Stand by me - viimeinen kesä (1986)

Kaikkien mahtavien suureeposten rinnalla tämä pieni ja viaton tarina on se, joka koskettaa eniten.

Ensiksi on hyvä muistaa, että ihmiseen vetoavat ja ihmistä koskettavat parhaiten inhimilliset tunteet, ja niiden kuvaus. Tämän ovat nykypäivänä harmittavan monet elokuvantekijät unohtaneet, ja siksi yhä harvemmin tulee vastaan oikeasti koskettavia elokuvia. Modernilla aikakaudella pystytään tekemään mitä ihmeellisimpiä asioita elokuvan teknisen toteutuksen viilaamiseksi täydelliseen, ja liian usein itse tarina unohtuu. Sillä jos tarina ja sen esitystapa ovat kunnossa, tekninen osaaminen ja visuaalinen ylivertaisuus eivät paina pätkän vertaa.

Stand By Me perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin/novelliin Ruumis. Siinä neljä poikaa lähtee metsäretkelle etsimään kadonneen pojan ruumista. Syksyllä edessä olisi yläaste, ja tämä on todennäköisesti poikien viimeinen yhteinen seikkailu, joten he päättävät ottaa siitä kaiken irti. Niinpä he alkavat purkaa tunteitaan toisilleen siinä huolettoman retken lomassa, varmaankin juuri siksi, että tiedostavat tällaisten hetkien olevan pikkuhiljaa lopussa.

Tarinan keskushenkilö on Gordie (Wheaton), jonka isoveli on kuollut vähän aikaa sitten, ja vanhemmat eivät vieläkään ole päässeet siitä yli. Lisäksi Gordiesta tuntuu että vanhemmat pitivät veljestä enemmän kuin hänestä, ja että he olisivat mieluummin halunneet Gordien kuolevan. Tästä aiheutuvaa surua Gordie sitten purkaa retkellä parhaaseen kaveriinsa Chrisiin (Phoenix). Chris on pikkukaupungin "pahis", ainakin aikuisten mielestä mutta totuus on mutkikkaampi. Aikuisten hyväksynnän puute kuitenkin ajaa Chrisin ajattelemaan itsekin, että hän on tyhmä, eikä hänestä ole mihinkään. Tästä aiheutuvaa surua hän sitten tilittää Gordielle, ja poikien ystävyys senkun vahvistuu. Mukana retkellä ovat myös Vern (O'Connell) ja Teddy (Feldman), joista varsinkin Teddyn hahmoon luodaan myös syvyyttä lapsuuden traumojen kuvauksella. Ainoana hahmoista hieman etäiseksi jää Vern, jonka taustoja ja tunteita ei valoteta siinä määrin missä muiden.

Tarina on oiva esimerkki nokkelasta juonenkuljetuksesta, jossa tarinan kuljetuksesta huolehtii ulkopuolinen lähde, tässä tapauksessa ruumis jota pojat etsivät. Se on tarinan kehys, joka antaa pojille syyn lähteä retkelleen, ja sysää näin koko tarinan liikkeelle. Ruumis ei kuitenkaan ole pääosassa. Elokuvan lopussakin se tarjoaa päähenkilöiden hahmoille tilaisuuden kehittyä ja tarinan edetä, kun ruumiista tulee kiistaa poikien ja hienossa roolissa olevan Kiefer Sutherlandin hahmon Acen johtaman jengin välillä. Tällainen
ulkoista lähdettä tarinan kuljetuksen välineenä käyttävä rakenne on tuttu esim. Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta.

Poikien päämäärän jäädessä taka-alalle, tarina keskittyy itse henkilöihin ja heidän tunteisiinsa ja tekemisiinsä. Miltei jokainen kohtaus syventää henkilöitä, mutta koska tämä sidotaan tehokkaasti jännittäviin tapahtumiin, ei tule tunnetta siitä, että elokuvassa ei tehdä muuta kuin puhutaan. Pari juonen kannalta ehkä tarpeetonta kohtausta on mukana, mutta ne eivät pahemmin haittaa.

