tässä väkivaltaisuudessa ei ole mitään huvittavaa tai parodista, vaan vakavuudellaan ja painostavuudellaan hyytävää.

Olkikoirat on tähän mennessä paras näkemäni Peckinpahin elokuva, jota voi suositella ehdottomasti Peckinpahin ystäville tai muillekin mestariteoksia arvostaville.

nimimerkki: Jumikuppa

Jumikuppa
Käyttäjä, 19 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 18.11.2003
Katsottu: DVD

Henkilöt ovat hyvinkin arveluttavia ja katsoja saa tosissaan kuvitella mitä heppujen pääkopissa oikein liikkuu.

Sohvaperunoiden meetingin jälkeen keho halusi rentoutua tietysti sohvalla ja yläpäätä on hyvä viihdyttää siinä samalla katsellen leffaa. Jälleen kerran Anttilan alelaarista mukaan kuluneella viikolla tarttunut pläjäys. Tapaus kiinnosti Dustin Hoffmanin takia, äijähän on ilmiömäinen näyttelijä. Tietty Sam Peckinpahin nimikin pisti kannessa silmään.

Englannin maaseudulle sijoittuva tarina. Dustin näyttelee tässä amerikkalaista hiukan omalaatuista matemaatikkoa, jolla on kaunis ja omalla tavallaan omalaatuinen vaimo. DVD:n kannessa kerrotaan että pariskunta on päätynyt Englantiin Amerikan väkivaltaisuuksia pakoon. Tätä ei leffassa selitellä kuitenkaan sen kummemmin.

Dustin esittää jäykkää heppua, jolle liitutaulun kaavat ja kaikenlainen järjestys ovat kaikki kaikessa. Vaimo ei saa mieheltään huomiota joten tämä päätyy provosoimaan maajusseja, joiden päätä käytös sekoittaa. Vaimosta ei oikein ota muutenkaan selvää mitä tämä tahtoo ja kenen kanssa. Dustinin esittämä matemaatikko tuntuu leffassa ensin aivan luuserilta. Tapahtumien vyöryttyä eteenpäin, löytyy hepusta kuitenkin oikea kotirambo jota ei niin vaan höykkyytetäkään. Päähenkilön luonteen muutoksessa on havaittavissa joitain samoja elementtejä kuin huomattavasti tuoreemmassa leffassa "Rankka Päivä".

Tämä tuntuu olevan alkupuolella "Mitähän tuo meinaa" -leffa. Henkilöt ovat hyvinkin arveluttavia ja katsoja saa tosissaan kuvitella mitä heppujen pääkopissa oikein liikkuu. Kautta leffan viljellään paljon "hikisiä" lähikuvia kuvastamaan henkilöiden fiiliksiä tilanteessa kuin tilanteessa.

Kyllähän tämä kannattaa katsoa varsinkin jos Dustinista näyttelijänä on kiinnostunut. Peckinpahilta aika tiukka ohjaus. Äijästä en muuta tahdo muistaa kuin ne hidastetut kuolemat länkkäreissä.

Ei tämä pääasissa vaanivameininkinen pläjäys jaksanut sytyttää Arskaa vaikka lopussa olikin päivän fiiliksen sopivaa mättöä. Ehkä joku toinen päivä arvio olisi voinut olla eri, mutta lähelle tätä se olisi silti mennyt... Arska tykittää ja jättää tapauksen ylistykset sekä kritisoinnit kritiikin ammattilaisille.

arska
Ylläpitäjä, 636 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 10.06.2001
Katsottu: DVD

Elokuvan idea oli ja tulee aina olemaan ajankohtainen.

Ensimmäisellä katsomiskerralla vuosia takaperin Straw Dogs löi ällikällä. Vielä uusintakerroillakin elokuva onnistuu räjäyttämään tajunnan totaalisesti. Olkikoirat ei suotta nauti kulttimainetta, sillä jo ilmestyessään se koettiin vaaralliseksi katsoa. Melkein kaikissa maissa ainoaksi vaihtoehdoksi nähtiin lätkäyttää suurin mahdollinen leima tälle elokuvalle, joissain se jopa kiellettiin kokonaan. Elokuvan jokamies -näkökulma oli varmaankin suurin osasyy korkeaan ikärajaan. Jostain kumman syystä 70-luvulla amerikkalaiset osasivat tehdä poikkeuksellisen hyviä elokuvia. Olkikoirat on hiottu mestariteos, Sam Peckinpahin täysosuma.

