Kourallinen dollareita (1964)

Vuonna 1964 tapahtui jotain, mikä muutti elokuvamaailmaa jossain määrin pysyvästi. Käsitys western-, eli länkkäri-genre muuttui täysin, kun Sergio Leonen ohjaama elokuva, Kourallinen dollareita ilmestyi. Lännenelokuvahan on tunnetusti erittäin amerikkalainen käsite, koska tapahtumat kuvaavat pääsäntöisesti Yhdysvaltojen tapahtumia 1800-luvulla. Missä ne siis tehtäisiin? No, Amerikassa tietysti, koska missä muualla on esimerkiksi samanlaisia puitteita ja luonnonmuodostumia, kuin sieltä? Eli ymmärettävästi vastaanotto Sergio Leonen elokuvalle oli hyvin ennakkoluuloinen, kuka nyt saisi päähänsä ruveta tekemään lännenelokuvaa, nollabudjetilla ja aivan tuntemattomilla näyttelijöillä... Euroopassa! No, vastaus: Leone.

Nimetön ja salaperäinen muukalainen (Eastwood) saapuu eräänä päivänä San Miguel-nimiseen pikkukylään. Pian käy selväksi kaupungin henki ja ilmapiiri. Se on selkeästi jakautunut kahtia: Rojo-, ja Baxter-nimiset jengit ovat napit vastakkain ja muukalainen saapuu pahimpaan mahdolliseen aikaan tulilinjalle. Leffan pääpahiksena toimii Rojo-jengin johtaja, Ramon (Volonté). Tämän jälkeen elokuvan juoni etenee sen verran, että on turhaa paljastaa sitä spoilaamatta liian häiritsevästi. Kuitenkin spilattava on sen verran, että lopun kaksintaistelu jäi todella hyvin mieleen, ja kyseessä onkin yksi parhaista näkemistäni kaksintaisteluista, jonka ideaa on sittemmin myös plakioitukkin.

Elokuva löi kaikki ennakkoluulot kaakkoon, ja löi läpi sellaisella voimalla, että sitä hehkutetaan vieläkin elokuvana, joka muutti elokuvahistorian. Ja näin kävi monessakin mielessä. Se avasi käsitteen ja samalla myös kokonaan uuden genren, Spaghettiwestern. Lisäksi se toi julkisuuteen yhden kaikkien aikojen parhaimmista näyttelijöistä, Clint Eastwoodin. Ja ohjaaja Sergio Leonekin löi itsensä läpi, ja osoitti olvansa loistava ja myöhemmin yhdeksi parhaistakin nimitetyistä ohjaajista. Myös elokuvan maagiset sävelet löivät tajuntaan. Asialla oli tietenkin itse mestari, Ennio Morricone. Ilman Morriconen säveliä vähentäisin elokuvan arvosanasta kokonaisen pisteen. Eli juonellisesti elokuva ei ole mitenkään maata mullistava, mutta kaikki nämä tekijät kasaavat kokoon sellaisen paketin, jota on pakko haukkua loistavaksi. Kokonaisuus on todella vahva ja laadukas, mutta toimii kuitenkin vain harjoitusalustana trilogian kahdelle seuraavalle osalle.

Tämä on silti katsomisen arvoinen elokuva ja pakkokatsmoinen on edessä ainakin Western-, Spaghetti-western-, Clint-, Morricone-, ja Leone-faneilla. Todella laadukas Spaghetti-western.

nimimerkki: Tolppanen

Pisteet:
Arvosteltu: 25.12.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Tolppanen
Käyttäjä
38 arvostelua

Muukalainen (Eastwood), joka ratsastaa muulilla saapuu pieneen San Miguelin kaupunkiin. Kaupunkia hallitsee kaksi jengiä, jotka ovat jatkuvassa asemasodassa. Jengiä Rojo johtaa kiväärillä ammuskeleva Ramon (Volonté) ja jengiä Baxter johtaa John (Lukschy), joka on sheriffi. Tässä tilanteessa osaava mies joko rikastuu tai kuolee. Muukalainen aikoo rikastua.

Tässä on se elokuva, joka teki Clint Eastwoodista tähden ja osoitti Sergio Leonen osaavan tehdä elokuvia. Kokonaisuus toimii hyvin, sillä esikuva on äärimmäisen loistava Kurosawan Yojimbo, jonka miljöön ja tarinan kahdesta jengistä ja sankarista niiden välissä Leonen siirtää taidokkaasti Williin Länteen.

