Paha maa
Keskiarvo
Arvostelut (7): 
Pikatuomiot (356):
Oma pikatuomio
- Tuotantovuosi:
- 2004
- Ohjaajat:
- Aku Louhimies
- Pääosissa:
- Jasper Pääkkönen, Matleena Kuusniemi, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Pertti Sveholm, Petteri Summanen, Sulevi Peltola
- Maat:
- Suomi
- Pituus:
- 130 min
- Genret:
- Draama
Armas kotimaamme Suomi tunnetaan yleisesti "murheellisten laulujen maana" jossa jokaisen kohtalo on tyytyä osaansa lumihankeen lyyhistymisen jälkeen ja ihmisen paras ystävä on toki mäyräkoira, mutta nestemäinen sellainen. Tai ainakin jos on uskominen populaarikulttuuria. Melankolinen ja raskas musiikki jyrää myyntilistoilla ja myös Aku Louhimiehen Paha Maa menestyi mainiosti paitsi lippuluukulla, myös kriitikoiden silmissä. Sitä ei ole vaikea ymmärtää, koska teos koskettaa meissä jokaisessa asuvaa elämäntapapultsaria. Louhimiehen tavoitteena on selkeästikin osoittaa että pahasta seuraa usein vain ja ainoastaan pahaa. Onnistuuko hän siinä? Noh, kyllä ja ei.
Pahan maa episodimainen juonikuvio kattaa useita ihmiskohtaloita, jotka sivuavat toisiaan erilaisten onnettomien sattumien kautta. Näitä kaikkia henkilöitä, mm. alkoholismin kourissa kamppailevaa pölynimurikauppiasta (Sulevi Peltola), mielenrauhaltaan järkkynyttä poliisia (Matleena Kuusiniemi), irtisanottua äidinkielenopettajaa (Pertti Sveholm) sekä tämän vastuuntunnotonta raikulipoikaa (Jasper Pääkkönen) yhdistää se surullisen kuuluisa Murphyn laki. Kun asiat alkavat mennä alamäkeä, lumipalloefekti on valmis. Tässä kylmässä ja nihilistisessä maailmassa ei ole happy endeja ja moni päätyy loppujen lopuksi sight seeingille Maijan takapenkillä tai ambulanssilla. Jotkut jopa jalat edellä.
Ja tässä piilee Pahan maan kriittisin kompastuskivi. Elokuvalla on ilmiselvästi haluttu korostaa suomalaisen kulttuurin lohduttomuutta, ankeutta ja pahan kiertämistä ihmiseltä toiselle. Ja muuta elokuva ei sitten näytäkään. Jokainen roolihenkilö elokuvan suuressa hahmogalleriassa on mukana vain siksi jotta tämän elämä saataisiin mahdollisimman rankasti umpisolmuun ja Louhimies pääsisi heristelemään sormea kameran takaa. Paperilta maistuviin roolihenkilöihin on hankala samaistua koska he eivät ehdi kasvaa vakavasti otettaviksi, inhimillisiksi henkilöiksi vaan jäävät vain yksittäisiksi pelinappuloiksi pahuudella mässäilevässä kokonaisuudessa. Pahan konseptia on entisestään korostettu Eppu Normaalin kappaleesta irrotetuilla sitaateilla jotta jokainen varmasti ymmärtäisi että viina on kaiken pahan alku ja juuri. Muista mennä aikaisin nukkumaan. Pese hampaat. Kampaa hiukset. Jne.
Katsojan älynlahjoja aliarvioiva alleviivaaminen syö ikävästi terää kokonaisuudelta joka jää täten kovin etäiseksi. Koska tuotantopuolella on selkeästi panostettu realismin hakuisuuteen käsivarakameroineen kaikkineen, tuntuu tyhmältä että käsikirjoitus ei anna tarinan kasvaa vakavasti otettavaksi. Kaikki on ah niin moralistista ja kaavamaista että. Täten on melko ironista että ihmisen itsekyyttä ja ahdistuksesta kumpuavaa vihaa kritisoiva teos jää itse kukkahattutätimäiseksi moralisoinniksi ja sormenheristelyksi.
Näyttelijäpuolella näkyy sangen selkeästi ero sukupolvien välillä. Sen ilmaisuun, mihin Jasper Pääkkönen tarvitsee viitisen riviä dialogia, Sulevi Peltola onnistuu muutamalla kasvonliikkeellä. Peltolan vähäeleinen roolisuoritus palkittiin täysin ansaitusti Sivuosa-Jussilla, sillä hänen hahmostaan löytyy sentään edes nimeltä sellaista kosketuspintaa, mitä nuoremman sukupolven näyttelijät eivät kykene havainnollistamaan. Karismaksi sitä kait meillä päin sanotaan. Mutta jälleen kerran, hahmojen jäädessä kliseisiksi karikatyyreiksi roolisuoritukset valuvat hiukan hukkaan.
Paha Maa on ulkoisesti komea teos ja tuotantopuolella suomalaisesta nykyelokuvasta ei juuri moittimista löydäkään. Vika piileekin sisäisessä rakenteessa, dramaturgiassa ja käsikirjoituksessa. Turmiolan Tommin tarinaa kierrättävä puliukko-ooppera jää tavallaan oman sanomansa vangiksi ja täten melkoiseksi kliseekavalkaadiksi. Siltikin on pakko myöntää sen olevan parhaita elokuvia mitä olen Solar Films-tuotantoyhtiöltä nähnyt ja se kertoo huomattavasti enemmän Solar Filmsin elokuvien yleisestä tasosta kun Pahan maan hyvyydestä. Kaikkien murhien, juopottelujen, ryöstöjen ja muiden ilkeyksien jälkeen Pahan maan perimmäiseksi sanomaksi jää se että maa on paha. Mutta tämänhän allekirjoittanut olisi voinut lukea DVD:n kannestakin.
Pisteet:
Arvosteltu: 19.03.2006
Katsottu: DVD
Suomi-filmin parhaimmistoon luokiteltu leffa täytyi katsastaa. Elokuvan kantamana teemana on Eppujen lyriikat biisistä Murheellisten laulujen maa, eikä elokuva ole paljon valoisampi. Toisarvoisena teemana on pahan olon siirtyminen toiselta toiselle nimekkään neuvostokirjailijan ideologian mukaan, ja huomasin tosiaan saman efektin itsessänikin. Paha maa onnistuu siinä, mihin se ehkä tähtääkin: saamaan pahan olon. Eikös sellaisen pätkän tuottaminen ole kuitenkin aika helppoa?
Kovin oli synkkää. Loppu on lähellä -kommenttia viljeltiin viljalti, eikä odottamaani pilkahdusta tullut missään vaiheessa. Elokuvan sanomaksi tulkitsin epätoivon, turhuuden ja tarkoituksettomuuden. Kuin pitkä pimeä tunneli, joka vain jatkuu. Elokuvan loppukommentti ja katsojalle välitettävä sanoma vääntyy muotoon: millään ei ole mitään väliä. Yllättävä kannanotto populaarikulttuurin lemmikkejä suosivalta tuotantotiimiltä.
Elokuva ei kuitenkaan onnistu riipaisemaan syvemmälle kuin dokumenteista tuttuun epäoikeudenmukaisiin ihmiskohtaloihin ja loputtomaan tuskaan. Sitä paitsi mielikuvitukseton oli myös tapahtumien kulku: hyvä tarkoitus, huono kohtalo. Tosielämässä on havaittu myös päinvastaista toimintaa. Hahmot jäävät aiheeseen verraten liian kylmiksi, kohtalot ovat ikävän samanlaisia ja päähenkilöiden satunnainen toisiinsa törmäileminen tuo mieleen näyttelijöiden vähyyden a'la Salatut elämät. Sitähän tämä suureen ääneen kaikunut kupla vain olikin: normaalia likaisempaa saippuaa.
nimimerkki: Misaele
Pisteet:
Arvosteltu: 10.10.2005
Katsottu: DVD
Suomielokuva on hieman viimeaikoina nostanut päätään ja menestystäkin lippuluukuilla on ollut havaittavissa. Me jotka jouduimme kasvamaan nuoruuden kansaa pitkään riivanneen spedeily- ja Erekokkosvaiheen ajan, voimme pikkuhiljaa alkaa myös hymyillä. Saattaa nimittäin olla että Suomessa aletaan sittenkin pikkuhiljaa osata. Aku Louhelan kolmas pitkä pläjäys osuu suoraan maaliin. Se on yllättävän synkkä kuvaus nykysuomen tilasta jossa asiat on huonosti tai ihan perseellään.
Aku Louhimiehen Paha maa on elokuva pahasta olosta ja sen siirtymisestä, tai oikestaan siirtämisestä, toiseen ihmiseen. Se nimenomaan tutkii ja ihmettelee mistä tämä kaikki oikein johtuu -"Loppu on lähellä," kuten elokuvan vanhemmanpuoleinen mieshenkilö useaan otteeseen toteaa.
Kaikki alkaa väärenetystä viidensadan euron setelistä, jonka nuori Niko tulostaa kaverinsa koneelta huuruisena bileiltana. Pian seurataankin kahden saippuaketjukauppiaan riehakasta iltaa kaupungilla ja päädytään perheeseen joka kohtaa tragedian jota ei olisi alkujaankaan pitänyt tapahtua. Kolmesta pääepisodista koostuva elokuva nitoo tarinat jossain vaiheessa toisiinsa. Louhimiehen kerronta on aluksi hidasta ja hyvä niin. Nykyelokuvan hetkisessä kerronnassa myös tämä tuntuu mainiolta tehosteelta.
Louhela osoitti jo Irtiotoissa kuinka virtoosimainen näyttelijätyön ohjaus sujuu. Lähes sama porukka on kasassa tälläkin kertaa muutaman loistonäyttelijän siivittämänä. Jasper Pääkkönen vetaisee Petteri Summasen kanssa tähänastisista rooleistaa onnistuneimman. Mikko Kouki ja Sulevi Peltola muodostavat kuitenkin sen ikimuistettavimman parivaljakon...
Yhtymäkohtia elokuvaan voi hakea sen sukulaisteoksilta Magnolia (ihan reippaasti vaan), Lampelan Joki ja Louhelan Venloja kahminut TV-sarja Irtiottoja. Oikestaan kerronta on lähes identtinen Irtiottoja-sarjan kanssa, nyt vain rankkuusnappula on painettu pohjaan. Miehen tyyli on selvästi löytynyt ja toivottavasti se pitää kutinsa myös tulevaisuudessa. Jos tämä leffa upposi kannattaa myös muuten kyseinen sarja tsekata.
Louhelan rohkeus ja ymmärrys hyödyntää kykyjään kaupallisen elokuvan piirissä (Selinin siivittämänä) voidaan pitää tämän elokuvan myötä ihan oikeutettuna. Ihan varmasti puritaaneja ärsyttää kun tietyn olutmerkin mainos vilahtaa ruudussa parin sekunnin ajan. So What!? Jos suuri yleisö saadaan teatteriin katsomaan tällaisia elokuvia on se pelkästään positiivinen asia. Kaikille tällainen masentava kerronta ei sovi se on päivänselvää. Ei varmasti ole tarkoituskaan. Suomalaisen elokuvan pelastus voi alkaa. Kylmäksi elokuva ei takuuvarmasti jätä ketään.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.09.2005
Katsottu: DVD
Usko Suomalaisiin elokuviin on jo mennyt aikoja sitten, mutta Paha maa vaikutti silti hyvinkin kiinnostavalta teokselta. Päätin ottaa elokuvan katsottavakseni vaikka takaraivossa kumisi kokoajan varoittava ääni siitä että tuubaa on tulossa. Loppujenlopuksi Paha maa oli hyvinkin erilainen elokuva kuin odotin niin hyvässä kuin pahassakin.
