Soul-siskot

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Soul-siskot
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Joyful Noise
Valmistusvuosi:2012
Pisteytyksiä: 4
Tarkka arvio: 2.13

Oscar®-ehdokkaat Queen Latifah (Chicago) ja Dolly Parton (Teräskukat) nähdään pääosissa elokuvassa SOUL-SISKOT, joka on hauska ja inspiroiva kertomus musiikista, toivosta, rakkaudesta ja uudistumiskyvystä.

Pacashaun pikkukaupunki elää kovia aikoja, mutta sen väki uskoo, että paikallinen kirkkokuoro voisi tuoda uutta nostetta paikkakunnalle voittamalla maanlaajuisen Joyful Noise -kilpailun. Kuorolaulu heillä on aina ollut hallussa, mutta taistelu kuoroa johtavien voimanaisten välillä uhkaa aiheuttaa riitasointuja. Kuoron vastikään nimitetty johtaja Vi Rose Hill (Latifah) tahtoo jääräpäisesti pitää kiinni heidän perinteisestä, hyväksi koetusta tyylistään, mutta tulisieluinen G.G. Sparrow (Parton) pitää vanhaa meininkiä aikansa eläneenä.

Lisää vettä myllyyn tuo se, kun G.G:n kapinoiva lapsenlapsi Randy (Jeremy Jordan) saapuu paikalle. Randyn nuottikorvasta on kuorolle hyötyä, mutta silmänsä hän sattuu iskemään Vi Rosen kauniiseen ja lahjakkaaseen tyttäreen, Oliviaan (Keke Palmer), joten nuorten keskinäinen kiinnostus vain kärjistää G.G:n ja Vi Rosen nokittelua.

Kommentit & Pisteytykset

Vilperi
eskoaarne
ms
lällälää79

Lisää luettavaa