Kasvukipuja, lähiömelankoliaa ja vampyyreitä: 2000-luvun parhaisiin elokuviin kuuluva tiheätunnelmainen kauhu- ja rakkaustarina.
Arviot
Elokuvan kuvaus on paikoitellen haurasta kuin hengityksen jälki ikkunalasissa.
Yksinäisyys on kamala tunne. Vielä kamalampaa on olla yksinäinen, jota kiusataan. Kukaan ei tule puolustamaan. Tämä on tuttua 12-vuotiaalle Oskarille (Kåre Hedebrant), joka asuu kaksin äidin kanssa Tukholman esikaupunkialueella. Hän on luokan tyrannien vakiokohde. Kiusaaminen ei ole mitään pikku tönimistä, vaan kunnon henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Omissa mielikuvitusleikeissään Oskar puolustautuu, mutta todellisuudessa hän vain ottaa […]
Kokoaa kattavasti yhteen klassiset vampyyri elementit, mutta kokonaisuus on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kuin sopisi odottaa.
on Tomas Alfredsonin ohjaama, samannimiseen kirjaan perustuva kauhudraama vampyyrin ja ihmisen ystävyydestä keskellä karua lapsuuden aikaa. 12-vuotias Oskar (Kåre Hedebrant) elää äitinsä kanssa 80-luvun Ruotsissa ja yrittää selvitä niin hajautetusta elämästä eronneiden vanhempiensa välillä, sen tuomasta yksinäisyydestä, kuin myös jatkuvasta koulukiusaamisesta. Yhtenä kohtalokkaana iltana Oskar tapaa naapuriin muuttaneen vampyyrityttö Elin (Lina Leandersson). Pian Eli ja […]
Kommenttien selaus
.
Kommenttien selaus