Kuoleman merkki (1990)
- Alkuperäinen nimi:
- Marked for Death
- Tuotantovuosi:
- 1990
- Ohjaajat:
- Dwight H. Little
- Pääosissa:
- Basil Wallace, Bette Ford, Elisabeth Gracen, Joanna Pacula, Keith David, Steven Seagal, Tom Wright
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 90 min
- Genret:
- Toiminta, Rikos
Keskiarvo
Arvostelut (3): 
Pikatuomiot (97):
Oma pikatuomio
Steven Seagalin kultakaudelle sijoittuva Kuoleman merkki ei erotu omaksi edukseen miehen tuotannosta muuten kuin että pahiksia ovat tällä kertaa kierosti hymyilevät jamaikalaiset. Lapsuudessa katsottuna elokuva pelotti jo mainittujen jamaikalaisten ja näiden suorittamien uskonnollisten uhrausten takia. Pelkotila laskeutui viimeistään siinä vaiheessa kun itse Seagal astui kuvaan ja käytti luunmurkaustaitojaan hyväksi. Nyt myöhemmin katsottuna herää kysymys: Onko tämä Seagal-pätkä uudelleen katsomisen arvoinen? Ehkä elokuvamakuni on jälkeen jäänyt mutta pakko vastata että kyllä on.
John Hatcher (Steven Seagal) on huumeagentti joka on kyllästynyt työhönsä. Tämän seurauksena hän jättää väkivaltaisen työnsä ja palaa kotiseudulleen sukulaistensa luo. Kotikulmilla huume on nuorison suosiossa ja jamaikalaiset terrorisoivat kaupunkia järjestämällä julkisilla paikoilla verilöylyjä. Hatcher rikkoo lupauksensa ja päättää parhaan kaverinsa kanssa ryhtyä harventamaan jamaikalaisten rivejä. Pois alta, täältä tulee Steven Seagal.
Kuoleman merkki on Seagalin kultakaudella tehty toimintaleffa mikä noudattaa perinteistä kaavaa. Meno on sopivan väkivaltaista mutta myös viihdyttävää. Leffan kostoaihe on toimivan äijämäinen ja antaa leffalle lisää potkua. Seagal käy rooliinsa kuin nakutettu ja herran ilmeitä on taas kiva bongailla. Myös Screwfacen näyttelijä Basil Wallace sopii rooliinsa ja onnistuu tekemään roolihahmostaan häiriintyneen konnan, jota kohtaan on väärin kokea sympatiaa.
Seagalin fanit saavat tälläkin kertaa tästä eniten irti sillä Seagal potkii äijää kumoon vielä hoikkana poikana ja loistavat heitot seuraavat toisiaan. "One thought he was invincible, and the other thought he could fly. They were both wrong. " Loistavaa.
nimimerkki: Mask
Pisteet:
Arvosteltu: 29.06.2005
Katsottu: DVD
Nykyhetken näkökulmasta katsottuna Steven Seagalin alkutaipaleelle sijoittuva Kuoleman merkki ei periaatteessa erotu mitenkään hemmon tuotannosta. Hemmo on vain ehkä hieman siedettävämmässä vedossa kuin monessa muussa myöhemmässä pläjäyksessään. Etenkin hemmon viimeisimmät tuotokset ovat jo sen luokan tuubaa että niitä ei oikeastaan katsele kuin vahingossa tai pakonomaisten olosuhteiden vallitesa.
Seagal on Hatchet, hanskat naulaan heittänyt poliisi. Äijän ongelmaksi on koitunut ylitsepääsemätön turhautuneisuus voittamattomassa sodassa huumekuninkaita vastaan. Kaduilla tapahtuu ja ympärillä pyörii jos minkälaista rikollista aktiviteettia, mutta kun kerran ollaan eläkkeellä niin näistä seikoista ei välitetä. Varsinkin erinäisiä voodoorituaaleja harrasteleva rastajengi jamaicalaisine meininkeineen tahtoo häiritä eläkepäiviä yhteydenotoillaan ja voimistuvilla crack-kaupoillaan. No eipä aikaakaan kun sukulaisten sekaantumisen myötä saadaan se suuri motiivi mahtavalle kostoiskullle jossa rastapäät lentää ja luut rusahtelee.
Asetelmat ovat siis tuttuakin tutummat. Paha vastaan hyvä on aseteltu niin pelkistetysti ja etenkin mustavalkoisesti, että esim. voodoohössötyksen taustoja ei sen kummemmin selitellä. Kunhan vaan pahat mustat pojat mumisee jotain kumman loitsuja kynttiläviritelmien keskellä ja huumekauppa kukoistaa. Hui kun hirvittää! Seagalin näytteleminenhän on kauheaa katseltavaa kuten aina. Poninhäntäinen puu-ukko on parhaimmillaan kun saadaan lähikontaktia vihulaisen kanssa.
Vastustajien jäsenien kylmäverisestä naksuttelusta on kehittynyt Seagalin vastustamaton tavaramerkki. Tässäkin tapauksessa saamme "nauttia" kyynärvarren vääntelystä ja selkärangan murtamisesta paljain käsin. Ponihännän sadistinen asenne kun kaipaa vain sen jonkin käsittämättömän kipinän, jonka jälkeen "vain Jumala armahtaa", kuten Hatchetin roolihahmo toteaa. Toivottavasti armahdus koskee myös huonojen elokuvien katsojia.
Pisteet:
Arvosteltu: 15.10.2002
Katsottu: Kotona
Tällä kertaa Steven Seagalin esittämä huumekyttä koittaa välttää väkivaltaa vetäytymällä eläkkeelle. Hän palaa kotiseudulleen, mutta pitkävihaiset jamaikalaiset eivät unohda että heppu on ollut esteenä heidän bisneksilleen. Kostoaikeissa rastat lähtevät eläköityneen huumepoliisin perään.
Lähes poikkeuksetta Seagalin leffoissa herran esittämä henkilö on väkivaltaa vastaan. Tilanteeseen on jouduttu yleensä läheisen menettämisen johdosta tai omantunnon tuskissa. Kuoleman merkki on esimerkki jälkimmäisestä. Lähtökohdista huolimatta yhtä varmasti Seagalin leffat mässäilee väkivallalla. Ensin sanotaan rippituolissa että ei enää koskaan väkivaltaa, ja tovi myöhemmin nivelrikkoisia pahiksia on ruutu väärällään. Tällä typerällä patenttijuonenkululla saadaan tyhmimmät katsojat Seagalin esittämän jäsentenvääntäjän puolelle.
Kuten muissakin Seagalin leffoissa, kuuluu juoneen hangoittelevat viranomaiset. Tottakai tulee noottia jos eläkeläinen soveltaa lakia ja lahtaa mennen tullen epäilyttävän näköisiä persoonia. Kaikki jotka kiinnittävät huomiota leffakliseisiin, on Kuoleman merkki aarre. Auto räjähtää juuri kun hyvis pääsee sieltä ulos, joukko pahiksia hyökkää aina yksitellen, pahis on neekeri, kotoa ei pääse pakoon ulos kun lukkoja 17 kpl ovessa...
Jos nyt jollekin jäi epäselväksi niin Kuoleman merkki on huono elokuva. Siihen koottu kaikki mitä on jo nähty. Juoni ja lopputulos on arvattava, Seagal näyttelijänä polkee paikallaan ja jääköön ukko 90-luvun takatukkamuistoksi.
Pisteet:
Arvosteltu: 14.10.2002
Katsottu: Kotona
