Legendaarinen musta lihaskimppu päätyi Disneyn talliin

29.7.2020 21:36

Kirjailija Anna Sewellin yli 140 vuotta sitten luoma klassikkohahmo on saamassa jälleen uuden elokuvakäsittelyn. Elokuvahistoriassa Sewellin luomus on nostanut päätään esiin usein, ensimmäisen kerran jo liki sata vuotta sitten. Kyseessä on tietenkin Uljas Musta, joka englanniksi tunnetaan nimellä Black Beauty.

Suomessakin muutamien viikkojen sisällä avautuva Disney+ on hankkinut leffan oikeudet. Suoratoistopalvelun valikoimaan hevosseikkailu sopinee paremmin kuin hyvin, sillä se kertoo koko perheelle sopivaan tapaan eläinten kunnioittamisesta. Perinteisesti Sewellin tarinan kerojana on ollut sen nimikkohenkilö, komea musta hevonen.

Edellinen iso Black Beauty -filmatisointi on jo vuodelta 1994, jolloin hevosen äänenä kuultiin mm. 007 ja kultainen silmä -leffassa ja Good Wife -sarjassa myöhemmin näytellyttä Alan Cummingia. Kyseinen leffa keikkui ensi-iltavuonnaan esim. Yhdysvalloissa kymmenen katsotuimman ryhmässä. Uudessa versiossa humma on tamma, sillä Black Beautyn ääninäyttelijänä toimii Titanic-stara Kate Winslet. Tarina on tuotu Sewellin tekstiä uudempaan aikaan, ja tällä kertaa hevosesta hakee ystävää orvoksi jäänyt teinityttö (Mackenzie Foy, Interstellar). Leffan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Ashley Avis (Adolescence).

 

Lähde: THR

Kuva: Disney/Black Beauty, 2020

Lisää luettavaa