Nimet marmoritaulussa

(2002)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Nimet marmoritaulussa
Genret: ,
Maat: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Nimed marmortahvlil
Valmistusvuosi:2002
Pituus:95 min
Pisteytyksiä: 27
Tarkka arvio: 2.33

Tartolaiset koulupojat lähtevät puolustamaan maataan, kun juuri itsenäistynyt Viro kokoaa vapaaehtoisia vuonna 1918.

Arviot

Räjähteitä ja miehiä on sen verran kehissä että sotafiilis saadaan päälle. Melko tylsä silti.

Nimet marmoritaulussa on virolais-suomalainen yhteistyö, joka on viron kallein koskaan tehty leffa 1,2 miljoonan euron budjetteineen. Tarina kertoo Tarttolaisista koulupojista, jotka osallistuvat Viron itsenäisyystaisteluun venäläisiä vastaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen v. 1918-1920. Sota koulii vähitellen pojista miehiä ja rakkaustarinaakin ujutetaan mukaan ettei mene ihan vaan sotimiseksi ja saadaan vähän naisillekkin jotain. Leffa pohjautuu virolaisen Albert Kivikasin […]

Arvosteltu: 26.12.2003

Kun ei kolahda niin ei kolahda.

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantansseja ja näköjään virolaista elokuvaa. Enpä ole maan elokuvatuotantoon aikaisemmin tutustunutkaan, mutta oletinkin sen olevan samanlaista elokuvien kehitysmaatuotantoa kuten itä- ja pohjoisnaapurinsakin tuotanto. Ensimmäinen maailmansota on juuri päättynyt ja saksalaiset ovat perääntyneet baltian alueelta kotiin nuolemaan haavojaan. Venäläiset sen sijaan ovat nyt kovin kiinnostuneita baltian alueesta ja varsinkin Virosta. Venäjän joukot […]

Arvosteltu: 10.10.2004

Kommentit & Pisteytykset

Hoplaa
Pikli
Keräilijä
ritagrace
lällälää79
mauge
J.Lipponen
Ryyppy
Nico
Kaamos
Dickey
TaaTu
arska
Nietvart
kolamuki
Also Starring
Papha
Vilperi
Nanopoli
Ville
Lobster88
Nuijamies
M.P.Hietala
Brutus
Blaze
cronenberger
Tx4

Lisää luettavaa