Tuulen viemää (1939)

Pian sen jälkeen, kun Margaret Mitchellin romaani Tuulen viemää oli julkaistu, niin elokuvapomot näkivät kirjassa mahdollisuuden hienoon elokuvaan. Kirjan filmatisointioikeudet ostettiin isohkolla rahasummalla, mutta varmasti kauppa kannatti. Kirjoitettiinpa tälle kirjalle vieläpä jatko-osakin nimeltään Scarlett, josta tehtiin vuonna 1994 minisarja. Tuulen viemää sai kahdeksan Oscaria. Tiedä sitten oliko ansainnut Oscarinsa vai ei. Tästä voidaan sitten kiistellä vaikka maailman tappiin asti.

Juonta en viitsi sen kummemmin kertoa, kun sitä on jo eri paikoissa selitetty ja kyllähän jonkin asteen sivistyksen omaava ihminen tämän leffan juonen tuntee ainakin suurin piirtein. Ja juoni on muutenkin aika yksinkertainen. Jos on sanottava, mikä leffa on vaikuttanut suuresti romanttisiin elokuviin, niin se on ehdottomasti Tuulen viemää. Tämä leffa loi ne myöhemmät kliseet, joita esiintyy saippuasarjoissa ja rakkauselokuvissa. Tämän tyyliset juonikuviot on nykyään kulutettu loppuun, mutta vuonna 1939 tämän tyylinen rakkauselokuva oli jotain uutta.

Pakko sanoa, että elokuva näyttää erittäin komealta tuon ajan mittapuulla mitattuna. Eikä sen komeus ole karissut lähes seitsemänkymmenen vuoden aikana juuri lainkaan. Mutta kuten sanotaan, moni kakku päältä kaunis. Tälläkin leffalla on omat ongelmansa. 1940-luvun ihminen saattoi pitää tätä täydellistäkin täydellisempänä leffana, mutta se ei ehkä pure enää yhtä kovaa 2000-luvun katsojaa. Pahin ongelma on se, että elokuvasta puuttuu täysin kriittisyys orjuutta ja sisällissotaa kohtaan. Huomaa kyllä kuinka kovasti tämä ihannoi etelävaltiolaisten elämäntapaa. Sen huomaa varsinkin alkutekstien aikana, missä valitellaan sitä, että etelävaltioiden elämäntapa on tuhoutunut. Ja muutenkin mustien orjien uskollisuus on aika pitkälle menevää, kuten tykittäjäkollegani Juhani tuolla alempana sanookin. Orjanomistajat on kuvattu inhimillisiksi ja Unionin kannattajat tuntuvat olevan jotain hirviöitä. Toinen älytön homma on se, että porukkaa lähtee epäröimättä sotimaan Unionin joukkoja vastaan, vaikka sota on jo käytännöllisesti katsoen hävitty. Myöskään elokuvan lähes neljän tunnin pituus ei ole hirveän paha, vaikka tämänkaltaisissa leffoissa pitkä kesto on yleensä ennemmin haitta kuin etu.

Myöskin hahmo- ja näyttelypuoli toimii hyvin. Rhett Butleria näyttelevä Clark Gable on paha tapaus käsitellä. En osaa vain päättää onko hän ärsyttävä näyttelijä vai onko hänen hahmonsa kirjoitettu noin ärsyttäväksi. Jos Butler on vain kirjoitettu tuollaiseksi, niin hyvin sitten Gable hommansa hoitaa. Vivien Leigh tekee todella hyvää työtä Scarlett O’Haran roolissa. Parhaan roolisuorituksen kuitenkin tekee Hattie McDaniel Mammyn roolissa. McDaniel sai tästä myös Oscar-palkinnon parhaasta naissivuosasta. Hän oli ensimmäinen mustaihoinen, joka on voittanut Oscar-palkinnon. Tässä ei kyllä huonoja näyttelijäsuorituksia tavata. Ennen vanhaan taidettiin panostaa paremmin näyttelijätaitoihin kuin nykyään. Nykyäänhän roolin saa jos on hyvännäköinen ja/tai on yhteyksiä oikeisiin paikkoihin. Myös hahmot on kirjoitettu loistavasti. Hahmot tuntuvat todellisilta ja heistä ehkä voi alkaa välittämäänkin, vaikka hahmojen kannattamat ajatukset kuvottaisivatkin. Henkilöiden kohtalot voivat kyllä saada parit kyyneleet aikaiseksi. Monelle tapahtuu tavalla tai toisella traagisia asioita. Vaikka tässä elokuvassa on aika pahoja ongelmia, niin jo hieno toteutus korjaa osittain puutteita, vaikka ei niille puutteille voi oikein antaa anteeksi. Tämä kannattaa silti katsoa ihan yleissivistyksen vuoksi.

