Etusivu › Foorumit › Leffat yleisesti › Viimeksi katsottuja leffoja (ei parhaita) › Vastaa aiheeseen: Viimeksi katsottuja leffoja (ei parhaita)
Juu toki, käytän termejä usein suurpiirteisesti, joten saa nykiä hihasta.
Käytän laajaa ilmausta ”nykyajan höllät säännöt” tarkoittamaan ”Pinocchion” yhteydessä vanhojen satujen nykyaikaan päivittämisen ihanteita, josta aluksikin myönnytystä siitä, ettei tämän välttämättä tarvitse olla huono asia – välttämättä. Joskus esim. lapselle voi olla hyvä selittää jonkun nykyajan esimerkin kautta jotain, mitä jokin vanhempi teksti koettaa kertomallaan painottaa.
Miellän sadut ennen kaikkea kärjistetyn opettaviksi kertomuksiksi tai viihteellisiksi kertomuksiksi, joissa voi ilmetä molempia; kertomuksen moraalista/eettistä sanomaa sekä mielikuvituksellista juonenkuljetusta. Satu voi rakentua niin, että sen tarinan keskipisteessä on jokin opettavainen ydinasia, tai sitten se voi edetä omilla säännöillään niin, että keskiössä on opetuksen sijaan viihde. ”Pinocchio” on satuna sekä Disneyn 40-lukuisessa animaatioelokuvassa niitä kertomuksia, jotka nivoutuvat päteemansa alle, joka liittyy tässä tapauksessa kunnon ihmiseksi kasvamiseen – teemassa on enemmän moraaliseettistä opetusta kuin pelkkää viihdettä (vaikka molemmista löytyy). ”Kunnon ihminen” tarkoittaa eri asioita 1880-luvun, 1940-luvun ja 2020-luvun viitekehyksissä, jolloin on sinänsä luonnollista että ”Pinocchiosta” löytyy eri aikakausina eri painotuspisteet.
Hölliksi näitä kutsun kuitenkin siinä kohtaa, kun tarinaan muokatut ihanteet vievät pohjat siltä, mitä tällä alkujaan haluttiin sanoa vain sen tähden, että tarinassa halutaan modernisoinnin takia olevan muutoksia.
Esimerkiksi 40-luvun ”Pinocchiossa” on aika selkeästi määritellyt piirteet sille, kuinka Pinocchio voisi olla kunnon ihminen: tämä ei valehtele vaan puhuu aina totta, on lainkuuliainen, tottelee, suorittaa velvollisuutensa koulussa jne. Kokematon Pinocchio tarvitsee toisinaan Samu Sirkkaa muistuttamaan säännöstöistä, kun välillä puunukkea kutkuttaisi kokeilla lurjumaisempaakin elämäntyyliä – lintsausta, vetelehtimistä, vandalismia, ilkeilyä jne. Elokuvasta ei jää ihmettelemään miksi tietyistä huonoista valinnoista seuraa ikävyyksiä, joista varsinkin Nautintojen saari korostaa velvollisuuksistaan karkaamisen kasvattavan myöhemmästä työtaakasta itkettävän paljon suuremman (aasit).
Vuoden 2022 ”Pinocchio” alkaa myös sillä, että Pinocchiosta voisi tulla henkiinheräämisensä jälkeen oikea poika, mikäli on kunnon ihminen. Tässä versiossa Pinocchio on jo valmiiksi niin kiltti ja viaton, ettei tämä varsinaisesti Samua tarvitsisi ylimääräiseksi muistuttajaksi siitä, mikä olikaan hyvää ja mikää huonoa; eihän Pinocchio nyt oikein missään kohtaa kovinkaan pieleen valitse. Samu kaiken kukkuraksi kehottaa Pinocchiota toimimaan väärin (valehtelemaan) ”Shrek 2:sta” vohkitussa kohtauksessa, jota olisi hankalaa kuvitella vanhempiin versioihin sanomansa puolesta (”älä valehtele, paitsi silloin kun hyödyt siitä”). Puupäisen nukkepojan ei monessakaan kohtaa tarvitse valita toimintatapojaan, sillä tämä on usein olosuhteittensa uhri; kyllähän tämä esim. kouluun menisi, mutta kun opettajat potkivat nuken ulos → josta paremman puutteessa voikin käyttää päivänsä tivolissa, joka ei enää ole kamalien kakaroiden rankaisulaitos vaan…merkillistä bisnestä, jossa ihmiset muuttuvat muuten vaan aasiksi?
Sillä että kantaa valintojensa seuraukset sekä uhrina lillumisessa on erot sen suhteen, kumman miellän mielekkäämmäksi kun aiheena on ”kunnon ihmiseksi kasvaminen”. Tilanteissa lilluminen ei vaadi sinänsä muuta kuin eteenpäin ajelehtimisen, jonka seurauksena on tavallaan johdonmukaista, ettei Pinocchiosta sitten elokuvan lopussa välttämättä tulekaan oikeaa poikaa, ellei sitten katsoja niin halua. Tosin voihan eteenpäin ajelehtimisessakin kasvaa ihmisenä ja oivaltaa asioita, mutta kun tarinassa annetaan mukaan kokonainen Samun hahmo, joka korostaa asioiden keskinäistä punnitsemista, niin tällä tekee vähemmän, jos ajelehtimisenkin kautta kasvaa ihmisenä.
