On hankala sanoa, kumpi on Attack the Blockille merkittävämpi ansio: taidokkuus ja rakkaus, jolla se on tehty, vaiko uskaliaisuus, joka siihen on jo alkuvaiheessa lisätty. On ehkä täysin kreisi idea tehdä maahanmuuttajapainotteisesta varhaisteinijengistä maapallon viimeinen toivo, mutta on vielä hankalampi käsittää, että vakavallakin naamalla katsottuna kyseessä on yksi vuoden parhaista elokuvista, joka toivottavasti sinkoaa ohjaajansa ja pääosanesittäjänsä kuuluisuuteen.
Syysiltana Lontoon taivaan täyttävät ilotulitusraketit peittävät avaruusolentojen saapumisen planeetallemme. Rikoksen polulle kovaa tahtia hairahtuva teinisakki puolustaa asuinrakennustaan, lähiön giganttista betonimöhkälettä, valtaajia vastaan. Toisaalta kaikki ei ole sitä, miltä ensi silmäyksellä halvemmissa leffoissa kierrätettyjen kliseiden perusteella näyttää.
Leffan, jolle osuvampi nimi olisi siis Defend the Block, isoin ongelma joillekin katsojille tulee ehdottomasti olemaan se, että elokuvan sankarit eivät ole puhtaita pulmusia. Lontoossa kesällä tapahtuneiden mellakoiden jälkeen elokuvalla ei voisi olla huonompaa julkaisuajankohtaa. Pelkästään pääosassa olevien nuorten rikollistausta saanee katsojan jos toisenkin kannustamaan ulkoavaruuden karvaturreja – tämä siitäkin huolimatta, että elokuvassa on nimen omaan kyseessä kyseisten nuorten herääminen omaan tilanteeseensa ja pyrkimys muodostaa inhimillinen yhteys heidän elämänsä. Jengiä johtavan Moseksen (erinomainen John Boeyga ensimmäisessä roolissaan, joka ei tosin ole mitenkään hienovaraisesti nimetty) pitää kohdata tekojensa seuraukset ja ottaa vastuu lähiönuorien johtajana. Siellä täällä elokuva myös pyörähtää melko ovelasti nuorten kotioloissa etsimässä syitä, jotka synnyttävät ja mahdollistavat kierteen jengielämässä. Leffa ei onnekseen lähde liikkeelle saarnaten vaan pikkuhiljaa esittää vaihtoehtoisen lähestymistavan nuorisorikollisuuteen.
Esikoisohjauksensa leffalla tekevä ja sen myös käsikirjoittanut Joe Cornish on ymmärtänyt käyttää hirviöelokuvan parasta potentiaalia hyödykseen. Monsterit eivät ole läsnä vain tarjoamassa halpoja kauhunhetkiä tai itsetarkoituksellisia toimintajaksoja. Intergalaktisen matkailun taitavat ekstraterrestiaalit puhuvat taas vain karjumalla ja urahtelulla, mutta siitä huolimatta silmittömälle tuhonlevittämiselle paljastuu syynsä. Muiden ymmärtäminen pelkän tuomitsemisen sijaan on siis tässäkin suhteessa leffan viestinä. Samalla tuotantotiimi on onnistunut kehittämään naurettavan yksinkertaisen, mutta siitä huolimatta ilahduttavan ovelan alien-designin. Otusten mustaakin mustempi turkki yksinkertaistaa niiden ulkonäköä, mutta toimii eduksi säikyttelykohtaukissa. Kiva käänne on myös se, että pimeässä eivät hohda niiden silmät vaan terävät hammasrivistöt.
Korttelin muista asukkaista päästään yön aikana tutustumaan muun muassa sairaanhoitaja Samiin (Jodie Whittaker), joka joutuu leffan alussa jopa jengiläisten ryöstämäksi, mutta jonka kyvyt tulevat heille myöhemmin tarpeellisiksi. Alueen ilkiö on huumekauppaa pyörittävä Hi-Hatz (Jumayn Hunter), joka on elokuvan varsinainen pahis – melko turha lisä, kun kotitalon seinää kiipustaa monta kymmentä raatelutuulella olevaa avaruusolentoa. Hi-Hatzille onneksi työskentelee heppu nimeltä Ron, ja tämän roolia tulkitseva Nick Frost tarjoaa leffan parhaita nauruja nuorten itsestään liikoja luulevan asenteen ohella.
Toimintakohtauksissaan elokuva luottaa pitkälti tee-se-itse-tason aseistukseen ja varustukseen. Vain harvoin kädenmitan päässä on tuliaseita, joten niiden sijaan arkitavarat taipuvat taiston välineiksi. Leffa osaa myös kauhun puolella erottautua isobudjettisista Hollywood-veljistään, joilla on käytäntönä venytellä perättömiä jännitysjaksoja, joiden päätteeksi sankari törmää hirviön sijasta oudosti hiippailevaan tuttavaansa. Tässä leffassa pakenemisen lopettaminen on nopein keino ilmoittautua planeettojenväliselle ruokalistalle. Myöskään koko elokuvan kestoa ei ole pitkitetty. Sen sijaan puolentoista tunnin pamaus jättää tiiviydessään positiivisen lisävaikutuksen.
Attack the Block sekoittaa rakkaudella ja ennakkoluulottomuudella yhteen scifiä, kauhua, toimintaa, komediaa ja draamaa Shaun of the Deadin hengessä, ja kaikki osa-alueet toimivat täysillä. Aivan kuten Neill Blomkampin debyytti District 9 pari vuotta takaperin tai George A. Romeron alkuperäinen zombietrilogia vuosikymmeniä sitten, se oivaltaa leffamonstereiden hyödyntämisen toisaalta omia hahmoja, toisaalta tosielämän arkitilanteita peilaavana välineenä. Jos haluat ennemmin nähdä brittiläisen lähiörikollisuuden laitettavan kuriin, katsasta Harry Brown. Muussa tapauksessa unohda Cowboys & Aliens. Attack the Block on alien-invaasioleffa vuodelle 2011.
