Ensin piti olla toimintaleffa, josta syntyi novelli, josta syntyi draamaleffa. Siinä maatuskamainen syntytarina Minä ja Morrisonille, jossa kerrotaan kahden irtonaisesti elävän ihmisen suhteesta. Novellin pukkasi Kata Kärkkäinen ja leffan sysäsi liikkeelle Markus Selin.
Paha pettymys. Odotin leffalta ziljoona kertaa enemmän. Laskelmointi, keltanokat ohjaajana ja käsikirjoittana, vängällä rooliin pakotetut Edelman ja Björklund…syitä pettymykseen on monta. Ainoa hyvä asia on tarina, mutta toteutus pettää totaalisesti. Rosoisen elämän kuvaamiseen olisi tarvittu tyylitajua ja kuviin muitakin kuin päähenkilöt.
Leffaa katselessa tuli mieleen Enkkujen toteutukset samasta aiheesta, joissa tyyli kestää katseen läpi leffan. Minä ja Morrisonissa on luotettu liikaa Edelmanin ja Björklundin suoritukseen paikallisina tähtinä ja ko. henkilöiden paljaaseen pintaan. Lenka Hellstedt ohjaajana ei niin ikään todellakaan vakuuta. Pikemminkin voisi puhua Markus Selinin leffasta kuin kenenkään muun tuotoksesta. Selinin oma sisäänlämpiävä piiri pyörii ympärillä, jonka huipennus on DVD:n lisäsälän Making of -osuudessa, joka on lähinnä farssi.
Parasta leffassa on päähenkilön poikaa näyttelevä Roope Karisto ja pari muuta sivuhenkilöä. Björklundin osuus vesitetään huonolla leikkauksella ja kaiken huomion vievällä nahan vilauttamisella.
Toivottavasti Suomi-elokuva toipuu taannoisesta noususta sen verran ettei kaikki huttu mene läpi pelkästään nimien perusteella.