Tällaisessa tarinassa näyttelijöiden panos ja osaaminen on erittäin suuressa roolissa, ja se osa-alue on elokuvassa hoidettu esimerkillisesti. Vaikka legendaarinen River Phoenix on hyvä tässäkin roolissaan, kaikista parhaiten suoriutuu reippaasti tuntemattomampi Wil Wheaton. Tosin Phoenix ei sorru kertaakaan varsinaiseen ylinäyttelyyn, jollaista Wheaton välillä harrastaa, mutta toisaalta hän ei myöskään ylly varsinaiseen loistoon. Asiansa osaava lapsinelikko on koko elokuvan tukiranka, ja jos näissä rooleissa olisi täysiä amatöörejä, homma ei toimisi. Muu kaarti jää reippaasti taka-alalle, mutta Kiefer Sutherland suoriutuu hyvin, ja niin tekee myös John Cusack Gordien veljenä. Hienona näyttelijänä muun muassa Tappajahaista ja American Graffitista tuttu Richard Dreyfuss ei pääse pienen roolinsa puitteissa oikein loistamaan, vaikka hänen roolinsa "kirjailijana" eli Gordiena aikuisena on tärkeä.

Ja sitten siihen tekniseen toteutukseen. Sitä ei tarvita. Elokuva pärjäisi niillänsäkin ilman svengaavaa musiikkia ja paikoitellen suhteellisen hyvää kuvausta, sillä tarina on kaiken A ja O. Sen toteutus on rautaa, ja vaikka ohjaaja Reinerin ei olisi tarvinnut kiinnittää muuhun niin paljoa huomiota, hän on tehnyt niin, ja sitä tuskin voi miinukseksi laskea.

Elokuva pistää tunteet koetukselle monissa kohtauksissa aivan mainiolla tavalla. Kohtaus, jossa Chris kertoo palauttaneensa koulusta varastaneensa rahat, mutta opettajan ostaneen niillä uuden mekon ja syyttänyt Chrisia, on suorastaan hätkähdyttävä, eikä siihen ole tarvittu maailmoja syleilevää esteettistä elämystä, pelkästään hyvä näyttelijä ja äärimmäisen hyvä käsikirjoitus. Esitystapa saa pienet ihmisyyden epäkohdat vaikuttamaan massiivisilta, ja sitä ne varmasti lapsen mielessä ovatkin.

Elokuvan katsottuaan ymmärtää, miksi Stand By Me on yksi rakastetuimpia nuoruuskuvauksia. Lapsuuden loppu on yläasteen kolkuttaessa ovelle hyvin läsnä, ja tosin kuin niin monet nykynuoret, nämä pojat tiedostavat sen. Ja sen takia elokuva on niin mainio. Sen tarina ei ole masiivinen spektaakkeli, vaan pienimuotoinen katsaus ihmisen sisimpään, ja kaikkien mahtavien suureeposten rinnalla tämä pieni ja viaton tarina on se, joka koskettaa eniten.

Ja ne, joiden mielestä Stephen King on kaupallisuuteen pyrkivä, itseään toistava massatuottaja, lukekoot Ruumiin, ja huomaavat että näin ei ole. Näin ei todellakaan ole.

nimimerkki: Qritic

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 04.10.2005
Katsottu: Kotona

Stephen King on kyllä monipuolinen mies kynänsä suhteen. Mestariteos tämä on, ei sitä voi kiistää.

Viime keväänä tuli koettua jotain elämää suurempaa, kun yleissivistykseen kuuluva Stand by me tuli ensimmäisen kerran(!) katsottua. Tokihan olin nähnyt sen jo aikaisemmin, mutta puolivaloilla ja juttuseurani oli paljon tärkeämpää kuin minkäänsortin elokuva. Noh, tulihan tuo sitten lopulta kunnolla katsottua ja en kyllä pettynyt.

Pienen kylän pojat elävät viimeistä yhteistä kesää ennen siirtymistä ylempiin koulutuksiin. Nämä neljäpoikaa, jotka ovat tyystin erillaisia, lähtevät pian matkalle ihan uhkarohkeuttaan etsimään juna onnettomuudessa kuollutta poikaa. Matkan aikana poikien "fiilikset" kuitenkin muuttuvat ruumiin löytämisen hauskuuden suhteen ja poikien välinen ystävyys on se elementti, joka nousee pintaan. Ja kaikkien muiden matkalla vaanivien kauheuksien lisäksi poikia uhkaa lauma isoja poikia, jotka päättävät myös löytää ruumiin. Mutta ystävyyshän se on, joka kaiken kestää. Tuttua vai mitä? No, usko pois, tämänvertoista et ole nähnyt.

Juoni ja sen teemat kuulostavat ehkä yksinkertaisilta, mutta näin ei ole. Juoni on hyvin moniulotteinen ja sisältää hyviä pointteja itse elämästä. Elokuva ymmärtää poikia ja heidän tuntemuksiinsa ei ole hankalaa samaistua. Elokuvassa on niin kepeitä, hauskojakin, kuin herkkiä ja hyvin vakaviakin hetkiä. Ei myöskään pidä säikähtää elokuvan imelältä kuulostavaa ystävyys-teemaa, sillä juuri tämä elokuva eroaa muista samanaiheen elokuvista sillä, ettei tämä käsittele sitä lapsellisesti, lässyttävästi tai muuten perinteisesti, vaan siten, miten se toimii parhaiten, aidosti.

Stephen King on kyllä monipuolinen mies kynänsä suhteen. Mielestäni mies on tehnyt paljon erittäin hyviä kirjoituksia, kuten Hohdon ja Pimeän Puolen, mutta viimeistään tässä teoksessa mies todella ylittää itsensä. Oli kyse novellista tai romaanista, sen tekemiseen tarvitaan ajatusta, jota Kingillä tätä kirjoittaessaan kyllä riitti.

Tunnelmallinen kuin elokuvan nimikkobiisi John Lennonin esittämänä, lämpimämpi kuin muumimamma, aito kuin suudelma (melkein yhtä makea) ja hyvä kuin mikä! Mestariteos tämä on, ei sitä voi kiistää. Draama/komedioiden kärkiluokkaa, mutta itse lasken tämän aina mieluummin seikkailuksi, sillä sitähän tämä on, niin seikkailu junarataa pitkin etsimään kuollutta poikaa, kuin seikkailu nuoren pojan sieluun ja mieleen, näyttäen se koko kansalle sellaisena kuin se on, koskettavasti ja taidokkaasti toteutettuna. Ja kultaseni, kultaseni, pysy vierelläni.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Sano mitä sanot
Tähtääjä, 160 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 09.07.2005
Katsottu: VHS

Jotakin elämää suurempaa. Tällaista elokuvaa ei voida koskaan tehdä toista.

Stand by Me on selvästi jotakin elämää suurempaa. Kuulostan epäkohteliaalta, ja se ei ole perimmäinen tarkoitukseni, mutta haluan ilmaista mielipiteeni siitä, ettette te lukijat ymmärrä tästä taiteesta hölökäsen pölöhäystä. Toivottavasti ette käsittäneet väärin.

Elokuva kertoo vuonna 1959 neljästä pikkukaupunki Castle Rockin teini-ikäisestä pojasta. Gordon "Gordie" Lachance (Wil Wheaton) on juuri menettänyt rakkaimman perheenjäsenensä, isoveli Dennyn, ja siksi hän tarvitsee normaalia enemmän tukea ystäviltään. Hänen vanhempansa eivät usko häneen vähääkään, ja se kolauttaa poikaparan itsetuntoa useasti. Toinen on kaupungin ns. "paha poika" Christopher "Chris" Chambers (River Phoenix). Jokainen kaupungin asukas uskoo hänelle käyvän kehnosti, myös hän itse. Chris ei ole kova jätkä, niin vain yleensä kuvitellaan, koska kaikilla on mielipide hänen perheestään ja muista "Chambersin kakaroista". Teddy Duchamp (Corey Feldman) on huonosta perheestä, paljon huonommasta kuin Chris. Hänen isänsä on hourulassa, eikä ihan syystäkään, sillä vanha mies käräytti kerran poikaansa vihastuessaan tämän korvan liedellä. Onneksi Teddyn korva ei kokenut mitään järkyttävää, vaikka se sinänsä esti Teddyn unelmat; hän ei päässyt armeijaa sen vuoksi. Teddy on hulluin jätkä, jonka kanssa Gordien porukat roikkuvat. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Vern Tessio (Jerry O’Connell), joka on ehkä hieman jäänyt äitinsä helmoihin. Mutta ei Verniltäkään rohkeutta puutu, hän osaa muun jengin tavoin reagoida vaikeissa tilanteissa rohkealla tavalla. Lisäksi henkilökaartiin kuuluu Ace Merrill (Kiefer Sutherland), koko Castle Rockin painajaisuni, ylipahis, pienempiään kiusaava jenginsä pomo. Acella ei ole liian vähää eripuraa Gordien ja porukoiden kanssa. Lisäksi Chrisin veli Eyeball Chambers (Bradley Gregg) on vannoutunut Acen kannattaja, eikä siis säästy myöskään ei-niin-kovin-vähän rajuilta sodilta veljeään ja tämän ystäviä vastaan. Acen jengiin kuuluvat myös esim. Vernin isoveli Billy Tessio (Casey Siemaszko), Charlie Hogan (Gary Riley) ja Vince Desjardins (Jason Oliver).

Juoni: Vern kuulee isoveljensä Billyn keskustelevan Charlie Hoganin kanssa pikkupoika Ray Browerin (Kent Lutrell) kuolleesta ruumiista, jotka vanhemmat pojat ovat löytäneet. Nuoremmat Gordie, Chris, Teddy ja Vern lähtevät jalan junaraiteita pitkin kohti Back Harlow Roadia löytääkseen Ray Browerin ruumiin ennen vanhempia poikia ja päästäkseen telkkariin. Ja niin matka alkaa, ja se jatkuu aina niin kauan, kunnes jokainen pojista saa näyttää rohkeutensa ja kykynsä. Stand by Me kruunataan kasalla teini-ikäisten poikien mauttomia vitsejä, traagisia ja koskettavia kohtauksia, ja täydellisellä lopulla.

Ohjaaja Rob Reiner on tehnyt uskomatonta työtä nuorella castingillaan. Lapsinäyttelijät Wheaton, Feldman ja O’Connell yllättävät täysin, ja ovat täydellisiä näyttelijävalintoja. River Phoenix ei suo ikinä pettymystä, ja sitä täällä koneen ääressä itketään, että miesparka kuoli niin nuorena. Hänellä oli koko elämä edessään. Jos haluatte nähdä lisää pojan taidonnäytteitä, katsokaa elokuvat "Matkalla Idahoon", "Rakastan sinut kuoliaaksi" , "Sneakers" ja "Moskiittorannikko". Moskiittorannikko on neljän tähden kamaa, mutta jos tahtoo nähdä viiden tähden upeutta, katsoo nämä muut.

Stand by Me on täydellisyyden huippu. Tällaista elokuvaa ei voida koskaan tehdä toista. Yrittäkää vain, sanon takuuvarmasti, ettei se onnistu, ehei ikinä, koska niin ei käy. Se ei ole mahdollista. Antaisin sille suoralta kädeltä kuusi tähteä, jos se olisi mahdollista, mutta koska ei ole, annan vain viisi. Sääli.

nimimerkki: stand by me

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 12.08.2004
Katsottu: DVD

Kokonaisuutena parasta elokuvaelämystä mitä voi pyytää.

Stephen Kingin romaaneista tehdyt elokuvat ovat yleensä olleet täyttä paskaa lukuun ottamatta paria elokuvaa, kuten Hohto, Shawshank Redemption ja tietysti Stand By Me. Onhan Stand By Me toiseksi paras King-filmatisointi Hohdon jälkeen.

Stand By Me on seikkailuelokuva neljästä 12-vuotiaasta pojasta: Gordiesta, Teddystä, Chrisistä & Vernistä, jotka lähtevät kesällä 1959 etsimään kuollutta poikaa. Matkan aikana he juttelevat, kiusaavat, kertovat tarinoita ja uskoutuvat toisilleen. Kuitenkin he tietävät, että lapsuus alkaa olla ohi, kun aletaan siirtyä yläasteelle.

Elokuvan kertojana toimii Gordie (Wil Wheaton), jonka veli kuoli auto-onnettomuudessa. Elokuvan kovis on Chris (River Phoenix), joka tulee huonosta kodista, mutta kuitenkin hänellä on sydän paikallaan. Teddy (Corey Feldman) on hieman hullu ja Vern (Jerry O'Connell) on nössöin porukasta.

Stand By Me on kasvu- ja ystävyystarina omaa luokkaa. Se kuvaa hyvin poikien ystävyyttä ja sitä sidettä, joka sitoo heitä. Vaikka Stephen King on enemmän tunnettu kauhuromaanien/elokuvien kirjoittaja niin hänen parhaat romaanit/elokuvat ovat olleet draamoja. Ja Stand By Me on hyvä esimerkki siitä.

Lapsinäyttelijät ovat elokuvan parasta antia, kun he tuntuvat todellisilta niin elokuva tuntuu todelliselta. Parhaimmaksi erottuu nuori River Phoenix, jonka antaumus on loistavaa. Harmi vain, että hän kuoli vuonna 1993. Kyllä muutkin näyttelijät ovat hyviä. Vielä on pakko mainita Kiefer Sutherlandin mainio sivuosarooli Ace Merrillinä. Samoin Rob Reinerin ohjaustyö vie pisteet kotiin.
Stand By Me on kokonaisuutena on parasta elokuvaelämystä mitä voi pyytää.

Filmer
Käyttäjä, 244 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 23.07.2003
Katsottu: DVD

Rautatie vie ruumiin luo ja lapsuudenajalle sanotaan komeat hyvästit. Ikimuistoinen seikkailu.

Aikoinaan, kun A.T. Elokolikko istui vielä ala-asteen penkillä, koulun opetusohjelmaan kuului kummallisesti elokuva nimeltä Stand by me – Viimeinen kesä. Kyllä. Ilman sen kummempia otaksumia siitä, että oliko tämä laajemmalle levinnyt tai peräti näihin päiviin asti säilynyt perinne, Stand by me:ssä voi sanoa olevan voimaa, joka vetoaa juuri sen ikäiseen terävästi. Toki kaikenikäiseen, mutta erityisesti siihen elon samaa murrosta läpikäyvään ikäluokkaan.

Stand by me kertoo neljän 12-vuotiaan pojan lapsuuden viimeisestä kesästä. Vaikka pääkohteena on lapsenmieltä pistävällä jännityksellä kosiskeleva matka etsimään ruumista ja seikkailu on täynnä perinteisiä vaaraetappeja, niin jo mainittu voima on muualla. Se on siinä, kun lapset astelevat viimeistä kertaa lapsina yhdessä, viattomuuden maaperällä, odottaen sitä isoa askelta, joka vie heidät pois viimeisen kesän paahtavasta helteestä ja viattomuudesta. Suoraan nuoruuteen ja sieltä aikuisuuteen. Ja suoraan-sanan voisi kai korvata tässä oikeudenmukaisuuden nimissä vinolla. Miten vain.

Joka tapauksessa Nelikko Gordie, Chris, Teddy ja Vern joutuvat ottamaan askelia konkreettisemminkin seuratessaan Vernin isoveljeltään salaa kuulemaa vinkkiä siitä, että kadonneen pikkupojan ruumis löytyy radan katveesta. Vaikka alussa ilmoilla on vain pelonsekainen ihastus kuolleen näkemiseen, matka opettaa muuta. Kirjalle käsittämättömän lojaali teos muistaa matkallaan jopa toimivan piirakansyöntikisakevennyksen.

Kun nyt kirjataustoihin on päästy, niin sitä kummallisemmaksi käy se, että Stand by me on kuin tehty koululapsien satukertomukseksi, opetustarinaksi. Niin, että maailman kuuluimman kauhusedän sanansälää koulutunnille katsomaan? Huh huh, sanoo joku, eikä tiedosta, että örkkejä ja päänsisäisiä hirviöitäkin paremmin Kunkku taitaa kovin elämänkerrallisen menneisyydenkaivelun, muistojen koristelun (huom. ei kaunistelun sentään) ja Aidon Ystävyyden kuvailun. Aivan kirjan liikuttavuuteen tai massiivisiin tunnevyöryihin leffa ei yllä, koska se kertoo katsojalleen vain elokuvaa. Joskin suurta elokuvaa, mutta ei siltikään kirjan mielikuvitusta rajattomantuntuisesti hivelevää loisteliaisuutta.

Jos on leffa lojaali kirjalle, niin sitä suurempi on ihmetys, että tuottaja/käsikirjoittaja R. Gideon nappasi aikoinaan oman Oscar-ehdokkuutensa tästä mukaelmasta, jossa hän kirjoittaa suoraan koreilematta, ehkä hieman toki loppua latistaen, saman tekstin kässäriksi. Katsojalle helpotus, mutta Gideonille, Nick Caven hittiä mukaillen, iisiä mania. Ohjaaja Reinerille lastenseikkailun kepeyttä tunnusteleva seikkailu taitaa ollakin se uran kaikkein kirkkain kohokohta (seuraaja Prinsessan ryöstö toimii haastajana).

Stand by me, kirjana siis yksinkertaisesti The Body aka Ruumis, yltää vain iilimatokohtauksessaan ällötykseen, jota Kingin nimi monille vaatii. Muuten se on kauhuton, kaunis, komea kertomus kuumasta kesästä, neljästä ystävästä elämänsä yhden etapin päätepisteessä. Kuolema kurkistaa kevyesti leppoisan otteen takaa, muistuttaa olemassaolostaan, mutta muuten Muistot (hyvät sellaiset) ovat pääosissa. Muistot pystyy haastamaan vain tosielämässä nuorena poismennyt River Phoenix jämptillä reilu, mutta kova, jätkä –tulkinnallaan. Näin Kiefer "Jack Bauer" Sutherlandin pahissängelle jää onneksi sopivan pieni osa, sillä tämä nuoruuden innolla kovisteleva Ässä hihassa voisi vesittää enemmän kuin nyt nähdään.

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 740 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 10.01.2008
Katsottu: DVD

Ihan jees kuvaus lapsuuden viimeisistä vuosista mutta ei lajinsa kirkkainta kärkeä.

1950-luvun amerikkalaisessa pikkukaupungissa neljä 12-vuotiasta kaverusta kuulee huhun metsän siimeksessä piilossa olevasta pikkupojan ruumiista ja tietenkin nuoruudenhuumassaan pojat lähtevät lapsuutensa viimeisenä kesänä etsimään "kiellettyä hedelmää". Matkalla sattuu ja tapahtuu, poltetaan tupakkia, jutellaan rattoisia ja vähän nahistellaankin. Mutta tiukka ystävyysside poikain välillä pitää yhtä. Jannujen vertauskuvallista matkaa siivittää upeasti legendaarisista fifties-hiteistä koostuva soundtrack.

Mm. Spinal Tapista ja Perhe on pahin-sarjan "Meatheadina" tunnetun ohjaaja Rob Reinerin legendaarinen lapsuudenkuvaus Stand by Me on niittänyt paljon kulttimainetta ja nauttii suurta arvostusta sekä rahvaan että kriitikoiden silmissä. Itse en ihan purematta tätä kuitenkaan niele. Pläjäyksen kässäri ja roolihenkilöt ovat sinänsä upeasti toteutettuja, vaikkakin pari sivuosahahmoa jäävät auttamattoman stereotyyppisiksi, ja Reinerin ohjaus nappaa hienosti road movien ainekset tiukasti kätösiinsä. Raina on kuitenkin tämän katsojan silmissä vähän turhan sentimentaalinen ja välillä koko touhu dialogeineen on vähän kaukaahaetun oloista.

