Jean Renoir: Pelin säännöt (1939)

Yksi niistä ”maailman parhaiksi” tituleeratuista leffoista, joiden sanomaa ja tarkoitusta en ole ikinä ymmärtänyt – ennen kuin nyt. Ehkä tämän ymmärtäminen vain sitten vaatii tiettyä elämänkokemusta ja valitettavaa altistumista elokuvankin kuvaaman aikamme ”parempien ihmisten” mentaliteettiin ja koohotuksiin. Renoir onkin näkemyksineen asian ytimessä tuumatessaan koko touhun olevan pohjimmiltaan pelkkää pinnallista kekkulointia ilman suurempaa sisältöä tai merkitystä. Vanhaan aikaan tietyn statuksen mukana tuli ainakin periaatteen tasolla myös velvollisuuksia ja vaadittiin vähintään arvokasta käytöstä tai poikkeuksellisia tekoja, nykyään ei vaadita muuta kuin kiiltävää julkisivua ja valkaistuja hampaita. Koko ”paremman väen” edustama instituutio on yhtä teennäistä shaibaa ja oikealle elämällle vierasta pintaliitoa.