Elokuvan surkeiden ihmiskohtaloiden alulle panijana toimii väärennetty 500 euron seteli joka johtaa toinen toistaan paskempaa elämää viettävien ihmisten kurjiin kohtaloihin. En rupea nyt erikseen sinänsä hyvin rakkennettuja episodeja läpi käymään, mutta hyvin ankeaa menoa on luvassa 2 tunnin ajan. Elokuva koostuu siis muutamasta hyvästä ja vähemmän hyvästä episodista jotka on keskinkertaisesti liitetty toisiinsa. Näyttelijäkaarti hoitaa pieniä poikkeuksia lukuunottamatta työnsä hyvin. Hahmotkin on pääpiirtein kirjoitettu hyvin, vaikka muutama pahvinen tyyppi paistaakin melko kirkkaasti läpi. Itse tarinat ovat ihan näppäriä perussuomalaisia alkoholistijuttuja. Jasper Pääkkösen huumesekoilut tarjoavat hieman urbaanimpaa menoa kun muuten pysytään melko perinteisellä viina linjalla. Alussa nähtävä sitaatti Eppu Normaalien murheellisten laulujen maasta antaa hyvin osviittaa minkäläinen elokuva on tulossa.
Ohjaajan virkaa toimittavasti Aku Kouhimiehestä itselleni on jäänyt vähän sellainen kuva ettei herralla ole minkäänsortin omaa tyyliä jolla yritettäisiin erottua massasta, tämä kuvastuu hyvin pahasta maastakin. Vähän leikitään kaikkea ja tämä rokoittaa paitsi elokuvan yleistunnelmaa myös kerrontaa joka on turhankin hajanaista. Ihailtavan synkäksi Louhumies saa silti monet miljööt maalattua erityisesti mieleen jäi se junakohtaus, jossa visuaalinen ilme on harvinaisen hieno ehkäpä elokuvan kuvallisesti hienointa antia. Varsin hyvästä alusta Paha mää rupeaa silti hajoilemaan liikaakin loppua kohti. Jo ennen toista tunninpuolikasta meno on päässyt turhan laihaksi. Lopussa fiilistä saadaan jälleen korkeammalle mutta alun tasolle ei missään vaiheessa enää päästä. Ihan loppu on sentään minusta melko onnistunut, joskaan nyt ei kovinkaan koskettava, kuten tarkoitus olisi ilmeisesti ollut. Itse kiinnitin huomiotwa niinkin outoon asiaan kuin elokuvan alku ja lopputeksteihin jotka olivat!
kaikessa tylyydessään varsin onnistuneet.
Paha maa ei ole mikään mestariteos. Päällisin puolin asiat on kunnossa ja varsinkin Vareksen kaltaisten hölmöilyiden jälkeen tuntuu se melko piristävältä (noh ehkä vähän väärä sana tätä elokuvaa kuvaamaan). Kokonaisuutena Paha maa on silti jotenkin vaisu. Tarinoita ei saada nivottua tarpeeksi kiinnostavaksi kokonaisuudeksi ja muutama stoori jää auttamatta varsinkin kahden ensimmäinen stoorin varjoon. Näyttelijät henkilöhahmoisaan ja paikoitellen visuaalinen ilme pelittävät silti hyvin.
nimimerkki: Siperia Jones
Pisteet:
Arvosteltu: 09.09.2005
Katsottu: DVD
Alkuteksteinä on kuivakasti tuottajan ja ohjaajan nimi. Perään tulee rivi Eppu Normaalin lyriikkaa. Varsinainen elokuva alkaa oppitunnilta, missä opetetaan tarinan rakenteesta Tolstoin malliin. Ja siitä alkaa työttömyyden, viinan, rikosten, yksinäisyyden ja vihan kertomus.
Kehyksen muodostaa nuoren henkilön, Nikon (Pääkkönen) seikkailu talvisessa Helsingissä ja hänen ystävänsä Tuomaan (Leppilampi) tekemä murto tietoturva-yritykseen, mikä päättyy mollivoittoisen tarinan mukaisesti huonosti. Elokuva käsittelee myös elämässään taistelevan myyntimiehen yksinäistä tappiota suomalaisten pahimmille riivajille, eli viinalle ja väkivallalle ja montaa muuta jokaiselle ihmiselle enemmän tai vähemmän tuttua seikkaa. Tarinan keskeinen teema on kuitenkin ihmisen tietoinen tai tiedostamaton tapa levittää omaa surkeuttaan muihin ihmisiin.
Paha maa on juonellisesti hyvin mutkikas elokuva tarinoiden punoutuessa yhteen lukemattomissa kohdissa. Sama karuus ja ehdoton asiallisuus on mukana myös kuvauksessa, roolituksessa ja koko elokuvan tunnelmassa. Miljööt ovat kylmiä, likaisia tai tunteettomia ja niistä puuttuu aina jotain tärkeää ja inhimillistä.
Henkilöhahmoissa on lämpöä ja näyttelijöiden suoritukset ovat kautta linjan korkeaa tasoa, vaikkakin Jasper Pääkkösen esittämä Niko jää valitettavan ohueksi hahmoksi. Kaikista elävimmät ja samalla myös voimallisimmat suoritukset nähdään Petteri Summaselta, jonka esittämä ATK-opettaja Antti Arhamo murtuu vaimonsa traagisen kuoleman silkaksi ihmisraunioksi. En varmaankaan ollut ainoa, joka pidätteli itkuaan niissä voimakkaissa ja hyvin yksinäisissä kohtauksissa. Sama asiallisuus oli myös Sulevi Peltolan ja Mikko Koukin vakaassa yhteistyössä. Molempien esittämät hahmot ovat elämän heittopusseja.
Aku Louhimiehen ohjaus on varmaotteista ja erityisesti loistavasti toimiva äänimaailma luo tehokasta kerrontaa suoraan ihmiseen menemisestä. Pitkät, viipyilevät otokset staattisine tapahtumineen ja hiljaisine hetkineen ovat suoraa henkilöhahmojen sisäistä maailmaa yksinäisyydessä.
Kaikessa synkeydessään Paha maa omaa muutamia optimistisia ja toiveikkaita kohtauksia. Ihmisen on mahdollista selviytyä elämänsä vastoinkäymisistä, mutta helppoa se ei taatusti tule olemaan.
Kokonaisuutena erinomainen elokuva, ei kuitenkaan täydellinen, pääasiassa ajoittain hapuilevan rakenteensa takia. Loistosuoritus kaikilta tekijöiltä.
nimimerkki: Jurpo
Pisteet:
Arvosteltu: 17.03.2005
Katsottu: Teatterissa
Paha maa joutui ikävästi otsikoihin, kun Selin ja Louhimies alkoivat tapella. Se vei vähän makua tämän pläjäyksen odottamisesta, mutta tätä olin kuitenkin odottanut jo pitkän aikaa, niinpä yritin unohtaa tuon välitapauksen ja astelin sisään elokuvateatteriin.
Elokuva on synkkä kertomus meistä suomalaisista, Eppu Normaalin loistavan Murheellisten laulujen maan sanoma on hienosti siirretty valkokankaalle. Leffa esittelee meille joukon onnettomia henkilöitä, joillakin heillä menee välillä hyvin, mutta pääasiassa heidän elämänsä on täynnä surkeutta. Kaikki alkaa siitä, kun äidinkielen opettaja Pertti Smolander (Pertti Sveholm) saa potkut. Pahan olonsa hän purkaa poikaansa Nikoon (Jasper Pääkkönen) heittämällä hänet pihalle kodistaan. Niko ostaa käytetyn mankan väärrennetyllä 500 euron setelillä, josta kaikki sitten lopullisesti lähtee liikkeelle. Paha olo siirtyy ihmisestä toiseen, eikä seuraukset ole kovin mukavia.
Elokuva muistuttaa elokuvaa 21 grammaa kerronnaltaan sekä tunnelmaltaan, mutta ei pääse ihan sen tasolle. Tämä elokuva oikeastaan yhdistää kolme tarinaa ja monta ihmistä. Mielenkiintoisin tarina kertoo kahdesta shampookauppiasta, Istosta (Mikko Kouki) ja Teuvosta (Sulevi Peltola). Kaksi onnetonta, autoistaan riippuvaista miestä tapaavat erään hotellin baarissa. Tragikoominen tarina on hyvin synkkä, ahdistava ja otteessaan pitävä. Sen päättyessä tunnelma jotenkin vapautuu ja rentoutuu, vaikka missään kohdassa elokuva ei muutu kovin kevyeksi tunnelmaltaan. Mainio Mikko Kouki ja mykistävän hyvä Sulevi Peltola sopivat molemmat hyvin rooleihinsa ja tekevät hienot roolisuoritukset. Roolistaan aikaisemminkin paljon kehuja saanut Peltola saa minultakin kehuja, mies tekee ehdottomasti elokuvan parhaan roolisuorituksen. Sivuosien vakiokasvo on päätynyt yhdelle uransa parhaimpaan roolisuoritukseen.
Toinen tarina kertoo Petteri Summasen tulkitseman Antin elämästä sen jälkeen, kun traagisten tapahtumien hermostuttama poliisivaimo (Matleena Kuusniemi) heittää veivinsä virantoimituksessa. Antilla on kolme pientä lasta, joiden kanssa hänen pitäisi pärjätä työstään luovuttuaan. Tämä osio muistuttaa eniten Murheellisten laulujen maata. Petteri Summanen tekee todella riipaisevan roolisuorituksen surun murtamana miehenä, joka tekee elokuvasta koskettavan. Tähän mennessä Summasen uran yksi parhaimmista roolisuorituksista ja tämän elokuvan toisiksi paras roolisuoritus, jos näitä aletaan nyt näin luokittelemaan. Tätä episodia katsellessa katsojalle meinaa tulla tippa linssiin useampaankin otteeseen.
Pläjäyksen kehyskertomus kertoo kolmesta nuoresta, Nikosta, Tuomaasta (Mikko Leppilampi) ja Elinasta (Pamela Tola), jotka päättävät murtautua tietoturvayhtiöön. Nämä henkilöt jäävät muita elokuvan henkilöitä etäisemmiksi, heistä puuttuu muiden hahmojen syvyys. Elokuvan suurin kompastuskivi mielestäni on juuri tämä tarina, joka tuntuu muihin osiin verrattuna aika vaisulta. Jasper Pääkkönen tekee sitä paitsi aika huonon roolisuorituksen, mikä ei ollenkaan paranna tarinan tehoa. Mikko Leppilampi pystyy paljon parempaankin, eikä Pamela Tolakaan pääse pahemmin loistamaan. On tällä kehyskertomuksellakin hetkensä, mutta muiden osioiden varjoon tämä ikävästi jää.
