Arviot
Tuttua pikkusäikäyttelyä, vaanimista ja verisuihkuja.
Michael Doughertyn käsikirjoittama ja ohjaama halloweenkauhu vie katsojansa seuraamaan neljää erilaista, mutta lopulta yhteen punoutuvaa tarinaa jenkeissä suositusta kuolleille hengille ja sieluille pyhitetystä juhlaillasta. Kauhukatraasta löytyy niin miehiä metsästämässä olevia seksikkäitä misuja, kauhutarinafanaatikkokersoja, halloweeniin tympääntyneitä naapuruksia kuin hieman latvastaan laho ala-asteen rehtori. Omaperäiseksi kehutulta teokselta osasi odottaa jotain, mutta lopputulema valuu väistämättömästi keskiverto kauhulinjan alapuolelle. […]
Teräsmiehen paluun vesittänyt mies nousee haudastaan ja tarjoilee kauhufaneille kauhukomediakarkkia.
Anna Superman returns -flopin käsikirjoittajalle Halloween-maski, jonka taakse piiloutua, ja tarpeeksi kauhuaineksia yhdisteltäväksi, niin hän todella voi yllättää. Esimerkiksi luomalla Trick ’r Treatin kaltaisen onnistuneen näppärän kauhukomedian. Michael Doughertya ei ole kohdeltu silkkihansikkain tämän onnistuttua tuhoamaan Supermanin ensimmäisen miljoonainvestointipaluun, mutta Trick ’r Treat on merkki paremmasta. Sekin toki ensin hyllytettiin Saw IV:n tieltä ja julkaistiin […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus