Michael Doughertyn käsikirjoittama ja ohjaama halloweenkauhu Trick ’r Treat vie katsojansa seuraamaan neljää erilaista, mutta lopulta yhteen punoutuvaa tarinaa jenkeissä suositusta kuolleille hengille ja sieluille pyhitetystä juhlaillasta. Kauhukatraasta löytyy niin miehiä metsästämässä olevia seksikkäitä misuja, kauhutarinafanaatikkokersoja, halloweeniin tympääntyneitä naapuruksia kuin hieman latvastaan laho ala-asteen rehtori.
Omaperäiseksi kehutulta teokselta osasi odottaa jotain, mutta lopputulema valuu väistämättömästi keskiverto kauhulinjan alapuolelle. Ainoa hyvä asia leffassa on sen pirteä käsikirjoitus, joka jaksaa kantaa kokonaisuutta ja pitää katsojan mielenkiinnon yllä. Samalla se kuitenkin antaa odottaa hienoa ja yllätyksellistä loppuratkaisua, joka on täysin turhaa, sillä tavanomaisesta loppukohtauksesta jää tämän vuoksi vain huono fiilis. Elokuvan ympärillä leijuu koko kestonsa ajan sankka salaperäisyyden sumu, jota ruokitaan järjettömillä juonenkäänteillä ja katsoja todella saadaan ajoittain täysin ymmälleen. Olisin toivonut näiden sattumusten selviävän lopussa jollain fiksulla ja yllättävällä tavalla, mutta jekut osoittautuivatkin pelkiksi silmänkääntötempuiksi ja leffan loputtua tunsin itseni huijatuksi.
Tunnelmaltaan ja jännittävyydeltään Trick r’ Treat jää perusteinikauhujen tasolle, eikä onnistu säväyttämään. Kaikki samat kikat on nähty kauhuelokuvissa jo moneen kertaan. Tuttua pikkusäikäyttelyä, vaanimista ja verisuihkuja. Dougherty ei pystynyt tuomaan elokuvaan ohjauksensa puolesta mitään uutta, vaikka käytössä on keskivertoa parempia näyttelijöitä ja kohtuu hyvä käsikirjoitus. Kohtauksissa käytetään peruskliseitä ja kuvakulmat ovat todella tavanomaisia, joita kokeneempi kauhukuluttaja pystyy ennustamaan paremmalla todennäköisyydellä kuin meteorologit huomisen säätä. Trick r’ Treat etenee takautumien avulla illan erivaiheista pomppien välillä eteenpäin, välillä taaksepäin. Onhan kyseistä tekniikkaa käytetty jo monen monissa elokuvissa, joten mistään uudesta asiasta ei ole kyse. Dougherty kuitenkin näyttää katsojilleen liian selvästi näitä jippoja, ja on hieman turhauttavaa kun huomaa jostain kohtauksesta, että jaahas tähän tullaan vielä palaamaan jossain vaiheessa elokuvaa ja kun tuo kohtaus vihdoin saa vuoronsa, tietää puolitarkalleen mitä ja missä tulee tapahtumaan. Katsoja ei saa itse huomata mitään, kun Dougherty paljastaa kohtauksista etukäteen liikaa. Tämä totta kai syö myös osan jännityksestä pois.
Kertakäyttökauhua, jonka voi pahimpaan hätään ahmia, mutta jännityksen nälkää Trick r’ Treat ei kokonaan vie.