Lahjakas matemaatikko David Sumner (Dustin Hoffman) on rauhaa rakastava amerikkalainen. Yhdessä rakkaan vaimonsa Amyn (Susan George) kanssa he muuttavat rapakon taakse Englantiin rauhalliseen pikkukylään, jossa David pystyisi paremmin keskittymään omaan vaimoonsa ja ennen kaikkea saisi enemmän aikaa laskemiseen. Hieman kaupungin ulkopuolelta he vuokraavat vuodeksi vanhan kivitalon, jossa Amy vietti nuoruutensa isänsä kanssa. Samassa tuppukylässä asuu Amyn entinen poikakaveri Tom Hedden (Peter Vaughan), jota pian alkaa vanha suola janottamaan. Pariskunta palkkaa Tomin rasittavine kavereineen rakentamaan heille autotallin kattoa, mutta pariskunnan poissaollessa he tuntuvat tekevän jotain ihan muuta kuin työtä. He esittävät Davidille ystävää, mutta todellisuudessa he nauravat tämän selän takana, kuolaavat Amyn perään, varastavat heidän kodistaan tavaraa ja pitävät Davidia pilkkanaan koko rahan edestä. Miksi? Kateudesta. Davidilla on kaikkea mitä näillä rentuilla ei; kunniallinen työpaikka, takanaan kunnon koulutus, hieno auto, kaunis vaimo, iso talo ja sivistyneet käytöstavat. Kiusantekijäporukka ei jätä pariskuntaa rauhaan, vaan härnääminen saa päivä päivältä uhkaavampia muotoja. Mutta lopulta jopa kaikkein rauhallisimman persoonan hermot pettävät, kunhan vain oikeat olosuhteet tulevat esille.

Tämä elokuva ei tule koskaan vanhenemaan, eikä varsinkaan sen sisältämä sanoma. Jokaisessa meissä asuu peto, kunhan se vain houkutellaan pesästään esiin. Hyvän trillerin tavoin jännittyneisyys kohoaa varovaisesti pinnan alla, kunnes lopulta turpoaa lähes pysäyttämättömästi. Kun katsoja pääsee kunnolla samaistumaan Hoffmanin hahmoon, elokuva on kaikkein tehokkaimmillaan. Henkilökohtaisesti pidän Straw Dogsia "Bloody Samin" parhaimpana tekeleenä, sekä yhtenä TOP10-elokuvana. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, erityisesti loppupuoli on toteutettu tyylillä. Musiikki pysyttelee huomaamattomasti taka-alalla, mutta on kuitenkin läsnä aina tarvittaessa. Käsikirjoitus on myös hoidettu sellaisella antaumuksella, jota ei tulisi missään nimessä väheksyä. Susan George tulkitsee upeasti viehättävää ja naiivia vaimoa, mutta Dustin Hoffman sitäkin hienommin nuorta, luonteeltaan tyyntä ja sympaattista jenkkiä. Elokuvan idea oli ilmestyessään, ja tulee aina olemaan ajankohtainen.

Olkikoirat on väkivaltainen (kuten Peckinpahin filmit yleensä), mutta se ei suinkaan juhli sillä kuten helposti saattaisi olettaa. Muutamia graafisesti väkivaltaisia otoksia nähdään, mutta muutamaan se sitten jääkin. Alelaareissa pyörii ilmeisesti edelleen sitä leikeltyä versiota, joka tulisi ehdottomasti hankkia jos pitää hyvästä elokuvasta. Leikatusta versiosta puuttuu 6 min verran tavaraa, ja tämä arvostelu perustuu juuri siihen leikattuun versioon. Joskus tämä täytyy ehdottomasti nähdä kokonaisena, mutta leikattukin versio toimii tällaisenaan - kenties paremmin kuin alkuperäinen. Leikatussa versiossa on otettu pahamaineista raiskauskohtausta hieman lyhyemmäksi. Elokuva oli pitkään Briteissäkin bannattu, mutta nyttemmin ilmeisesti hyväksytty. Silti kaikkein
heikkohermoisimmat voivat suosiolla jättää väliin, mutta jos K-18 leima ei ole este, niin suosittelen tiskille viemistä.

Ekstramateriaalia omalla levylläni on harmittavan vähän; vain kolmen elokuvan trailerit ja Hoffmanin sekä Peckinpahin lyhyehköt esittelyt. Ääniraita on vain Dolby Digital 2.0, mutta toisaalta kuvalaatu on hyvä.

nimimerkki: Low Rider

Low Rider
Käyttäjä, 40 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 10.07.2004
Katsottu: DVD