Pisteet:
Arvosteltu: 13.08.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
474 arvostelua

Kauan sitten rapakon toisella puolella kohisi. Pohjoinen osa Jenkkilää oli viimeinkin päättänyt, että orjien pito oli epäinhimillisin asia sitten katolilaisen inkvisition ja siitä piti päästä eroon. Eteläinen osa tai kuten he kutsuivat sitä "Konfederaatio" ei voinut uskoa korviaan, sillä jos orjat vapautettaisiin niin valkoinen hienostohan joutuisi tekemään työtä! Arvattavasti siitä syttyi sota ja siitä ajasta vaikkakin erittäin romantisoivasti kertoo Tuulen viemää.

Scarlett O'Hor... O'Hara(Vivien Leigh) on eteläisen sivistyksen ihmelapsi, jonka päivät kuluvat lupsakasti itseriittoisuuden, juorujen ja päivälliskutsujen parissa. Mutta Scarlet-parka ei kuitenkaan tunne oloaan täydelliseksi vaan hän tahtoo rakastamansa miehen rinnalleen mukaan lokoisaan elämäänsä. Valitettavasti kyseinen ukko eli Ashley(Leslie Howard) on jo kuitenkin kihlautunut – niin sisäsiittoiselta kuin se kuulostaakin – serkkunsa Melanien(Olivia de Havilland) kanssa. Scarlett ei ole kuitenkaan luovuttajatyyppiä vaan hän aikoo saada Ashleyn itselleen, eikä sitä mikään sisällissota voisi estää. Samaa kolmiodraamaa pääsee hämmentämään mukavasti myös pohjoisesta tullut lujatahtoinen Rhett Butler(Clark Gable) veikeine kulmakarvoineen, sekä topakka keittäjätäti Mammy(Hattie McDaniel).

Vaikka Tuulen Viemää onkin naurettavaa lässytystä vakavilla asioilla kuten orjuus ja sota niin ei tästä voi olla pitämättä edes vähäsen. Vinkuvat jousisoittimet taustalla ja kyynelkanaviin suolaa hierova kameratyöskentely hyppäävät suoraan sydämeen tehden kolmesta ja puolesta tunnista täysin nautittavan lähes tulkoon ilman pienintäkään kyllästymisen hiukkasta. Kun ajattelee tarkemmin niin tällainen herkistyminen on varsin hämmentävää sillä leffa esittelee maailmankaikkeuden ärsyttävimmän hahmon, joka varmasti saa kaikkien rationaalisten olentojen hampaat kirskumaan: Scarlett O'Hara. Alkupuoliskon flikka näyttää lähinnä Paris Hiltonin betaversiolta ja toisen puoliskon kieroon kasvanut Scarlett läpsisi Ellen Ripleynkin tyhmäksi.

Kuitenkaan ei kannata vihata itse mahtavaa Vivien Leighia vaan hahmoa, jota hän näin purevasti esittää. Jos Scarlettista oli tarkoitettu todellakin näin vastenmielistä katsottavaa niin Vivien onnistui kyllä hyvin! Tytön edesottamukset saivat vereni kiehumaan, mutta omituista kyllä, Clark Gablen rinnalla näyttää melkein inhimilliseltä. Mies itse taas pääsee pätemään lähinnä juopottelevana nihilistinä ja kohtaus, missä hän uhkailee murskata Scarlettin pään onkin yksi elokuvan parhaita. Erittäin kiihkeää työskentelyä, bravo! Muista pääosista jäävät – ehkäpä tahallisesti – turhan yksiulotteisiksi, sekä Howard, että de Havilland ja ainoana täysin rakastettavana hahmona loistaa Hattie McDanielsin tiukan siveä, mutta kuitenkin äidillinen Mammy.

Kyseessä on eittämättä mammuttimainen pala hienoa elokuvahistoriaa, mikä ei ole turhaan takertunut joka ikiseen TOP - listaan, mitkä on vuosien saatossa tehty. Ainut mikä painavasti jää härnäämään on koko orja-herra-asetelma. Leffa yrittää näyttää orjanomistajat Amnesty Internationalilta ja eräs hölmöimpiä kohtauksia on, kun musta juoksuhaudankaivaja vannoo antavansa selkään jenkeille. Jos valkoiset olivat kerran näin suuria humanisteja siihen aikaan niin miksi vielä 100 vuotta sisällissodan jälkeen musta mies teurastettaisiin valkoiselle naiselle puhumisesta? Mutta jos painaa villaisella historiallisen hölynpölyn niin kyseessä on varsin hyvä kokonaisuus, jonka jälkeen tuntee olonsa takuuvarmasti viihdytetyksi.