Muutamista heikoista hetkistä huolimatta Paha maa on todella hyvä elokuva, tunnelma on hyvin painostava ja synkkä, välillä jopa ahdistava. Mustaa huumoria on mukana, mutta se on sen verran synkkää, että kaikkia se ei naurata. Kyllä tämä ehdottomasti on Selinin parhaita tuotoksia ja Aku Louhimies voi tämän mukaan luoda joskus tulevaisuudessa vielä todellisen mestariteoksen. Elokuva antaa mukavasti kaikille henkilöille tilaa, ehkä olisin halunnut nähdä aina yhtä loistavaa Pertti Sveholmia enemmän ruudussa, mutta nykyinenkin systeemi toimii ihan hyvin. Varsinkin Sulevi Peltolan ja Petteri Summasen tähdittämät kertomukset ovat hyvin vaikuttavia. Pieniä miinuksia löytyy, mutta voimakas elokuva Paha maa joka tapauksessa on. Lopettaa elokuvan olisi voinut paremmin, nyt se tuntuu hieman venytetyltä, mutta kyllä se näinkin kelpaa. Lopputekstien hyöriessä valkokankaalla tunnelma on hyvin hiljainen, jopa takanani istuva kommentoiva poikakaksikko oli hiljaa. Se on merkki siitä, että elokuva on aika vaikuttava.
Pieni miinus myös siitä, että Eppu Normaalin loistavaa Murheellisten laulujen maa -kipaletta ei kuultu kertaakaan.
Pisteet:
Arvosteltu: 30.01.2005
Katsottu: Teatterissa
Ihmiselämä menee parempaan tai huonompaan suuntaan pienien asioiden takia. Näistä asioista kertoo kohua aiheuttanut Aku Louhimien Paha maa, jossa elämät menevät huonoon ja todella huonoon suuntaan.
Paha maa on episodeihin jaettu elokuva, joka on selvästi hakenut innoituksensa Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maasta. Elokuvassa on yli kymmenen henkilöä, joiden elämän nousuja ja tuhoja seurataan läheltä ja kaukaa. Episodit kietoutuvat toisiinsa ja tuovat henkilöhahmot yhteen ja erilleen ties kuinka monta kertaa, aivan kuten Quentin Tarantinon Pulp Fictionissa tai Alejandro Iñárritun Kahdessakymennessäyhdessä grammassa. Kaikki tämä tapahtuu Helsingin yössä ja päivässä, kiehtovinta on kuitenkin se, että kaikki henkilöt ovat tavallisia ihmisiä.
Paha maa on erinomainen kotimainen elokuva. Se on jäntevästi kirjoitettu teos, jonka näyttelijätyöt ovat uskomattoman hienoja ja ennen kaikkea uskottavia (kyllä, jopa Jasper Pääkkönen). Tarinat ovat niin mielenkiintoisia, ettei kelloa tule edes mieleenkään vilkaista. Aku Louhimies ja Markus Selin (tuottaja) ovat saaneet tuotannon toimimaan ja kameran liikkumaan kotimaisittain hienolla tavalla. Vaikka elokuva kertoo vakavista asioista ja on pysäyttävää draamaa, on mukaan saatu myös roima annos mustaa huumoria ja toimintaa, joka tekee elokuvasta mielenkiintoisen katsella.
Pahalla maalla on edellytykset vaikka minne, jopa Oscar-gaalaan. Elokuvasta ei puutu mitään, nauru raikaa ja kyyneleet vuotavat. Paha Maa kertoo työttömyydestä, viinasta, kirveestä, perheestä, lumihangesta, poliisista ja viimeisestä erheestä, mutta ennen kaikkea siitä, että maailma ei ole täydellinen ja kellä tahansa voi elämä mennä perseelleen koska vaan. Katsoja on hämmentynyt teatterista poistueessaan, kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia lipuivat ohi hujauksessa. Seuraavaksi katsoja ajaa bussilla kotiin ja laittaa Eppu Normaalin levyn soimaan. Sitten katsoja itkee, nauraa ja tajuaa, että hänellä on suhteellisen hyvin pullat uunissa. Hyvä elokuva herättää aina ajatuksia jälkeen päin.
nimimerkki: Warrior Of The World
Pisteet:
Arvosteltu: 16.01.2005
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Warrior Of The World
Vieras
