Tutkijaryhmä lähtee tutkimaan meren pohjasta löytynyttä avaruusalusta ja löytää sieltä salaperäisen ”pallon”.
Arviot
Uhkaa ei juuri näy – silti se on kokoajan läsnä.
Michael Crichtonin vuonna 1987 valmistunut tieteisjännäri käännettiin aikoinaan suomennettaessa typerään muotoon Sphere – Vieras tulevaisuudesta. Onneton käännös söi kirjan juonelta terää ja samaan nimeen päädyttiin myös elokuvan tiimoilta. Oikeastihan nimi Sphere vain viittaa muodoltaan täydelliseen palloon ja jonkinmoiseen geometriseen ”ihmeeseen”. Siitä kertoo myös Barrry Levinsonin ohjaama elokuvasovitus. Palkittu Levinson on jälleen omalla maaperällään ystävänsä Crichtonin […]
Sinällään ihan jännittävä sci-fi trilleri sortuu tietovirheisiinsä ja epäloogisuuksiinsa.
Meren syvyyksistä löydetään 300 vuotta sitten pudonnut avaruusalus, jota lähetetään tutkimaan sekalainen joukko eri alojen osaajia. Kamalia, salaperäisiä onnettomuuksia alkaa kuitenkin tapahtua ja ryhmä joutuu vastakkain täysin tuntemattomien voimien kanssa. Sinällään ihan jännittävä sci-fi trilleri sortuu tietovirheisiinsä ja epäloogisuuksiinsa, mutta on erittäin kelpoa aivojennollausviihdettä. Näyttelijät onnistuvat suorituksissaan ja hahmot ovat suhteellisen eheitä. Suosittelisin silti teosta […]
Pari tuntia jännitystä ja ei sen enempää.
Paikka on yli 300 metriä veden alla ja sinne lähetetään neljä huippuluokan asiantuntijaa: astrofyysikko Ted Fielding (Liev Schreiber), biokemisti Beth Halperin (Sharon Stone), matemaatikko Harry Adams (Samuel L. Jackson) ja psykologi Norman Goodman (Dustin Hoffman), jonka hyvästä palkasta kirjoittama epämääräisien arvausten kokoelma on toimintaohjeena tapahtuman varalta, kapteeni Harold C. Barnes (Peter Coyote) on se tyyppi […]
Kommenttien selaus
Vieras tulevaisuudesta on keskivertoa hieman paremmin onnistunut tieteisjännäri, jonka katsoo toiseenkin kertaan mielellään. Juonessa joukko eri alojen eksperttejä kutsutaan tutkimaan meren pohjasta löytyvää avaruusalusta ja selvittämään sen alkuperää. Meren alainen avaruusalus toimii hyvin päätapahtumapaikkana ja tunnelma on tässä pääasiassa ihan onnistunutta. Alukselta löytyvä salaperäinen pallo ja sen kyky kommunikoida ihmisten kanssa on myös hyvä lisä tarinaan ja löytyy tästä myös sopivasti uhkatilanteita ja vaaran tunnetta. Kaikki näyttelijät hoitavat roolinsa tasavarmalla otteella ja heikkoja lenkkejä ei tästä pahemmin löydy. Vähän enemmän uhkaavuutta ja hirviömeininkiä tämä olisi kaivannut lisää ja juonen eteneminen olisi saanut olla paikoiten sujuvampaa, mutta toimii tämä näinkin.
Kommenttien selaus