Pisteet:
Arvosteltu: 10.08.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Juhani Sementti
Tykittäjä
152 arvostelua

Kyllähän kaikki nyt ovat Gone with the Windistä kuulleet, ja kyllähän suurimmalla osalla ihmisistä on pläjäyksestä vahvoja ennakkokäsityksiä, sitä tuskin kukaan kiistää. Oli minullakin. Siitäkin huolimatta, etteivät odotukseni kiivenneet pilvilinnoihin, oli Tuulen viemää pakko katsastaa, ennemmin tai myöhemmin. Ja lopputekstien pyörähtäessä ruutuun kolmen ja puolen tunnin jälkeen, huomasin jopa viihtyneeni tämän massiivisen spektaakkelien spektaakkelin parissa ihan leppoisasti, tylsistymättä. Onpa mahdollista, että filkka jopa onnistui vihastuttamaan ja koskettamaankin joissain kohdissa.

Pläjäys alkaa sisällissodan kynnyksellä tasapainoilevasta Amerikasta, syvältä Etelästä, jossa järkyttävän suuriin hameisiin pukeutuvat "1800-luvun pissikset" juoruilevat, puhuvat toisistaan selkien takana pahaa ja esittävät sitten hyviä kavereita kutsuilla. Nuoret miehet taas vastaavasti keskustelevat politiikasta ja suorastaan puhkuvat intoa päästä "potkimaan jenkkejä perseille." Tietenkään asiaa ei sivistyneessä Etelässä ilmaista ihan noilla sanoilla, mutta viesti on selvä. Tarinan keskushenkilöksi paljastuu nopeasti nuori ja kaunis Scarlett O'Hara, joka on varsinainen bitch. Ainoa ukko, joka tyytyy vain naureskelemaan Scarletille, on realistisesti ajatteleva nilkki, Rhett Butler, joka on poissa seurapiirien suosiosta jenkkisuhteittensa takia. Hyhhyh.

Siitä se juoni lähtee kehittymän, ja kehittää ihan mielenkiintoista henkilökuvaa Scarlettista. Ja vaikka Clark Gable vetääkin hyvän roolin, on koko leffa Vivien Leighin show. Tuulen viemää on muhkea kimpale elokuvahistoriaa, siitä tuskin esiintyy eriäviä mielipiteitä. Kun elokuvantekijät nykyään pyrkivät äärimmäiseen realistisuuteen, ei se aikanaan, Hollywoodin kultakaudella, ollut niin tärkeää. Filkka vilisee hupaisia studiopuita, ihanan naiivia dialogia ja suureellisia eleitä. Kaaoskin on järjestelmällisen näköistä. Tästäkin huolimatta pläjäys sisältää loistavaa ajankuvaa ja hyvin rakennettuja henkilöhahmoja, ainakin kaksi kappaletta. Ja tietysti aimo annoksen ihmissuhteita, sokerista romantiikkaa ja kunnon paatosta. Mikäs siinä, kun paketti kerran on tyylikäs.

Tuulen viemää on viihde-elokuva, ja näin ollen pituus saattaa hämmästyttää. On totta, että muutaman kymmentä minuuttia olisi voinut saksia leikkauspöydälle, ja näin olisi säästytty muutamalta pitkäveteisemmältä hetkeltä, mutta kyllähän se homma näinkin luistaa yllättävän kevyesti, myrskyä enteilevästä alusta aina kohti traagista loppua. Väliin mahtuu tietysti kurjuuden maksimointia, toivonpilkahduksia, sentimentaalisuutta ja pikkaisen huumoriakin. Kaikenkaikkiaan Tuulen viemää on korni, mutta komea ja viihdyttävä teos, jonka merkitys elokuvahistorian kannalta on kiistaton. Hyvä leffa.

Pisteet:
Arvosteltu: 04.08.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua

Vuonna 1939 ilmestynyt ja Victor Flemingin ohjaama Tuulen Viemää, joka perustuu Margaret Mitchellin samannimiseen romaaniin, oli suuri riski tuottajalleen, sillä useat muut ohjaajat olivat kieltäytyneet kyseisen leffan kuvaamisesta. Kas kummaa, riski kannatti ja taidettiinpa se vuonna -39 rankata parhaaksi elokuvaksikin. Tuulen Viemää valloitti sydämet ja kuuluu maailman tunnetuimpien klassikoiden joukkoon.

