Kirjoitetut vastaukset
-
Artikkelit
-
Tulipa nykäistyä läpi Frictional Games-lafkan kauhupläjäys Soma. Kyseinen lafka onkin tunnettu kauhupeleistään, joten odotukset olivat korkealla. Olin vuosia aiemmin testannut kyseistä peliä, mutta nyt sain päähänpiston vetää se läpi.
Alussa auto-onnettomuudessa ollut ja aivovammasta kärsivä Simon Jarrett (Jared Zeus) menee kokeelliseen aivoskannaukseen ja ilman minkäänlaista selitystä herää valtameren pohjalla olevalla tutkimusasemalla. Paikka on huonossa kunnossa ja epämääräiset oliot toikkaroivat ympäriinsä. Asiaa pitää alkaa setviä ja moninaiset ongelmat takaavat, että kolkkoon tulevaisuuteen saapunut ei ehdi miettiä ongelmiaan. Suureellisena ongelmana on Telluksen kanssa kontaktia ottanut komeetta, joka on laittanut planeetan pinnan melkoisen heikkoon kuntoon ja epätoivoisia ratkaisuja viritellään. Simonin matka kirjaimellista arkkia kohti herättää eksistentiaalista terroria, sillä persoonan ja ruumiin välistä eroa setvitään useamman kuin yhden kerran ja tarina päätetään kaikista ankeimpaan hetkeen ja heti sen jälkeen päätetään uudelleen eri nuotilla. Voidaan sanoa, että peli mikä antaa tilaisuuden todistaa ihmiskunnan biologista sukupuuttoa (ja sitä alleviivataan) ei ole kovinkaan optimistinen sävyltään ja se onkin enemmän muiston säilyttömisestä kuin oikeasta eloonjäännistä.
Mielenkiintoisena detaljina lähes jokainen pelimekaaninen seikka omaa skenaarioon perustuvan selityksen ja tekninen toteutus ei ole mitenkään huono. Sanomattakin on selvä, että jokseenkin vieraasti ymmärtävän tekoälyn ohjaama nanomössö ei piittaa siitä, kuinka epämuotoisia hirvityksiä se saa aikaan pitäessään ihmiskuntaa elossa. Mielenkiintoisena detaljina pelissä on ns. Safe-tila, mikä pudottaa niiden hirviökohtaamisten vaarallisuutta hyvin paljon ja antaa siis etupenkin eksistentiaalisen ankeuden kehittämiselle.
Peli on oikeasti erittäin hyvä, mutta sen loppu on äärimmäisen masentavasti traaginen ja onnellinen ja se on takuulla täydellisen tarkoituksellista. Eksistentialismi ei ole helppo aihe kiskoa kauhua, mutta tässä tapauksessa se onnistuu. Ei niin paljoa peliä mekaanisessa mielessä, mutta sitäkin enemmän erittäin ankeaa tarinaa.
Ozzy Osbourne oli mutantti. Hänen supervoimansa oli kyky kestää huumeita ja viinaa.
Lisäkalmona Terry Bollea, eli Hulk Hogan on myös kuollut.
Kaikki pelit 1990-luvun alusta ovat pelikelvottomia ja vanhentuneita nykysilmin katsottuna. Olen pelannut mainitsemaasi peliä, joka ihme ja kumma julkaistiin pari vuotta ennen kuin elokuva nitkahti markkinoille. Kertoo aika vahvasti, että kolmas RoboKyttä-leffa oli kuollut jo kohtuun.
Kyseinen peli oli ajankohtaan nähden erittäin vaikuttava teknisesti ja olen pelannut sitä ihan oikealla koneella, joten kokemukseni on henkilökohtainen. Siinä oli pelimekaanisia ideoita, jotka tulivat laajamittaiseen käyttöön vasta pari vuosikymmentä myöhemmin. Se sai myös hyviä arvosteluja ajankohdan pelilehdistössä. Pelit-lehti, jossa se käsitellään löytyy Internet Archiven uumenista, joten en höpise tyhjää.
Uusi RoboSkoude-peli oli hauska. Enemmän painotusta RoboCopiin kuin peliin, mutta peli oli täysin riittävää lonkalta kelmien päksintää ja stoori oli täysin kelvollinen linkki RoboKakkosen ja -Kolmosen väliin.
Mielenkiintoisesti PS-plussan tämän kuun peleistä löytyi RoboCop: Rogue City ja koska se oli saanut hyvää kolinaa se kiinnosti ja Peter Wellerin hyväksymisleima nimiroolina vahvisti mielenkiintoa. Hyvin nopeasti tulee ilmi tekijöiden äärimmäisen pikkutarkka tutkimustyö lähdemateriaalia kohtaan ja jokseenkin karkea tekninen toteutus, sillä pieniä kauneusryppyjä on aika isosti. Ne eivät kuitenkaan vähennä pelin nautittavuutta ja ajallisesti se rakentelee siltaa jatko-osien väliin.
Lähtökuopassa Detroitiin on saapunut uusi rikollisnero ja sekopäiset, nukea piikittävät ja diilaavat Soihtupäät haluavat messiin kaappaamalla uutislähetyksen. Luonnollisesti pnuk-henkiset kelmit antavat RoboPaskalakin käyttää voimakeinoja. Toiminnan aikana tulee kuitenkin toimintahäiriö joka päätyy telefunkeniin ja RoboSkouden omistava OCP laittaa Murphyn psykoanalyysiin sen seurauksena. Joka tapauksessa RoboJepari alkaa jäljittää uutta kelmiä, tekee ryminän aikana selvää jälkeä ainakin kahdesta konnakoplasta ja jälleen kerran OCP:ssä yritetään viritellä RoboKoukun ja koko poliisilaitoksen korvaamista ja firma on muutenkin vähemmän vahvoissa kantamissa.
