Mafiaveljet (1990)

Tarina on hieno ja näyttelijät ovat hyviä. Mafiaveljien suola on kuitenkin sen upea kerronta.

Edes mafiosojen elämä ei ole pelkkää tappamista ja huumekauppaa, vaan tähän mahtuu myös inhimillistä arkea, ystävyyttä ja sen rikkoutumista. Tämän uutuudessaan tervetulleen näkökannan esittää melko poikkeuksellinen mafiaelokuva Mafiaveljet, joka pyrkii mafiaelämän romantisoimisen tai tiukkojen ryöstö- ja toimintakohtausten esittämisen sijaan olemaan mahdollisimman realistinen kuvaus yhden mafioson elämästä. Keskiössä on Henry Hill (Liotta), joka itse kertoo kuinka on lapsesta saakka halunnut olla mafioso, ja lopulta tullut sellaiseksi, niin että nyt sitä ollaan Mafiaveljiä Jimmyn (De Niro) ja Tommyn (Pesci) kanssa.

Jos odottaa elokuvaltaan tiivistä ja tarkasti seurattua juonta, joutuu pettymään. Mafiaveljissä ei ole varsinaista juonta nimeksikään, vaan elokuva on pikemminkin sarja läpileikkauksia Hillin elämästä. Tarina alkaa Hillin lapsuudesta ja varsinainen ”juonellinen” sisältö alkaa vasta alle puoli tuntia ennen loppua. Sitä ennen nähdään monta pienempää tarinaa, sillä juonen varsinaisena ideana on kuitenkin kertoa mafiasta niin realistisesti kuin mahdollista, eikä mässäillä rikoksilla. Tarina on ajoittain väkivaltainen, mutta Hillin ja tämän vaimon Karenin (Bracco) kertojanäänet pitävät tunnelman pääosin jopa kepeänä, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin itse tarinan armottomuuteen. Loppua kohden tarina saa myös synkkiä sävyjä: harva selviää mafiapiireissä loppuun asti, ystävät voivat aikaa myöden paljastua aivan muuksi kuin ystäviksi, ja kun nousu verkostossa ylöspäin lopulta lakkaa, se usein merkitsee alaspäin putoamista.

Elokuvan suola ovat taitavasti tehdyt henkilöhahmot. Elokuva perustuu todellisen Henry Hillin tarinan pohjalta tehtyyn kirjaan Wiseguy, ja hahmojen todenperäisyys on uskottavaa. Henry on melko tavanomainen kaveri, joka nyt vain ”sattuu” tekemään töitä mafialle. Jimmy on leppoisa ja ystävällinen, mutta tarvittaessa myös armoton ja kylmä. Tommy taas on arvaamaton ja impulsiivinen psykopaatti. Luonnollisesti kertojahahmo Henryyn keskitytään eniten, ja on mielenkiintoista huomata, kuinka hän elää loppujen lopuksi melko normaalia elämää, jota mafia, rikollisen elämä ja sen rujo väkivaltaisuus ja armottomuus varjostavat.

Pääroolissa nähdään Ray Liotta, joka kuitenkaan ei vedä Henry Hillin roolia niin hyvin kuin se ansaitsisi, vaan tekee jopa elokuvan heikoimman suorituksen, mikä tosin todellakaan ei tarkoita huonoa. Tommyä esittävä Joe Pesci onkin sitten jo huomattavasti parempi ja tekee hahmostaan oikealla tavalla sympaattisen. Sympaattiset psykopaatin, heh, mutta sellainen Mafiaveljissä todella nähdään. Myöskään Lorraine Braccon suoritusta Henryn juutalaisena Karen-vaimona ei sovi vähätellä. Parhaan suorituksen tekee kuitenkin ehdottomasti karismaattinen Robert De Niro, jota voi kuvailla parhaiten yhdellä sanalla, täydellinen. Keskushenkilöistä hänen hahmoonsa kuitenkin keskitytään vähiten, mikä on huono asia, sillä De Niroa olisi mielellään katsonut enemmänkin. Toki myös Joe Pescin hahmoon olisi voinut keskittyä enemmän, sillä nykyisellään he jäävät turhan ohuiksi hahmoiksi. Käärmeistä ja lentokoneista innostuneet voivat bongata Samuel L. Jacksonin pikkuroolissa, joka hoituu mieheltä ammattitaidolla.