Elokuva sijoittuu 1860-luvulle, jolloin Jenkkilä oli jakaantunut pohjoisen Unioniin ja etelän Konfederaatioon ja huhut sodasta alkoivat velloa. Nuori ja temperamenttinen Scarlett O'Hara asustaa isänsä, äitinsä ja kahden siskonsa kanssa Tara-nimisellä etelävaltion plantaasilla, jossa puuvillapellot ja neekeriorjat olivat tuttu näky. Elämä on yltäkylläistä ja 16-vuotiaan Scarletin mielipuuhaa on nuorten miesten sydänten särkeminen. Vain yksi asia varjostaa Scarletin hemmoteltua elämää; hän on rakastunut Ashley Wilkesiin, mieheen joka on naimassa serkkunsa, pyhimysmäisen Melanie Hamiltonin. Scarlett ei saa Ashleyta purkamaan kihlausta tunnustettuaan rakkautensa, vaikka Ashley itsekin myöntää rakastavansa Scarlettia. Näin Scarlett päätyy Ashleyta loukatakseen naimisiin Melanien veljen Charles Hamiltonin kanssa, joka kuitenkin kaatuu jo sodan alkumetreillä. Aiemmin Ashleyn plantaasin juhlissa kuvioihin astuu keikarimainen herrasmies, Rhett Butler, joka alkaa ahnaasti piirittää kiivasluontoista Scarlettia.

Tuulen Viemää on ihqsiirappinen elokuva, jota kuitenkin rakastaa, vaikka ei tavallisesti rakkausleffoja katso. Toisinaan herkistelyt ja surun tunteet ovat niin ylilyöviä, että se tekee elokuvasta huvittavan, mutta ei kuitenkaan liian sokerista.

Kuvankaunis Vivien Leigh sopii kopean Scarlettin rooliin mainiosti ja Rhett Butlerina keikaroiva Clark Gablea ei kukaan olisi ikimaailmassa voinut korvata. Myös kärttyisenä taloudenhoitajana häärinyt Mammy oli sympaattinen ja mieleenjäävä.

Tuulen Viemässä kaikki on suurta ja mahtipontista. Suuret talot suurine ja hyvinvoivine plantaaseineen, mahtipontinen musiikki luomassa tunnelmaa, suuret tunteet ja vastoinkäymiset... Unohtamatta kaikkia niitä upeita pukuja, joita naiset käyttivät.

Jos tänne asti jaksoitte lukea, muistatte varmaan, että elokuva ei loppunut onnellisesti. Suuren suosionsa vuoksi Margaret Mitchell aikoi kirjoittaa teokselleen jatko-osan, jossa Scarlettin kohtalo selviäisi. Mitchell kuitenkin ehti kuolla ennen projektinsa toteuttamista, ja virallinen Margaret Mitchell-yhdistys valitsi Alexandra Ripleyn saattamaan Scarletin tarinan päätökseen. Mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

nimimerkki: Ässä

Pisteet:
Arvosteltu: 05.09.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Ässä
Vieras

Mitä on maailman katsotuimpiin lukeutuva elokuva? Ehtaa siirappista paatosta, oi ihanaa!

Tuulen viemää on kenties makea ja epärealistinen, mutta ei siitä silti ylettömästi viitsi ikäviä kommentteja heittää. Polttivathan tekijät leffan valtaisat kaupunkikulissitkin ihan oma-aloitteisesti, eikä sovi myöskään unohtaa sitä työtaakkaa, mikä koitui Taran puiston puunlehtien liimaamisesta takaisin paikoilleen, kun syksy pääsi yllättämään kuvausporukan. Sitä paitsi on niitä tylsempiäkin tekeleitä kuin tämä massiivinen sisällissotaeepos. Kaikkien tulisi nähdä, kun Scarlett O'Hara (Leigh) vannoo keskellä peltoa, ettei aio enää ikinä kärsiä nälkää. Vaikka neidillä on pikkuisen suttua nassussa, glamour-valaistus ei anna periksi, vaan jököttää suurtähden yllä kuin uskollinen gorilla. Hyvä-hyvä?

Tuulen viemää on pääosin Scarlettin kasvutarina. Neito kaataa miehiä miltei samaa tahtia kuin sota, eikä edes omatunto pahemmin kaivele. Sitten kuvioihin tulee komea Rhett Butler (Gable), jossa on miestä näyttää Scarlettille mitä kuuluu ja kuka käskee. Ja jos ei tippaakaan kiinnosta, niin aina voi lähteä lätkimään. Melkeinpä nerokasta.

Pisteet:
Arvosteltu: 18.03.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua