Nebula Oy
Jaa linkki

007 ja kultainen ase (1974)


Arvostelut (3)

Parhaimmillaan kuitenkin oikein hyvää viihdettä.

Scaramanga on kuuluisa palkkamurhaaja, jonka tähtäimeen 007 on todennäköisesti joutunut. Mies käyttää tappaessaan kultaista asetta ja kultaisia luoteja. Palkkio äijällä on maailman kallein: 1 000 000 taalaa puhtaana käteen. Ja kun mukaan sotketaan aurinkoenergiaa hyödyntävä energiamuunnin, jonka Scaranga kaappaa itselleen, on ainekset kansaivälisellekkin selkkaukselle valmiina.

Kultainen ase on Roger Mooren toinen Bond. Scaramangana nähdään itse legendaarinen Christofer Lee, joka oli aiemmin tunnettu mm. klassista Dracula-rooleistaan. Myöhemmän ajan katsojille hemmo on tuttu Taru Sormusten herrasta trilogiasta. Bond tyttöinä nähdään ruotsalaiset kaunottaret Britt Ekland sekä Maud Adams, joka uusi Bond-esiintymisensä myöhemmin Octopussyna.

Bondin ja Scaramangan välien selvittelyt pääpahiksen itsensä kehittelemässä vekkulataloa muistuttavassa kaksintaistelutivolissa, sekä ehkä väkinäiseltä tuntuva 70-luvun energiakriisin aurinkoenergia hässäkkä luovat puitteet pääpiirteissään tälle seikkailulle. Mukana on myös karatekoulua, sumopainia ja se kuuluisa sillan ylitys. Scaramangan apurina toimiva Nick Nack niminen kääpiö ansaitsee tietenkin myös huomioinsa.

Tässä tarinassa asetelmat ovat ehkä pienimuotoisimpia koko Bond-sarjasssa. Se voisi olla elokuvan etu, mutta tässä tapuksessa se koituu kuitenkin heikkoudeksi. Siis jos ajatellaan koko Bond -elokuvien sarjaa. Kultainen ase on Mooren Bondeiluista heikointa antia, hänen viimeisen Bondinsa, Kuoleman katseen kanssa. Parhaimmillaan elokuva on kuitenkin oikein hyvää viihdettä ja huonoimmillaan edeltäjänsä, elokuvan Elä ja anna toisten kuolla, heikompi kopio.

Tämän katselijan silmissä jokainen bond elokuva yltää kuitenkin sarjan kokonaisuuden ansiosta keskivertoviihteen paremmalle puolelle. DVD-julkaisuna pläjäys ansaitsee kunnioitusta. Mukana on mm. 2 puolen tunnin mittaista dokumenttiä, jotka ovat kaikessa kaupallisuudessaan Bond-faneille nannaa. Toisessa paneudutaan Bond -sarjan stunt-maailmaan ja toinen on nimenomaan tätä julkaisua varten koottu "Inside the Golden Gun". Kultainen ase oli muuten Bondin luojan Ian Flemingin viimeinen romaani ja pääpahis Christofer Lee, joka palveli 2. maailman sodassa englannin tiedustelupalvelussa, oli hänen serkkunsa.

Kustaa
Ylläpitäjä, 227 arvostelua
Pisteet: ***
Arvosteltu: 26.02.2003
Katsottu: DVD

Arvostelun pisteet

+2 pistettä

Kokonaisuus on epätasainen.

Avauskohtaus heti ikonisen gunbarrelin jälkeen ei sisällä James Bondia (Roger Moore) itseään ikuin vahanukkena, sillä se esittelee hänen vastapelurinsa, Francisco Scaramangan (Christopher Lee), kuubalais-brittiläisen sirkusampujan, KGB:n kouluttaman salamurhaajan, joka on nyttemmin miljoonan dollarin palkkioista toimiva freelance-salamurhaaja ja tämän irvokkaan kääpiöapuri Nick Nackin (Hervé Villechaize). James Bond saa varoituksen siitä että Scaramanga tähtää kaliiberin 4,2 mm kultaluoteja kertalaukauksella ampuvan kullatun erikoisaseensa häntä kohti ja saa käskyn pysyä piilossa. Samoihin aikoihin brittihallitus kamppailee energiakriisin kourissa ja ehkä Solex Agitatorina tunnettu aurinkokenno saattaa kyetä sen ratkaisemaan. Keksintöä haluavat muutkin tahot ja Scaramanga toimii heidän hyväkseen, joskin ahneena haluaa tietysti hyötyä siitä itsekin. Bond jäljittää Scaramangaa ja tämän yhteyshenkilöä käyttämällä apunaan tämän puhtaasti ruumiillisten tarpeiden tyydyttämiseen tarkoitettua apuria, neiti Andersia (Maud Adams) ja MI6:n suunnalta apua antaa Goodnight (Britt Ekland). Lopulta tietysti kaksi tappamisen titaania kohtaa itsensä vanhanaikaisella tavalla, tilanteessa missä molemmilla on yhtä suuret mahdollisuudet ja panoksena elämä.

