Star Wars: The Last Jedin huonot arviot osin bottiarmeijan syytä

21.12.2017 21:43

Viime päivinä julkisuudessa on kerrottu Star Wars: The Last Jedi -jatko-osaa vastaan nousseista faneista, jotka ovat allekirjoittaneet adressin koko leffan pudottamiseksi pois Star Wars -kaanonista. Vaikka elokuva onkin jakanut mielipiteitä fanien keskuudessa, adressin perustaja on sittemmin todennut olleensa sitä luodessaan huonolla tuulella terveyssyistä ja arvellut reagoineensa leffaa kohtaan turhan rajusti. The Last Jediä on kuitenkin suomittu myös muualla.

Arvostelusivusto Rotten Tomatoesin The Last Jedi -sivu näyttää tätä kirjoittaessa, että vain 54% leffan yleisöstä on pitänyt näkemästään. Palaute vaikuttaa omituiselta, sillä yleisön mielipiteitä vuodesta 1978 asti mitannut Cinemascore-palvelu osoittaa leffankävijöiden pitäneen The Last Jediä parhaaseen A-ryhmään kuuluvana elokuvana. Rotten Tomatoesin negatiiviselle vastaanotolle on selityksensä.

Rotten Tomatoesin The Last Jedi -sivun kimppuun on iskenyt trolli kumppaneineen ja bottiarmeijoineen. Huffington Postin mukaan ryhmä, joka vastustaa Disneyn franchiseita kohtaan tekemiä toimenpiteitä, on ottanut kunnian tempauksesta itselleen. Ryhmän nimettömänä pysyttelevä jäsen kommentoi lehdelle harmistuneensa siitä, että Star Wars -universumiin on Disneyn omistajakaudella haluttu tuoda lisää naishahmoja ja Luke Skywalkerin kaltaiset hahmot ovat vaarassa muuttua homoiksi. Nimetön trolli kertoi myös haluavansa miesten vallan palautusta yhteiskunnassa.

Bottihyökkäyksen kohteeksi joutuneen Rotten Tomatoesin ylläpito on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan se ei ole havainnut tavallisesta poikkeavaa käytöstä sivustollaan. The Last Jedin osalta se myöntää silti huomanneensa yleisön kiinnostuksen elokuvaa kohtaan kasvaneen ja fanien olevan hyvin intohimoisia.

Lähteet: Forbes, Huffington Post, Deadline, Uproxx, IndieWire, Independent, Cinemascore, Rotten Tomatoes

Kuva: LucasFilm, Star Wars: The Last Jedi, 2017

Lisää luettavaa