Scorsese, Coppola, Tarantino – mitä kuuluu näiden kolmen ohjaajan suunnitelmille nyt?

19.4.2024 17:10
IM Global/ Silence, 2016

Maaliskuussa 61 vuotta täyttänyt Quentin Tarantino on pitkään puhunut siitä, ettei hän tee enää montaa elokuvaa. Tarantinon suunnitelmissa oli tehdä kuitenkin vielä yksi pitkä elokuva. Viime marraskuussa puolestaan 81 vuotta täyttänyt Martin Scorsese ei ole määritellyt sitä, mikä hänen viimeinen elokuvansa olisi – ohjaajaveteraani on tekemässä uutta elokuvaa Jeesuksesta, mutta hänellä on muitakin suunnitelmia. Tässä kuussa 85-vuotisjuhliaan viettänyt Francis Ford Coppola ei niin ikään ole puhunut eläköitymisestä, mutta hänen viimeisin projektinsa on ongelmissa.

Tunnettu nimi ja aiempi maine ei Hollywoodissakaan avaa kaikkia ovia. Coppola joutui kustantamaan huomattavan osan Megalopolis-elokuvansa kustannuksista ns. omasta pussistaan. Adam Driverin tähdittämän tulevaisuusvision levittäminen on kuitenkin osoittautunut myös hankalaksi. Alkujaan Megalopolikselle yritettiin löytää levittäjää ennen kuin elokuva lähtisi kiertämään festivaaleja. Nyt kuitenkin leffa saa ensi-iltansa Cannes’n elokuvafestivaaleilla toukokuun 17. päivänä, eikä sen varsinaisesta elokuvateatterilevityksestä ole vielä sopimuksia.

Esim. Disneyn kaltaiset isot levittäjäyhtiöt ovat katsoneet Coppolan uutuuden liian hankalaksi markkinoida. Joillekin pienemmille levittäjille Megalopolis taas näyttäytyy mielenkiintoisena mutta niiden resursseille liian suurena elokuvana.

Scorsese ei ole Coppolan tavoin nyt halukas laittamaan ns. kaikkia monia samaan koriin. Jeesus-elokuvansa lisäksi hän on elvyttämässä laulajakuuluisuus Frank Sinatran elämää luotaavaa elokuvaprojektia. Scorsese suunnittelee kuvaavansa molemmat elokuvat kuin Tom Cruise teki tuoreimpia Mission: Impossible -leffojaan – aivan putkeen. Leffan nimiosaan on kaavailtu ohjaajan pitkäaikaista yhteistyökumppani Leonardo DiCapriota. Suunnitelmien esteenä on vielä Sinatran perikunta, sillä edesmenneen laulajan tytär Tina ei ole antanut projektille hyväksyntäänsä.

Quentin Tarantino puolestaan on hylännyt itse oman elokuvasuunnitelmansa. The Movie Criticin piti olla hänen ohjaajanuransa päätöstyö, mutta nyt tätä 1970-luvulle sijoitettua ja elokuvateollisuudelle rakkautta julistavaa leffaa ei olekaan tulossa. Leffalle oli jo kaavailtu kuvausaikataulua elokuulle, vaikkei mikään studio ollut vielä tarttunut siihen. On toistaiseksi epäselvää, hylkäsikö Tarantino The Movie Criticin juuri siksi, vai muusta syystä. Tarantinolle tällaiset äkkikäännökset eivät ole vieraita, sillä hän oli jättää tekemättä myös westerninsä The Hateful Eight. Tällöin syynä oli se, että elokuvan alkuperäinen käsikirjoitus oli vuotanut etukäteen julkisuuteen.

 

Lähteet: Variety, SlashFilm, The Guardian, IndieWire

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa