Hall Pass – lupa rellestää

(2011)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Hall Pass – lupa rellestää
Genret: ,
Maat:
Alkuperäinen nimi:Hall Pass
Valmistusvuosi:2011
Pituus:105 min
Ei pisteytyksiä.

Rick ja Fred ovat parhaita kavereita. Molemmat ovat viettäneet jo useita vuosia avioliiton seesteisessä satama-altaassa. Kun miehet alkavat käyttäytyä levottomasti kotioloissa, heidän vaimonsa päättävät ottaa tilanteeseen uudenlaisen, rohkean lähestymistavan: miehille annetaan viikko vapaata avioliitosta, lupa rellestää sydämensä kyllyydestä. Ei ehtoja, ei kysymyksiä. Ensin suunnitelma kuulostaa Rickin ja Fredin mielestä unelmien täyttymykseltä. Pian heille kuitenkin selviää, että heidän odotuksensa ja käsityksensä niin sinkkuelämän riemuista kuin omasta kisakunnostaan eivät vastaa todellisuutta.

Arviot

Kaltaistani nuoremmanpuoleista katsojaa ällötti katsoa teinileffaa nelikymppisistä.

Tämä oli niitä elokuvia, joiden kohdalla ensivaikutelmani todellakin osui oikeaan. Vaikutelmaan vaikutti tosin sekin, että filkan ohjaajat olivat myös takavuosien komediahitin ”Sekaisin Marista” takana, ja samankaltaisia elementtejä on Hall Passissakin havaittavissa aika ajoin. Juoni on siis tiivistettynä seuraavanlainen: Elämäänsä kyllästynyt, lähestyvän keski-iän kriisissä vellova miesjoukko saa vaimoiltaan maagisen ”Hall passin” joka on käytännössä viikon vapaa […]

Arvosteltu: 11.06.2011

Kommentit & Pisteytykset

Lisää luettavaa