Maratoonari

(1976)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Maratoonari
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Marathon Man
Valmistusvuosi:1976
Pituus:120 min
Pisteytyksiä: 71
Tarkka arvio: 3.61

Arviot

Alkaa draamana, mutta muuttuu piinaavaksi trilleriksi, joka ravisuttaa katsojaansa oikein kunnolla.

Dustin Hoffmanin esittämä väitöskirjaa väsäävä maratoonari Babe joutuu veljensä (Roy Scheider) kautta keskelle suurta mysteeriä. Tuohon yhteen lauseeseen voi tiivistää tuon leffan. Tuon enempää minusta ei voi kertoa tai pilaa kyseisen trillerin. Vaikka leffa onkin jo melkein kolmekymmentä vuotta vanha, niin jaksaa se silti pitää otteessaan. Tämän jälkeen pitää jopa miettiä hetken ennen kuin uskaltaa […]

Arvosteltu: 04.03.2004

Olivierin esittämä iäkäs natsi on elokuvahistorian kylmäverisimpiä ja hyytävimpiä pahiksia.

DVD:n takakannessa sanotaan: “Yksi kaikkien aikojen hyytävimmistä trillereistä.” Ja kyllä, Maratoonari tosiaan onnistuu luomaan jännitystä sopivalla tavalla, vielä yli kolmekymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen. Elokuvan juoni on niin monipolvinen, ettei sitä voi kunnolla tiivistetysti kertoa. Lähtökohdan voi mainita, eli maratoonia harrastava opiskelija Babe (Dustin Hoffman) joutuu tekemisiin pahamaineisen natsin (Laurence Olivier) kanssa. Elokuvalla on kaksi valttikorttia: […]

Arvosteltu: 14.05.2007

Painajaismaisen hienoja kohtauksia.

Historiaa opiskelevan ja maratoniin valmentautuvan Tom Levyn (Dustin Hoffman), eli Baben veli Doc (Roy Scheider) tulee vierailulle ja heti seuraavana päivänä hoippuu takaisin kuolevana. Asia liittyy etsityn natsirikollisen, Christian Szellin (Laurence Olivier) juonitteluun ja keskitysleiriltä lempinimen saanut Szell haluaa tietää onko se turvallista. John Schlesingerin ohjaama ja Conrad Hallin mestarillisesti kuvaama Maratoonari ei juoneltaan ole […]

Arvosteltu: 26.07.2009

Kommentit & Pisteytykset

-Testament-
jawbreaker
Addeh
Herman Tottooro
trampledunderfoot
Jurpo
Lassomies
TheDude
pk82
Michelle78
kolamuki
Pikli
HAL9000
Nanna
Thoke
TaaTu
Jedi-Brony
Luca Brasi
arg
Villetys
Bewlay
D-McH
rollejokinen
Daniela
EPI
klauskinki
Miketti
Angel Of Death
Dickey
Nimetön
nimetön
Stranger
n4ssikka
batzmo
Paranoid
banaanipalmu
Mowgli
Anzalone
honkytonk
Bad Lieutenant
Vigilante
ilmastointiteippi
Hoplaa
Pulu
keijomies
Luffy
Zarbock
mauge
Nosfecoff
cronenberger

Lisää luettavaa