Roger Mooren toinen kerta Bondin roolissa on kokonaisuutena epätasainen. Juoni kahden alansa äärimmäisen mestarin yksityisestä ja lopullisesta kohtaamisesta on toimiva, joskin siihen liitetty juoni energiakriisin kanssa painiskelusta tuntuu heikolta. Britt Eklandilla on kyllä ulkonäkö ehdottomasti kohdillaan, mutta karisma uupuu pahasti ja Goodnight tuntuu harmillisen tarpeettomalta kaunistukselta. Moore itse toimii, mutta ei saa sitä kovuutta ja vaaran tunnetta esille, mikä haittaa kokonaisuutta.

Hammer-veteraani, the karismajärkäle, the roisto Christopher Lee hyödyntää ehdotonta karismaa , missä kuitenkin alkaa olla jo iän antamaa arvovaltaa, luodakseen hillityn, charmikkaan roiston, joka on tappamisen bisneksessä puhtaasti sen tuoman jännityksen ja nautinnon vuoksi ja hyvät palkkiot ovat siihen vain bonus. Lee on leikkisä, lämmin ja urheilullinen, mutta muuttuu myös kylmäsilmäiseksi, sadistiseksi, hillittömän maskuliiniseksi ja uhkaavaksi murhaajaksi jonka itseluottamus on terästä, taidot yhtä kovaa tasoa ja ainoa syy tappioon on bluffissa, joka kuitenkin on kovapanoksisessa pelissä täysin hyväksyttävä menetelmä. Yksi, tappava laukaus mieheen joka tarvitsee vain yhden, tappavan laukauksen. Maud Adams tuo hieman tragiikkaa tarinaan, joskin jää harmillisen ohueksi rooliksi ja putoaa pois hankalan, mutta tyydyttävän laukauksen jälkeen.

Bernard Lee, Lois Maxwell ja Desmond Llewelyn tekevät vakiosivuroolinsa totutulla tasolla ja onpa mukana edellisestä Bondista tuttu punaniskasheriffi J.W Pepper (Clifton James), joka kylläkin on lomalla Thaimaassa ja heittää sellaista repliikkiä että nauraa saa ja mukana on myös ainutlaatuisen vaikea autostuntti, joskin ne ovat vain detaljeja.

Kokonaisuus on epätasainen ja ei hyödynnä vahvimpia elementtejään niin paljoa kuin se pystyisi ja yrittää luoda koherenttia kokonaisuutta. Pysyy kasassa, mutta arvet ja tikit näkyvät aika pahasti. Hienot yksittäiset kohtaukset eivät tee hyvää elokuvaa.

Jurpo
Tähtääjä, 564 arvostelua
Pisteet: ***
Arvosteltu: 01.02.2009
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+1 pistettä

Toiminta on jonkun verran hakusessa, joka laskee elokuvan arvoa.

1973 valmistui kansan suosikki Bond Live And Let Die -tuottajat ajattelivat tehdä seuraavana vuonna hieman samantapaisen Bondin. Jouluksi 1974 valmistui Bond nimeltä 007 ja kultainen ase. Kultainen ase ei kuitenkaan iskenyt niin lujaa kuin Live And Let Die ja niinpä se jäi yhdksi huonotuottoisemmaksi Bondiksi. Eikä elokuvan juonikaan ollut kansalle hyvä. Ensiillan jälkeen tuottajat Saltzman & Broccoli riitantui keskenään ja he eivät enää tuottaneet Bondeja yhdessä. Minun mielestä Kultainen ase on yksi parhaista Bondeista mitä on tehty. Näyttelijät ovat mahtavia kuten Christopher Lee pääkonna Scaramangana, Herve Villechaize Nick Nackina, Roger Moore Bondina ja Clifton James Sheriffi Pepperinä.

MI6:een tulee kullattu luoti jossa on 007:n nimi. M lähettää Bondin Hongkongiin tappamaan Scaramanagan jotta hän ei tapa Bondia, ja siitä seikkaiku voi alkaa. Kultainen ase on yksi pienimuotoisimmista 007-elokuvista: toiminta on jonkun verran hakusessa, joka tietenkin laskee elokuvan arvoa. Kultainen ase tuottikin vain 97 000 000 dollaria, kun taas edeltäjänsä Live And Let Die 161 000 000. Mistähän lie tullut tuollainen notkahdus noitten kahden Bondin välille.

Naisista vielä että Kultainen Ase sisältää seksikkäitä naisia paljon kuten Britt Ekland ja Maud Adams joka uusi Bond-tyttöroolinsa elokuvassa Octopussy 1983.

markus aki berg
Käyttäjä, 5 arvostelua
Pisteet: ***
Arvosteltu: 31.08.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

-1 pistettä