Tarina on hieno ja näyttelijät ovat hyviä. Mafiaveljien suola on kuitenkin sen upea kerronta. Ohjaaja Martin Scorsese ei pelkää näyttää mafiamaailmasta sen molempia puolia. On väkivaltaa ja armottomuutta, toisaalta myös avio-onnea ja ystävyyttä. Mutta kaikki tämä on tässä maailmassa kovin häviävää, kuten myös Henry saa huomata. Tarina säilyttää lähes koko ajan tietyn kepeän kerronnallisen sävyn, joka ei kuitenkaan haittaa synkkiäkään piirteitä saavassa tarinassa, sillä koko kepeys on oikeastaan vain ulkokultaista – kuten mafian ”lailliset” liikeyrityksetkin. Synkän tarinan voi kertoa myös rauhallisesti ja turhia mässäilemättä silti kadottamatta realismia.

Kokonaisuutena Mafiaveljet on hieno ja erilainen mafiasaaga. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva, jonka ainoa heikkous on hienoinen ylipituus ja Ray Liottan heikohko työskentely pääroolissa.

Miihkali
Tykittäjä, 159 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 06.01.2009
Katsottu: Kotona

GoodFellas seuraa New Yorkin mafiaa ikimuistoisin kuvin ja lausahduksin.

"As far back as I can remember, I've always wanted to be a gangster."

Siinä missä esimerkiksi Kummisetä on aavistuksen verran romantisoitu, GoodFellas pyrkii näyttämään mafiosoiden elämän mahdollisimman realistisesti ja silti rikoksen polkuja sen enempää ihannoimatta. GoodFellas perustuu Nicholas Pileggin Wiseguy-kirjaan, joka taas perustuu tositapahtumiin. Pileggi ja Scorsese muokkasivat kässärin elokuvaa varten suoraan Pileggin kirjasta, ja siitä tulikin yksi parhaista ikinä tehdyistä kässäreistä, ja näin ollen GoodFellasista tuli yksi niistä harvoista 1990-luvun todellisista klassikoista.

GoodFellas seuraa New Yorkin mafiaa ikimuistoisin kuvin ja lausahduksin. Se seuraa myös Henry Hillin (Liotta) kasvua ja pääsyä mafiapiireihin, mutta irlantilaisten juuriensa takia hänestä ei koskaan tullut pomoa. GoodFellas on Leonen Suuren gangsterisodan ohella niitä eepisimpiä mafialeffoja, ja myös loistavien näyttelysuorituksien täyttämä. Ray Liotta ja Joe Pesci vetävät elämänsä roolit ja Robert De Niro pääsee myös loistosuoritukseen Jimmy Conwayna (mutta Raging Bullissa hänellä oli parempi rooli). Myös Scorsesen äiti pääsi taas mukaan, tällä erää Tommyn (Pesci) äitinä. Ja isäkin pääsi (taas) mukaan, Vinnien rooliin tällä kerralla. Taisivat Martyn vanhemmat kasvattaa poikansa kunnolla, kun hän on ottanut heidät jo moneen elokuvaansa mukaan.

GoodFellas toimii esikuvana lähes kaikille niille rikosleffoille, jotka ovat valmistuneet sen jälkeen. Jo se kertoo paljon, että moni, joka näytteli GoodFellasissa, näytteli myöhemmin Sopranos-sarjassa. Näistä esimerkkeinä Lorraine Bracco ja Michael Imperioli.

GoodFellasin yksi monista hienouksista ovat sen kertojaäänet, ne todella nostavat jo ennestään korkeaa tunnelmaa. Samaa kikkaa on käytetty monissa muissakin Scorsesen elokuvissa. GoodFellas on ehdottomasti Scorsesen paras leffa, joskin Taksikuski pääsee hyvin lähelle, eikä Raging Bullkaan kaukana perässä hiihdä. Mitään pahaa sanottavaa leffasta ei jää.

