Avauskohtaus heti ikonisen gunbarrelin jälkeen ei sisällä James Bondia (Roger Moore) itseään ikuin vahanukkena, sillä se esittelee hänen vastapelurinsa, Francisco Scaramangan (Christopher Lee), kuubalais-brittiläisen sirkusampujan, KGB:n kouluttaman salamurhaajan, joka on nyttemmin miljoonan dollarin palkkioista toimiva freelance-salamurhaaja ja tämän irvokkaan kääpiöapuri Nick Nackin (Hervé Villechaize). James Bond saa varoituksen siitä että Scaramanga tähtää kaliiberin 4,2 mm kultaluoteja kertalaukauksella ampuvan kullatun erikoisaseensa häntä kohti ja saa käskyn pysyä piilossa. Samoihin aikoihin brittihallitus kamppailee energiakriisin kourissa ja ehkä Solex Agitatorina tunnettu aurinkokenno saattaa kyetä sen ratkaisemaan. Keksintöä haluavat muutkin tahot ja Scaramanga toimii heidän hyväkseen, joskin ahneena haluaa tietysti hyötyä siitä itsekin. Bond jäljittää Scaramangaa ja tämän yhteyshenkilöä käyttämällä apunaan tämän puhtaasti ruumiillisten tarpeiden tyydyttämiseen tarkoitettua apuria, neiti Andersia (Maud Adams) ja MI6:n suunnalta apua antaa Goodnight (Britt Ekland). Lopulta tietysti kaksi tappamisen titaania kohtaa itsensä vanhanaikaisella tavalla, tilanteessa missä molemmilla on yhtä suuret mahdollisuudet ja panoksena elämä.
Roger Mooren toinen kerta Bondin roolissa on kokonaisuutena epätasainen. Juoni kahden alansa äärimmäisen mestarin yksityisestä ja lopullisesta kohtaamisesta on toimiva, joskin siihen liitetty juoni energiakriisin kanssa painiskelusta tuntuu heikolta. Britt Eklandilla on kyllä ulkonäkö ehdottomasti kohdillaan, mutta karisma uupuu pahasti ja Goodnight tuntuu harmillisen tarpeettomalta kaunistukselta. Moore itse toimii, mutta ei saa sitä kovuutta ja vaaran tunnetta esille, mikä haittaa kokonaisuutta.
Hammer-veteraani, the karismajärkäle, the roisto Christopher Lee hyödyntää ehdotonta karismaa , missä kuitenkin alkaa olla jo iän antamaa arvovaltaa, luodakseen hillityn, charmikkaan roiston, joka on tappamisen bisneksessä puhtaasti sen tuoman jännityksen ja nautinnon vuoksi ja hyvät palkkiot ovat siihen vain bonus. Lee on leikkisä, lämmin ja urheilullinen, mutta muuttuu myös kylmäsilmäiseksi, sadistiseksi, hillittömän maskuliiniseksi ja uhkaavaksi murhaajaksi jonka itseluottamus on terästä, taidot yhtä kovaa tasoa ja ainoa syy tappioon on bluffissa, joka kuitenkin on kovapanoksisessa pelissä täysin hyväksyttävä menetelmä. Yksi, tappava laukaus mieheen joka tarvitsee vain yhden, tappavan laukauksen. Maud Adams tuo hieman tragiikkaa tarinaan, joskin jää harmillisen ohueksi rooliksi ja putoaa pois hankalan, mutta tyydyttävän laukauksen jälkeen.
Bernard Lee, Lois Maxwell ja Desmond Llewelyn tekevät vakiosivuroolinsa totutulla tasolla ja onpa mukana edellisestä Bondista tuttu punaniskasheriffi J.W Pepper (Clifton James), joka kylläkin on lomalla Thaimaassa ja heittää sellaista repliikkiä että nauraa saa ja mukana on myös ainutlaatuisen vaikea autostuntti, joskin ne ovat vain detaljeja.
Kokonaisuus on epätasainen ja ei hyödynnä vahvimpia elementtejään niin paljoa kuin se pystyisi ja yrittää luoda koherenttia kokonaisuutta. Pysyy kasassa, mutta arvet ja tikit näkyvät aika pahasti. Hienot yksittäiset kohtaukset eivät tee hyvää elokuvaa.
