Steven Seagalin kultakaudelle sijoittuva Kuoleman merkki ei erotu omaksi edukseen miehen tuotannosta muuten kuin että pahiksia ovat tällä kertaa kierosti hymyilevät jamaikalaiset. Lapsuudessa katsottuna elokuva pelotti jo mainittujen jamaikalaisten ja näiden suorittamien uskonnollisten uhrausten takia. Pelkotila laskeutui viimeistään siinä vaiheessa kun itse Seagal astui kuvaan ja käytti luunmurkaustaitojaan hyväksi. Nyt myöhemmin katsottuna herää kysymys: Onko tämä Seagal-pätkä uudelleen katsomisen arvoinen? Ehkä elokuvamakuni on jälkeen jäänyt mutta pakko vastata että kyllä on.
John Hatcher (Steven Seagal) on huumeagentti joka on kyllästynyt työhönsä. Tämän seurauksena hän jättää väkivaltaisen työnsä ja palaa kotiseudulleen sukulaistensa luo. Kotikulmilla huume on nuorison suosiossa ja jamaikalaiset terrorisoivat kaupunkia järjestämällä julkisilla paikoilla verilöylyjä. Hatcher rikkoo lupauksensa ja päättää parhaan kaverinsa kanssa ryhtyä harventamaan jamaikalaisten rivejä. Pois alta, täältä tulee Steven Seagal.
Kuoleman merkki on Seagalin kultakaudella tehty toimintaleffa mikä noudattaa perinteistä kaavaa. Meno on sopivan väkivaltaista mutta myös viihdyttävää. Leffan kostoaihe on toimivan äijämäinen ja antaa leffalle lisää potkua. Seagal käy rooliinsa kuin nakutettu ja herran ilmeitä on taas kiva bongailla. Myös Screwfacen näyttelijä Basil Wallace sopii rooliinsa ja onnistuu tekemään roolihahmostaan häiriintyneen konnan, jota kohtaan on väärin kokea sympatiaa.
Seagalin fanit saavat tälläkin kertaa tästä eniten irti sillä Seagal potkii äijää kumoon vielä hoikkana poikana ja loistavat heitot seuraavat toisiaan. ”One thought he was invincible, and the other thought he could fly. They were both wrong. ” Loistavaa.
nimimerkki: Mask