GoodFellas ei todellakaan ole mitään koko perheen viihdettä, sillä f-sanoja ja luoteja lentää siihen malliin, että alle 15-vuotiaiden ei kannata telkun eteen siirtyä. Eikä tietenkään sovi unohtaa todella brutaalia ja veristä - ja ennen kaikkea realistista väkivaltaa. Tietenkin väkivalta on vain hetkittäistä ja hyvin perusteltua, eikä se missään vaiheessa ota kovinkaan suurtaa sijaa leffasta. Asiat hoidetaan "sivistyneesti" parilla pistoolin laukauksella tai hengiltä hakkaamisella. Tämähän on tietysti mafiosoiden tapa toimia. Sen lisäksi leffassa on se syvällisempi osasto, joka on ainakin minun makuuni.

Joka kantilta mitattuna GoodFellas on paras mafialeffa, mitä on tehty, ja todennäköisesti tullaan tekemään, vaikka Kummisetä ja varsinkin Kummisetä II ovatkin kovia vastustajia (ja tämäkin on tietenkin vain minun vaatimaton mielipiteeni). Tällä hetkellä GoodFellas majailee listani kahdeksannella sijalla Reservoir Dogsin ja Blue Velvetin välissä. GoodFellas on unohtumaton elokuva, jota ei todellakaan pidä jättää näkemättä. Ansaitut täydet pisteet ja kumarrus päälle.

PS. Henry Hillistä kuuluu vieläkin silloin tällöin uutisia, mutta jouduttuaan todistajansuojeluun Hillin elämä on käynyt tylsäksi, kuten leffan lopussa näytetään.

nimimerkki: The Wolf

The Wolf
Tähtääjä, 66 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 29.03.2006
Katsottu: DVD

Niin kauan kun muistan, olen aina halunnut gangsteriksi.

Mafiaveljet on aivan suotta väheksytty veteraaniohjaaja Martin Scorsesen hieno kuvaus elämästä mafiassa ja sekä sen hienouksista että siitä millaista helvettiä se voi parhaimmilaan olla.

Elokuva alkaakin melko synkällä kohtauksella, jossa elokuvan päähenkilöt ajavat tiellä ja kuulevat outoa kolinaa takakontista. Ja siellähän on poikien juuri lahtaama ruumis, jossa henki vielä pihisee. Mutta ei se mitään, vähän fileerausveitseä kylkeen ja pari uutta napaa kuudestilaukeavalla, hetikös raato hiljenee, minkä jälkeen elokuvan päähenkilö, aivan suotta väheksytty Ray Liotta toteaa: "Niin kauan kun muistan, olen aina halunnut gangsteriksi."

Tarina alkaa siitä,kun irlantilais-italialainen pikku Henry ihailee naapurustossa pörräävien mafiosojen hienoja autoja ja ryhtyy jo kymmenen vanhana hankkimaan kesatyötienestejä parkkeeraamalla kummisetien Cadillacceja. Sitten hän pikku hiljaa siirtyy uralla eteenpäin ja kaksikymppisenä nuorena miehenä hän on jo täysiverinen tappaja Paul Ciceron (Paul Sorvino) perheessä. Hänen pomonaan toimii Jimmy Conway(loistava Robert De Niro), joka ei hänkään ole suinkaan mikään puhdas pulmunen vaan toimi jo 16-vuotiaana palkkamurhaajana.

Mutta tällä kertaa shown varastaa täydellisesti (ja sivuosa-Oscarin arvoisesti )pienehkö Joe Pesci täysin hulvattomana (ja hulluna) Tommyna,joka ei yhtään epäröi suolata miestä, joka äsken haistatteli hänelle kadunkulmassa. Pojat tekevät erilaisia ryöstökeikkoja ja elävät rahoilla leveää elämää, mutta aina on vaarana joutua listityksi, toisinaan jonkin pienenkin kännispäissä tehdyn mokauksen vuoksi. Poliiseistakin voi koitua haittaa, paitsi jos löytyy, millä maksaa.

Naisia, tajuntaa laajentavia aineita ja ruumiita lihakylmiöissä riittää ja elämä on yltäkylläistä,paitsi sitten kun itse jää kiinni. Elokuva onnistuu vangitsemaan nämä seikat todella hyvin ja muutaman ikimuistoisen kohtauksen muistaa pitkään.