Vähän leppoisampi ote olisi ehkä saattanut auttaa elokuvaa, nyt se ei tunnu hengittävän ollenkaan vaan koko fiilis jää hiukan muoviseksi ja raina ei onnistu koskettamaan kun hetkittäin. Amerikkalaiset katsojat ovat kuitenkin tästä tykänneet, minua vain tuppaa häiritsemään auttamatta kaikenlainen ylinyyhkyilevä ote.

Mutta on Stand By Me:llaa toki puolensakin. Erityisesti nuorten pääosaesittäjien hätkähdyttävät roolityöt vaikuttivat. River Phoenix oli yllättävän lahjakas nuori tähti joka poistui keskuudestamme aivan liian aikaisin. Samoin Kiether Sutherland tekee hienoa työtä elokuvan konnana, jonka hahmo tuppaa tosin jäämään hiukan mustavalkoiseksi. Vielä ilahdutti tuntematon Corey Feldman pähkähulluna Teddynä.

Moni on Stand By Me:sta diggannut valtavasti, minulla arvosteluun saattoi ehkä vähän vaikuttaa tosin äidinkielen tunnilta saadut negatiiviset kokemukset leffaan liittyen. Kaiken kaikkiaan kyseessä on ihan jees kuvaus lapsuuden viimeisistä vuosista joka sopii mainiosti esim. koko perheen leffailtoihin mutta nuorisokuvausten kirkkainta kärkeä se ei ole.

John Lennonjohto
Käyttäjä, 106 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 20.03.2004
Katsottu: Kotona

Samalla liikuttava ja hauska kertomus

Tätä on kehuttu paljon ja sen takia lähdin etsimään tätä DVD:lle. Lopulta löysin sen ja ostin hyllyyni. Kyllä kannatti. Eipä kehutkaan ollut tullut turhaan.

Stand by me on kertomus neljästä 12-vuotiaasta pojasta, jotka lähtevät etsimään rautateiltä kuollutta pikku poikaa. Pojat ovat hyvin erilaisia. Kertojana toimii juuri veljensä auto-onnettomuudessa menettänyt Gordie (Wil Wheaton), joka on hyvä kirjoittamaan tarinoita, mutta hänen vanhempansa ei usko hänestä. Chris (River Phoenix) tulee pahamaineisesta perheestä. Kukaan ei usko hänestä mitään, ei edes hän itse. Teddy (Corey Feldman) on hullu kaveri, jonka isä poltti hänen toisen korvan irti. Vern (Jerry O'Connell) on puolestaan hieman nössö ja joutuu siitä yleensä kavereiden pilkan kohteeksi. Matkan aikana he juttelevat kaikista heille tärkeistä asioista ja samalla he tietävät että tähän heidän lapsuus loppuu, kesän jälkeen he menevät ylä-asteelle ja saavat uusia kavereita.

Tämä on hieno esimerkki siitä että Stephen King osaa tehdä muutakin kuin kauhua. Tämä perustuu hänen novelliinsa Ruumis. Ohjaajana nähdään erittäin hyvä Rob reiner. Näyttelijöistä parhaimmat ovat ehdottomasti elokuvan nuoret tähdet. Myös aina loistava Richard Dreyfuss vilahtaa leffassa.

Stand by me on samalla liikuttava ja hauska kertomus. Mukaan mahtuu myös erittäin jännittäviäkin kohtia. Elokuva löytyy IMDb:n top 250 -listalta, mikä tarkoittaa että leffa ei ole mikään huono. Draamojen ystäville tämä on varmasti varsinaista herkkua, mutta eihän muidenkaan tätä olisi pahitteeksi katsoa. Nautittavaa laatudraamaa.

Thoke
Tykittäjä, 604 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 14.05.2003
Katsottu: DVD