Kourallinen Dollareita on tehokkaasti kuvattu ja koottu elokuva, mutta se on kuitenkin samalla harjoitus. Leone ei vielä tässä elokuvassa ole hionut taitoaan Westernien ohjaajana huippuunsa ja on sen takia ottanut Kurosawan jo toimiviksi huomaamia ratkaisuja. Tilanne on erityisen harmillinen sellaiselle, joka on jo nähnyt alkuperäisen elokuvan, mutta se ei vähennä Leonen työn osuutta. Hän osaa matkia siten, että toimivat ratkaisut eivät menetä toimivuuttaan.

Ainoa tekninen virhe löytyy kohtauksesta, jossa Muukalainen saa turpiinsa Rojoilta. Kohtauksen leikkaus hyppii harmillisesti ja joidenkin näyttelijöiden dubbaus on karmeaa mutta onneksi muut seikat, kuten kameratyö ja erityisesti Clintin karkea suoritus Muukalaisena pelastaa paljon.

Kokonaisuutena Kourallinen Dollareita on tyylikäs ja vahva elokuva, mutta ei vielä Sergio Leonen ohjaama spagettiwestern-mestariteos, vaan pelkkä loistavasta elokuvasta tehty hyvä toisinto toiseen miljööseen. Toimivat elementit ovat mukana, mutta tulos kärsii hieman muutoksesta. Luonnollisesti Ennio Morricone oli jo tässä vaiheessa Leonen uraa mukana ja teki hienon musiikin myös tähän spagettiwesterniin, jonka arvo on pääasiassa historiallinen taiteellisen sijasta.

nimimerkki: Jurpo

Pisteet:
Arvosteltu: 30.09.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
260 arvostelua

Kourallinen dollareita on yksi kaikkien aikojen kehutuimpia länkkäreitä. Se ei ole perinteinen John Wayne/USA-henkinen länkkäri, vaan aitoa italowesternia. Lisäksi pääosissa on The Man eli Clint Eastwood, kivikasvoista kivikasvoin. Eikä se siihen jää, musiikin on väsännyt itse mestari Ennio Morricone. Kyseessä lienee täydellinen elokuva?

Vaan eipä olekaan. Kaikki edellä mainittu loistavuus ei takaa vielä viittä tähteä. Ehei, ei läheskään, jos juoni on tällaista (lainattua) perusmätkettä. Rankka aseettomien miesten teurastus ei tuo leffaan mitään uutta ulottuvuutta, eikä Clintin supermainio Joe-hahmo saa kantavaa tarinaa allensa. Onhan se kivaa, kun Clint kikkailee mystisenä Joena kahden leirin välissä ja tarkkailee omaa napaansa kunnon itsekeskeisenä pyssysankarina, mutta jotakin muuta höysteeksi kaivattaisiin. Tällä tusinajuonella ei pötkitä pitkälle.

Kourallinen dollareita ei jää unohtumattomaksi elokuvakokemukseksi, vaikka sitä siksi hehkutetaankin. Se on toki keskivertoleffaa laadukkaampi, mutta ne pisteet tulevat Clintin vähäpuheisesta, mutta armottoman coolista hahmosta ja Ennio Morriconen unohtumattomista sävelistä. Sävelet soivat vieläkin päässäni. Muuten raina unohtunee turhan nopeaan. Melko huonolaatuisen 2.0-äänen omaava Kourallinen dollareita on länkkärifaneille pakkohankinta, muille vain ihan ok leffa.

Pisteet:
Arvosteltu: 05.07.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
696 arvostelua

Oli aika katsastaa tämä paukutteluklassikko uudelleen sillä siitä on pitkä aika kun viimeksi näin sen. Muistelin sen olevan hyvä ja niin se piru vie olikin.

Pieneen kylään Meksikon ja USA:n rajalla saapuu nimetön ratsastaja alias Joe (Clint Eastwood), joka on hiljainen ja viileä. Häntä käsketään lähtemään kaupungista sillä kaupunkilaiset pelkäävät että hänet ammutaan kaupungin rikosjengien toimesta. Kaupungissa on kaksi perhettä. Baxterit ja Rojot, jotka ovat sotajalkasilla. Pian Joe joutuu näiden valtataistelun keskelle ja pian hän on molempien perheiden palkkalistoilla.