Roolisuoritukset ovat myös tämän elokuvan yksi kantavista voimista. Yllämainitun loistavan Joe Pescin lisäksi roolissaan hyvin onnistuu Sopranosin psykiatrina tuttu Lorraine Bracco Henryn vaimona, jolla on pieniä sopeutumisvaikeuksia sulhonsa elämäntyyliin. Lyhyen mutta melko (kalman)hilpeän roolin tekee myös Frank Vincent, joka erehtyy ryppyilemään väärälle tyypille. Ray Liottan Henry jää lähinnä kertojan tasolle ja suosikkini Robert De Niro vetää sen tasaisen loistavan roolin kun aina ennenkin.

Myös taustalla soiva eri aikakausien musiikki on mainitsemisen arvoinen sekä pari muutakin vilahtavaa näyttelijää, joilla on tosin ankeahko loppu, mm Samuel L. Jackson sekä Sopranosin Christopher Michael Imperioli. Mafiaveljet on yksi järjestäytyneen rikollisuuden kuvauksen huippuhetkistä.

John Lennonjohto
Käyttäjä, 106 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 27.06.2003
Katsottu: VHS

Mafiasaaga vaatii erinomaiset näyttelijät ja Mafiaveljissä niitä löytyy.

Joukko miehiä ajaa autossa pimeällä tiellä. Takakontista alkaa kuulua pauketta. Miehet pysäköivät auton ja katsovat takakonttiin. Takakontissa on ihmisen muotoinen verinen mytty joka liikkuu ja valittaa. Pienin miehistä ottaa lihaveitsen ja pistelee möykkyä kiukkuisena kunnes se lakkaa liikkumasta. Yksi miehistä sulkee takakontin ja voice-over alkaa selittämään. Realistinen, rujo ja äärimmäisen väkivaltainen saaga New Yorkin mafiosoista alkaa ja se pyörii yhden sellaisen ympärillä.

Martin Scorsesen mafiaelokuva potkaisee oopperamaiseen mafialeffojen genreen tuoretta verta ja ison annoksen väkivaltaa. Henry Hill (Liotta) on mafialle työskentelevä poika jonka ura lähtee pienistä rötöksistä ja etenee lopulta varsin tuottoisaan kokaiinikauppaan. Välissä istutaan vankilassa, joudutaan selvittämään perheongelmia koti- ja työrintamilla. Henryn parhaita kavereita ovat Jimmy "The Gent" Conway (De Niro), joka on leppoisa, ystävällinen ja jääkylmä roisto. Paul Cicero on vakuuttava ja pelottava tappaja. Tommy DeVito on liipasinherkkä ja arvaamaton psykopaatti. Nämä ovatkin Henryn lähimmät tuttavuudet, jotka hän tuntee vuosien ajan.

Mafiasaaga vaatii erinomaiset näyttelijät ja Mafiaveljissä niitä löytyy. Ray Liotta ei ole kovinkaan näkyvä, mutta siltikin äärimmäisen kyvykäs ja onnistuu erityisesti lopussa voittamaan katsojan puolelleen pääasiassa hyvin kosketeltavan kuolemanpelon avulla. Robert De Niro herättää todellista kauhua rauhallisen ja lempeän olemuksensa avulla. Joe Pesci taas tekee elämänsä suorituksen kiukkuisena, väkivaltaisena ja arvaamattomana Tommyna joka loukkaantuu helpolla ja loukkaantuessaan on murhaavan vaarallinen. Kyseinen fuckia vilisevä rooli saikin Oscar-patsaan. Toisen Oscar-ehdokkuuden arvoinen suoritus on Lorraine Bracco Henryn sitkeänä vaimona, Karenina.

Mafiaveljet on loistava elokuva. Sen tarina on täynnä väkivaltaa ja kertoo mafian armottomasta todellisuudesta puhtaan elokuvan keinoin. Se ei kylläkään kerro tarinaa miehestä joka nousee valtaan tappamisella vaan miehestä joka ei voinut nousta valtaan. Mafiassa ei ole ystäviä tai kunnioitusta. Kuka tahansa saattaa joutua koska tahansa kenen tahansa tappamaksi mistä tahansa syystä, joten iske puukko selkään hyvällä omatunnolla - ei tarvitse katua. Leffan ainoa heikkous on hieman liian pitkä kesto, mutta sen ymmärtää elokuvan luodessa perusteellisen kuvan mafian armottomasta väkivaltamaailmasta.

Henry Hill ei todellakaan ole mikään moraalinen esikuva kenellekään, mutta hän teki "The Right Thing" ja sellaisena hänen tarinansa kestää.