Toiminnallisempien hetkien välissä on yllättävän toimivia suvantovaiheita, joissa RoboSinivuokko pääsee hienovaraisesti vaikuttamaan Detroitin asukkaisiin ja nämä vielä hyvin hienoisesti vaikuttavat tarinaan, joten sivutehtävien tekeminen kannattaa, jos haluaa nauttia tarinasta. Musta, mutta pohjimmiltaan antikorporatistinen ja poliisimyönteinen satiiri on vahvasti mukana ja RoboKissalan Poika ei missään nimessä ole pelkkä kelmejä kepeksiin lonkalta päksivä kone, vaan erinomainen, luotettava lainvalvoja ja osaa myös joustaa säännösten suhteen.
Peli on toteutettu 3D-räiskintänä, joskin RoboTinanapin raskasrakenteisuus tarkoittaa sen olevan huomattavasti vähemmän hektistä menoa. Nimipoliisi jymistelee hitaasti, mutta osaa hölkätä hieman rivakammin ja kestää osumaa erityisen hyvin, joskin pelitasapainon vuoksi käsiaseetkin nakertavat RoboPollarin romuraudaksi. Tämän vastapainona on massiivisesti 50 ammusta omaava Auto-9 ja se päksii kolmen luodin purskeita ihan peruspyssynä ja vihulaisetkin ovat pääasiassa vaihtelevasti sekopäisiä pyssymiehiä, joten raskaita mörkörötkäleitä ei paria genrepakollista pomorähinää huolimatta pidä moukaroida ja näidenkin kohdalla ollaan oltu erittäin varovaisia.
Auto-9:n lisäksi RoboKyttä osaa kahmia kelmienkin pyssyjä käyttöön ja joskus se on jopa tarpeellista, mutta pääasiassa peruspyssy riittää ja sen voi optimoida vielä järeämmäksi lyijysylkijäksi.
Kokonaisuus on erinomaisen hyvin kirjoitettu RoboCop-stoori, mutta peli itsessään on vain hyvä. Kelmien päksintä on ehtaa hupia ja audiovisuaalinen toteutus on täydellisen riittävä ja veripärskeitä on luvassa isosti.
Mikä mahtaa olla syynä siihen, että keskusteluun ei voi osallistua? Kirjoitan viestin, postaan sen ja se ei ilmesty ketjuun. Uudelleen yrittäessä kone sanoo, että duplikaatti on siellä ja sen ymmärtää, mutta viestit silti eivät ilmaannu.
Tässä tapauksessa niin ei käynyt, mutta sitä silti tapahtuu.
David Lynch oli suuri elokuvantekijä. Aivan kuin olisin menettänyt sen boheemin sedän, jonka ajatusmaailma oli 24,58 astetta todellisuudesta alavasemmalle.
Tulipa nykäistyä Final Fantasy XV läpi n. kahden vuoden pätkivän pelauksen jälkeen. Aika hyvä peli oli, mutta jostain syystä Square-Enix ei ole saanut magiaa takaisin 12. jälkeen. Perusjuonena on, että prinssi Noctis lähtee toteuttamaan järjestettyä avioliittoaan henkivartijoiden seurassa, mutta matkalle tulee jos jonkinlaista henkilödraamaa ja estettä.
Tarinan iso ongelma on ennen kaikkea eksposition puutteessa. Paljon tietoa ja mutkikkaita käsitteitä on luvassa ja se hankaloittaa tarinaan pääsemistä ja juonen seuraamista. Onneksi Square-Enix kuitenkin osaa tehdä A-luokkaista spektaakkelia ja hienoja yksittäisiä kohtauksia on luvassa enemmän kuin yksi.
Visuaalisesti 15. Final Fantasy on erinomaisen kaunis ja tuo maailman maagisen luonteen ja tekniikan esille. Yön pimeydestä esiin loikkaavat demonit eivät ole pelkkä pelimekaniikka, vaan pelimaailman fakta ja sama pätee Shivan ja Leviathanin kaltaisiin yliluonnollisiin vakiohumuihin ja jälkimmäisistä revitään em. spektaakkelia isosti.
Vaikeustaso on varsin leppoisa pomotappelujen perustuessa enemmän spektaakkeliin kuin mutkikkaaseen pelaamiseen ja muutenkin painotus on ollut miellyttävän matkakertomuksen fiiliksen luomisessa ja siinä ei ole mitään pahaa.
Suomen tasavallan kymmenes ja ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (Mara) on kuollut. Hän myös voitti Nobelin Rauhanpalkinnon.
Maharatsi, maharatsi Mahtisaari
Sut ykköseksi aina me rankataan
Maharatsi hyvä tatsi kaljabaari
Sun käskystä lisää tankataanTulipa nykäistyä Team 17:n julkaisema <I>Blasphemous</I> läpi. Aika rankka peli oli genreen ja en erityisemmin pitänyt pelin kaikista mekaanisista valinnoista niin visuaalisesti se oli silkkaa timanttia. Espanjalainen katolisuus korotetaan pari suuruusluokkaa rankemmaksi ja tarinan ytimenä oleva mieletön katumus ja tuntemattomin syin toimiva Ihme ovat aika ainutlaatuisia elementtejä. Peli itsessään tuntuu katumusmatkalta vaikeustason ollessa säälimätön ja siinä on hyvin vähän varsinaista opastusta siitä minne mennä.
