Anna Superman returns -flopin käsikirjoittajalle Halloween-maski, jonka taakse piiloutua, ja tarpeeksi kauhuaineksia yhdisteltäväksi, niin hän todella voi yllättää. Esimerkiksi luomalla Trick ’r Treatin kaltaisen onnistuneen näppärän kauhukomedian.
Michael Doughertya ei ole kohdeltu silkkihansikkain tämän onnistuttua tuhoamaan Supermanin ensimmäisen miljoonainvestointipaluun, mutta Trick ’r Treat on merkki paremmasta. Sekin toki ensin hyllytettiin Saw IV:n tieltä ja julkaistiin vasta vuosia myöhemmin suoraan DVD:lle, mutta kyllä tässä samoja viihdyttävyyden asteita lähestytään kuin vuonna 2003 Doughertyn käsikirjoitusdebyytti X-Men II:ssa. Genre on nyt vain aivan eri. Sen kertoo jo leffan riimittelevä taglinekin: Poison, drowning, claw, or knife. So many ways to take a life.
Anna Paquinin nimellä itseään markkinoiva Trick ’r Treat nivoo yhteen monta eri kauhutarinaa samalta Halloween-illalta. Se viittailee kauhun merkkiteoksiin, mikä osoittaa tuntemusta alaan ja on aina hyvä juttu. Viitetikka lennähtää ainakin Carpenterin Halloweenia (ei yllätys) ja The Thingiä kohden. Klassista Punahilkka-tarinaa unohtamatta. Ja voisi väittää myös, että Anders, Rockwell, Rodriguez & Tarantino -kvartetin ysärikummajainen Neljä huonetta on katseltu tarkkaan. Sen verran samanlaisia äkkivääriä käänteitä osa tarinoista esittää.
Tarinoissa on myös opetuksia. Halloween-roinaa ei kannata poistaa pihalta liian aikaisin, eikä viatonta Halloween-tepposta kannata viedä liian pitkälle. Muuten käy köpelösti. Erilaiset puolet itsestään esittelevät mm. koulun rehtori ja miestä jahtaava Punahilkka. Elokuvan karkinhimoinen pikkumurhaajaolento Sam on oikeastaan jopa söpö ilmestys (haastaja Gizmolle!). Ja söpö on sana, jota harvemmin tulee kauhun yhteydessä käytettyä!
Anna Paquinin tavoin X-Menin kakkososan näyttelijäjoukosta mukaan tarttunut Brian Cox on ärtyneenä ja haulikkoon mieluusti tarttuvana kitupiikkiherra Kreeginä aivan mainio. Jonkinlainen raihnainen huumorinlähde kaiken teurastuksen keskellä. The Fringestä ja Nightwish-leffa Imagineriumista tuttu Quinn Lord ja minirooleja tehtaileva Monica Delain ovat hekin mukana näissä veripirskeissä.
Ohjaaja Dougherty tuntuu tiedostavan, ettei perinteisessä Halloween-viihteessä ole kyse Hercule Poirot -tyylisestä Arvaa kuka on murhaaja? -leikistä. Aivot on roiskautettu sinne narikan puolelle (kuulette kai veren sievän ”tip, tip, tip” -äänen sieltä suunnilta?) ja leikittely tehdään korkeintaan kääntämällä muutama klisee nurinniskoin ja luomalla kiinnostava aikajana, jonka mittaan kelpaa tiputella hahmoja vaikka tikkarimurhaajan toimesta.
