Kulttikauhuleffa Ihmissusi Lontoossa saa uuden käsittelyn

8.11.2016 13:23

John Landisin käsikirjoittama ja ohjaama kasariraina Ihmissusi Lontoossa muistetaan erityisesti Oscar-palkitusta maskeerauksesta. Alan guruihin kuuluvan Rick Bakerin Oscar oli myös ensimmäinen maskeerauksesta luovutettu Oscar koskaan. Vaikka elokuva näyttääkin tänään jo ikääntyneeltä, se nauttii yhä sellaista kulttisuosiota, ettei kovin moni välttämättä välittäisi tehdä sitä uusiksi.

Poikkeuksen tekee kuitenkin alkuperäisen leffan ohjaajan poika Max Landis. Deadlinen saamien tietojen mukaan Landis seuraa isänsä jalanjälkiä ja hänet on kiinnitetty sekä käsikirjoittamaan että ohjaamaan uusi versio kyseisestä rainasta. Max Landis on aiemmin kirjoittanut mm. tieteistrillerin Chronicle ja Igor-apulaisen näkökulmasta kerrotun kauhudraaman Victor Frankenstein.

Poika Landisin meriitit ohjaajana ovat vielä vähäiset, mutta hän ei silti ole silläkään osastolla enää pelkkä noviisi. Uuden leffan tuottaa Universal Picturesille The Walking Dead -sarjan taustalta tuttu porukka. Mukana on mm. Robert Kirkman, joka toimii samalla edelleen The Walking Deadin tuottajana.

Lähde: Deadline

Kuva: Universal

Lisää luettavaa