Muodokkaita rantavahteja Terminatorin tilalle

21.1.2016 12:57

Vaikka uusi Terminator-elokuva on aina ollut tapaus, kyseinen franchise on 2000-luvulla osoittanut joidenkin katsojien mielestä jo väsymisen merkkejä. Viime vuonna julkaistu Terminator Genisys keräsi lippuluukuilla kotimaassaan vain 89,7 miljoonaa dollaria, mikä teki siitä vasta neljänneksi menestyneimmän Terminator-rainan. Parhaimmat tuotot on tämän franchisen elokuvista haalinut Terminator 2 – Tuomion päivä (yksin kotimaassaan yli 204,8 miljoonaa dollaria).

Vuodelle 2017 suunniteltiin uutta Terminator-leffaa, jonka työnimeksi oli annettu niin ikään Terminator 2. Iso-Arska tai hänen CGI-versionsa ei näytä kuitenkaan palaavan tuolloin takaisin ikonisena tuhoajahahmona. The Hollywood Reporterin saamien tietojen mukaan uudemman Terminator 2:n ensi-iltapäivä on peruttu ja leffan paikan kesäohjelmistossa nappaa Baywatch-televisiosarjan pohjalta luotu rantavahtielokuva. Baywatch-elokuvalle odotetaan valtavaa suosiota, sillä sen ohjaa Kaameat pomot -hittikomedian luotsi Seth Gordon ja elokuvassa näyttelevät mm. kuumat nimet Dwayne Johnson, Alexandra Daddario ja Zach Efron. Lisäksi alkuperäinen Baywatch-sarja oli aikanaan yksi katsotuimmista tv-sarjoista Yhdysvalloissa – se keikkui Nielsen-tilastolaitoksen mukaan parhaimmillaan aivan kärkikymmenikössä.

Paramount-yhtiö, jonka suunnitelmissa uusi Terminator 2 -elokuva oli, ei välttämättä ole hylännyt ajatusta kyborgirymistelystä kokonaan. Se ei kuitenkaan ole ilmoittanut, mihin julkaisuajankohtaan Terminator 2 nyt on siirretty. Jos se ei jatka Terminatorin parissa, franchisen oikeudet palaavat James Cameronille vuonna 2019. Cameron tuskin puolestaan ehtii tätä leffasarjaa jatkamaan, sillä hän on sitoutunut Avatar-elokuviinsa vuosiksi eteenpäin.

Lähteet: The Hollywood Reporter, CinemaBlend, Variety, Box Office Mojo

Kuva: Nordisk Film/ Terminator 3, 2003

Lisää luettavaa