Minä ja Morrison (2001)
- Tuotantovuosi:
- 2001
- Ohjaajat:
- Lenka Hellstedt
- Pääosissa:
- Irina Björklund, Samuli Edelmann
- Maat:
- Suomi
- Pituus:
- 91 min
- Genret:
- Draama
- Elokuvasarja:
- Levottomat, Minä ja Morrison, Levottomat 3 - kun mikään ei riitä
Keskiarvo
Arvostelut (3): 
Pikatuomiot (171):
Oma pikatuomio
Milla (Irina Björklund) on parikymppinen nuori nainen jonka elämässä, yllätys yllätys, mikään ei tunnu miltään. Sen kummemmin opiskelu kun duunikaan ei oikein maistu joten elämä sujuu rattoisasti kämppiksen sohvalla makoillessa ja vuokranmaksua pakoillessa. Sitten kuvaan astuu Aki (Samuli Edelman), yksinhuoltajaisä jonka kymmenen vanha Joonas-poika on kiinnostunut... arkkitehtuurista. Elämälle löytyy hiukan sisältöäkin mutta ei tietenkään kovin kauan...
Levottomat-trilogia, tuottajaporho Markus Selinin kassamagneetti, perustuu kolmeen elokuvaan (Levottomat, Minä ja Morrison, Levottomat 3) joiden tarkoituksena on ilmeisesti taltioida nuorten aikuisten elämää äärirajoilla ja seksuaalisuuden kanssa sähläilyä. Käytännössä se tarkoittaa absurdia juonta joka ontuu kuin sääreen ammuttu korpisoturi, järisyttävän kökköä dialogia, pökkelömäisiä näyttelijäsuorituksia, tissejä etc. Minä ja Morrison ei ollenkaan poikkea tästä hittikaavasta, vaan on yksi viime vuosien huonoimpia kotimaisia elokuvia.
Eniten elokuvassa kuitenkin minua häiritsi se ettei vakavan aiheen eli päihteiden ja huumeiden ympärille ei ole kehitelty minkäänlaista sanomaa tavanomaisen "hyihyi"-sormellaosoittelun lisäksi. Elokuva yrittää olla vuorotellen puhdasta popcorn-viihdettä ja vakava kasvutarina, mikä resepti ei oikein toimi tässä tapauksessa. Niinpä kyseessä onkin mahdollisesti yksi kaikkien aikojen turhimmista elokuvista, jota ei voi suositella oikein kenellekkään paitsi suomalaisen purukumipopin ystäville.
Jos nyt kuitenkin pitää jotain hyvää elokuvasta hakea, niin se on miespääosaroolit eli Samuli Edelman ja Roope Karisto isänä ja poikana. Varsinkin Roope onnistuu paikoitellen jopa erittäin hienosti roolissaan isänsä törkeästi hyväksikäyttämänä uhrina. Eikä Samuli Edelmankaan ollenkaan hassumpi ole narkkarina joka yrittää epätoivoisesti peittää huumeidenkäyttöään. Siihen loppuvatkin elokuvan ansiot. Vältä.
Pisteet:
Arvosteltu: 07.03.2004
Katsottu: VHS
Ensin piti olla toimintaleffa, josta syntyi novelli, josta syntyi draamaleffa. Siinä maatuskamainen syntytarina Minä ja Morrisonille, jossa kerrotaan kahden irtonaisesti elävän ihmisen suhteesta. Novellin pukkasi Kata Kärkkäinen ja leffan sysäsi liikkeelle Markus Selin.
Paha pettymys. Odotin leffalta ziljoona kertaa enemmän. Laskelmointi, keltanokat ohjaajana ja käsikirjoittana, vängällä rooliin pakotetut Edelman ja Björklund...syitä pettymykseen on monta. Ainoa hyvä asia on tarina, mutta toteutus pettää totaalisesti. Rosoisen elämän kuvaamiseen olisi tarvittu tyylitajua ja kuviin muitakin kuin päähenkilöt.
Leffaa katselessa tuli mieleen Enkkujen toteutukset samasta aiheesta, joissa tyyli kestää katseen läpi leffan. Minä ja Morrisonissa on luotettu liikaa Edelmanin ja Björklundin suoritukseen paikallisina tähtinä ja ko. henkilöiden paljaaseen pintaan. Lenka Hellstedt ohjaajana ei niin ikään todellakaan vakuuta. Pikemminkin voisi puhua Markus Selinin leffasta kuin kenenkään muun tuotoksesta. Selinin oma sisäänlämpiävä piiri pyörii ympärillä, jonka huipennus on DVD:n lisäsälän Making of -osuudessa, joka on lähinnä farssi.
Parasta leffassa on päähenkilön poikaa näyttelevä Roope Karisto ja pari muuta sivuhenkilöä. Björklundin osuus vesitetään huonolla leikkauksella ja kaiken huomion vievällä nahan vilauttamisella.
Toivottavasti Suomi-elokuva toipuu taannoisesta noususta sen verran ettei kaikki huttu mene läpi pelkästään nimien perusteella.
Pisteet:
Arvosteltu: 23.12.2002
Katsottu: DVD
Minä ja Morrisonissahan on kyse Millasta ja tämän hukassa olevasta elämästä, jos nyt joku ei sitä vielä tiedä. Milla tutustuu kaupungin sykkeessä kriminaaliin Akiin ja sitten aletaankin hieroa ihmissuhdetta, joka koostuu pääosin pilven poltosta ja sekstaamisesta. Aki hoitelee siinä sivussa myös kriminaalibusineksiaan. Syvemmällä tasolla ajateltuna nämä kaksi ihmistä ripustautuvat toisiinsa hakien tukea omalle kasvulleen ihmisenä. Ihan tuttua varmaan monelle muullekin.
Leffa on laskettu liikaa kahden valovoimaisen tähden (Edelman, Björklund) varaan. Pläjäys on turhan pienimuotoinen ja se ei vaan lähde koskaan rullaamaan kunnolla. Edelmanin ja Björklundin kemia toimii kyllä valkokankaalla, mutta sekavasta suhteesta ja kutemistouhusta ei jaksa kiinnostua täysillä puoltatoista tuntia. Kyllähän tyypit hommansa osaa, ei siinä mitään.
Se mitä leffa antaa on läpileikkaus ajan suomalaiseen populaarimusiikkiin. Vaikka nykysuomimusa on jees, tuo ei riitä tekemään kuitenkaan leffasta hyvää. Anssi Kelan biisi "Milla" on jo kuultu kyllä turhan moneen kertaan.
Tarina tuli luettua kirjana juuri kun se pyöri leffassa. Kirja oli viihdyttävä ja kevyt paketti joka tuli oikeastaan ahmittua ihan kunnolla. Leffan tarina on pääpiirteittäin sama, mutta sivuosia ja sivujuonia on muutettu, joitain melko radikaalisti. Vaikka harvoin tulee luettua ja ylistettyä ns. leffakirjoja niin tässä tapauksessa kirja oli kirkkaasti parempi. Petyin leffaan melko pahasti kaiken odotuksen jälkeen.
Pisteet:
Arvosteltu: 30.08.2002
Katsottu: VHS