Tiedä sitten, suhtautuvatko ihmiset satuihin nykyisin muutoinkin vanhanaikaisena materiaalina joita on muutettava ajalle ymmärrettävämmiksi, vai ovatko moiset muutokset oletetuille Disney-elokuvien äärelle varttuneille Y-/Z-sukupolville suunnattuja täkyjä (…joilla tarinaa päivitetään näiden ajankuvaa vastaavammaksi) – mielestäni satujen ytimet etiikasta tai joistain elämässä havaittavista piirteistä ovat itsessään ajattomia ajankohdasta toiseen, jolloin näiden ytimien pehmentäminen tai kokonainen kadottaminen tekevät hallaa tarinan yleisterälle. Satujen yleinen kärjistys omaa samaa ideaa kuin satiirin vitsit tai väänteilyt; jos näitä lähtee liikaa hölläämään/pehmentämään, nämä hukkaavat särmänsä.
Vanhassa on siis vara parempi, jos (ajasta muuttumattoman) ydinasian saa sillä kokonaisvaltaisesti paremmin viestitettyä.
”Markkinoijien mielestä olennaiset seikat”: vastaavasti lyhyeksi typistetty luonnehdintani asiasta, joka kumpuaa arvauksistani siitä, mitä arvelen markkinoijien elokuvissaan tavoittelevan. ”Pinocchiosta” sekä joistain muista näkemistäni remake-Disney-elokuvista heräävät tosiaan mielikuvat siitä, kuinka kohdeyleisö tuntuisi olevan lasten sijaan pikemminkin nuoret ja aikuiset, joilla olisi vahvat ja vanhasta tinkimättömät nostalgiapärinät lapsuudessaan näkemistään Disney-piirretyistä. Live-elokuvan olisi tavoiteltava nämä sekä näiden lapset; olisi hyvä tarjota näille vastaava taianomainen kokemus, kuin mitä klassikkopiirretyt tarjosivat aikoinaan ensimmäistä kertaa nähtynä; olla brändin näköinen; vastata kaikesta mitä nostalgiassa voi vaatia…oletettuja tarinapäivityksiä unhoittamatta, mikäli jokin asia vanhassa filmissä faneja tai jotakuta studioheppua sattuu häiritsemään.
Tutun turvallinen, ylipäänsä tuttuus, sekä ennalta-arvattavuus saattaisi sinällään toimia nostalgiannälkäisille, jotka oletetusti odottavatkin näkevänsä samaa vanhaa ja hyväksi havaittua; niinpä esimerkiksi ”Pinocchion” traileri sisältää tunnusmusiikkia myöten kaiken sen, minkä piirretyn nähnyt voikin odottaa; tuttua ja turvallista, jonka puoleen moni kallistuu syömisenkin suhteen – miksei siis elokuvienkin tapauksessa? Vieras ja villi voi olla kiinnostava elämys, mutta tuttu ja turvallinen tarjoaa odotetun veden kielelle – ja monihan pitää vanhasta ja hyvästä ja kallistuu mieluummin sen puoleen kuin ottaa riskin, ja kokeilee versiota johon ei ole niin tottunut. Lisäksi joistain vanhoista asioista on nostalgiankin vuoksi hauska pitää puritaanisesti kiinni mieluummin kuin antaa asialle uusia siipiä.
Myös elokuvan ”Shrek 2:n” Pinocchio-hetki ei voi olla herättämättä ajatuksia siitä, kuinka elokuvassa tavoitellaan tätä kautta kenties tiettyä some-uskottavuutta sillä, kuinka hassuja pääsiäismunia elokuvasta löytyykään (joistain vitseistä puhumattakaan, kuten ”pin-occhiosta”) – pääsiäismunat ovat suosittuja, näitä etsitään mielellään monista peleistä ja leffoista. Arvailut live-elokuvien roolituksista ja into animaatiohahmojen CGI-toteutuksista saattavat lunastaa oletetut odotuksensa leffan trailerissa – ”Pinocchio” on siinä mielessä markkinoitu olennaisesti vastaamaan tietynlaisen kohdeyleisön makua.
Viljelen sanaa ”oletettu” paljon, kun en näistä remake-versioista lopulta tiedä keille nämä ovat, mutta tiettyjä mielikuvia elokuvista ja näiden ympäriltä käyvistä keskusteluista ja mainoksista herää. Jos samat olettamat ovat niitä asioita, joihin remake-tekijöiden on pystytettävä raaminsa, näillä voisi kuvitella ehkä olevan haasteita inspiroitua filmeistään, jos niiltä vaadittaisiin tiukkaa nostalgiaa mutta samalla joitain tekoaikaan sopivia päivityksiä, joilla herättää keskustelua?
…ehkä menen ylianalysoinnin puolelle (hauskaahan se aina), mutta jos siltä tuntuu niin keskustelua saa heittää edelleen eteenpäin – tässä nyt alkajaisiksi joitain ajatuksia.