DVD on erinomainen paketti ja ekstroissa ovat paitsi elokuvan tekijät myös todellinen Henry Hill esittämässä omia näkemyksiään elokuvasta.

nimimerkki: Jurpo

Jurpo
Tähtääjä, 564 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 01.11.2006
Katsottu: DVD

Käsikirjoitus on loistava ja pitää katsojan kiinnostuksen mukana koko ajan.

Olen odottanutkin että tämä elokuva ilmestyisi leffatykissä. Ostin elokuvan DVD:n tässä kolmisen viikkoa sitten ja en todellakaan kadu ostostani. Nostan tämän elokuvan parhaaksi Martin Scorsesen elokuvaksi ohi Taksikuskin ja Kuin Raivon Härän.

Käsikirjoitus on loistava ja pitää katsojan kiinnostuksen mukana koko ajan, vaikka elokuva onkin aika pitkä ja siihen tulee aika paljon uusia juonenkäänteitä. Tämä elokuvahan perustuu tositapahtumiin, tälläinen Henry Hill on oikeasti olemassa ja kun tämä elokuva perustuu Nicholas Pileggin kirjaan Wiseguy:hin ja Pileggi itse oli käsikirjoittamassa elokuvaa Scorsesen kanssa sen takia juoni onkin niin hyvä sillä kirjailija saa tehdä omasta kirjasta käsikirjoituksen.

Musiikki on ajan mukaista, vaikka sitä on moitittukin, mutta sellainen musiikki oli Henry Hillin elämässä. Näyttelijät ovat aivan loistavia. Robert De Niron rooli ei ole niin suuri mutta hän tekee aina laatutyötä. Ray Liotta tekee aivan loistavan pääosaroolin, ihmettelen miksei hän voittanut Oscaria tai ollut ehdolla. Joe Pesci sopii esittämään Tommya, ei siihen voi paljon muuta sanoa. En oikein tykännyt Lorraine Braccosta, minusta hän ei oikein osaa oikein kunnolla näytellä.
Paul Sorvino esittämään hienosta todellista mafia-pomoa. Myös muut tutut Sopranosin Michael Imperioli sekä Samuel L. Jackson.

Scorsesen ote on alkanut lipsua tämän elokuvan jälkeen, mutta hän tämän hetken ohjaajista yksi parhaista.

nimimerkki: Tuukka

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 05.07.2003
Katsottu: DVD

Hieno mafialeffa. Päihittää jopa Kummisedän.

Mafiaveljet perustuu Nicolas Pileggin kirjaan Wiseguys, joka perustuu tositapahtumiin. Tämä on todella loistava mafialeffa. Mafiaveljet päihittää jopa Kummisedän. Mafiaveljet löytyy myös IMDb:n listoilta 30 parhaan leffan joukosta. Elokuva sai myös kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Mafiaveljet on karu kuvaus erään mafian palkkalaisen työelämästä mafian palveluksessa. Saamme seurata päähenkilön vaikeuksia niin yksityis- kuin työelämänkin puolella. Ja kuvaus onkin hyvin karua ja tylyä. Päähenkilömme aloittaa mafiapomojen autojen parkkeeraajana ja sitten hän alkaa tekemään yhä rankempia hommia.

Elokuvan toteutus on loistavaa. Musiikit sopivat loistavasti tähän leffaan. Joka tilanteessa tuntuu olevan juuri oikeanlainen musa. Elokuva on myös välistä mukavan synkkä, eikä pahoinpitelyissä ja murhissa kaunistella. Elokuvassa ei ole pahemmin toimintaa, mutta silti meno on kovaa.

Myös näyttely on loistavaa. Robert De Niro tekee loistavan roolisuorituksen Jimmy Conwayn roolissa. Harmillista, ettei miehelle ole tämän jälkeen montaa hyvää roolia tullut. Ray Liotta tekee todella vakuuttavan roolisuorituksen päähenkilömme ja kertojamme Henry Hillin roolissa. Joe Pesci tekee yhden parhaimmista roolisuorituksistaan kiroilevana ja hulluna Tommyna. Ja muidenkin roolisuoritukset ovat hienot.

Ville
Tähtääjä, 476 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 09.04.2005
Katsottu: DVD