Kourallinen dollareita on klassinen lännenelokuva joka aloitti spaghettiwestern-genren vaikka Italiassa oli aikaisemmin kuvattu länkkäreitä. Mutta tämä olikin ensimmäinen jymymenestys Italian lännenelokuvateollisuudessa. Sen uskookin. Käsikirjoitus on viisas eikä machoileva ja näyttelijätkin ihan hyviä. Clint Itäpuu on tietysti paras, sillä hän näyttelee roolinsa viileästi ja tyylikkäästi sortumatta ylinäyttelemiseen.

Sergio Se soi korville iloisesti. Kannattaa katsoa Kourallinen dollareita jos haluaa nähdä kunnon länkkärin. Kaikille Western-diggareiden pakkohankinta. Suosittelen.

nimimerkki: Mask

Pisteet:
Arvosteltu: 01.07.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Mask
Käyttäjä
178 arvostelua

Leonen dollaritrilogian esikoinen Kourallinen Dollareita kuuluu 60 -luvun kirkkaaseen kärkikastiin. Spagettiwesternin 2. Perintöprinsessa, oikeammin prinssi, edellä kulkee Huuliharppukostaja ja Hyvät, Pahat, Ja Rumat. Tämä on muuten ensimmäiseksi spagettiwesterniksi kehuttu leffa.

Yojimbon remake, ja 90- luvulla Last Man Standingin esikuva Kourallinen Dollareita yllätti kaikin tavoin. Aika ei ole tehnyt hallaa leffalle, päinvastoin. Clint Eastwood on nuorena voimakas näky. Antakaa äijälle sikari, revolveri ja pari one-lineria, niin johan alkaa sujua.

Juoni yksinkertaisen; Kahden 'perheen', Rojojen ja Baxterien hallinnon alla oleva kaupunki on saanut uuden asukkaan, Eastwoodin esittämän armottoman antisankarin, Joen. Joella on raha mielessä, tietysti. Ja rahaa hän aikoo hankkia jengeiltä, suoritamalla palveluksiaan, siis palkkamurhia. Kourallisesta Dollareita lähtee nirri kuin nirri. Vaviskoon San Miguelin kaupunki!

Leffan aikana poukkoillaan eri jengien puolella, Joe tienaa rahaa kuin rakennusmestari. Soppaa hämmentämään liitetään porkkanaksi vielä kultalasti, jonka Rojon perhe on anastanut. "When a man's got money in his pocket he begins to appreciate peace."

Kuten Leonen monissa muissakin leffoissa, Ennio Morricone on säveltänyt hyvin vahvan soundtrackin tällekkin westernille. Teema-biisi soi mielessä vielä päiviä katselun jälkeen. Eastwood vetää roolinsa totuttuun tapaan, muut näyttelijät olivat ihan okei, se siitä. Ohjaus on leonemaista, eli perustason yläpuolella.

Jos kiinnostaa Eastwood nuorena ja parhaimillaan, westernit tai hyvät leffa, osta tai vuokraa tämä. Halpisjulkaisu on yksinkertainen, mutta hyvä, ekstrat ovat vähäiset, mutta kuka niitä kaipaa, kun on näin hyvä teos kyseessä?

nimimerkki: Screwball

Pisteet:
Arvosteltu: 27.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Screwball
Käyttäjä
30 arvostelua

Clint Eastwood tuli minulle tutuksi likaisena Harryna, mutta tiedossa oli että 60-luvun dollari-trilogia oli se mikä nosti Herra Itäpöpelikön maailman tietoon. Muutamat kolleegani ovat puhuneet tästä pelkkää hyvää... tai ei nyt sentään. He ovat ylistäneet tämän taivaisiin. Niin mikäs siinä, pitäähän muiden sanaan uskoa.

Koko leffa alkaa sangen legendaarisella asetelmalla. On pieni kylä Meksikon ja USA:n rajalla. Eräänä päivänä kaupunkiin saapuu yksinäinen nimetön ratsastaja joka janoa syömistä, juomista ja lepoa. Kaupunkia hallitsee kaksi jengiä. Baxterit jotka kuljettavat aseita ja Rojot jotka kuljettavat viinaa. Nimetön mies on fiksu ja ymmärtää että kahden riidellessä kolmas voisi kerätä sadon. No eipä aikaakaan kun Mr. Nimetön on jo Rojon palkkalistoilla ja siitä alkaa molempien "perheiden" hirveä kusetus.

Leffa, jäi historiaan sen ainutlaatuisuuden takia. John Waynet olivat jo paukutelleet Amerikan maalla inkkareita kuoliaaksi 50-luvulta lähtien, mutta tässä ei olekkaan mitään sankarillista Waynea vaan tyly, juro ja rujo Clint. Ensimmäinen anti-sankari elokuvan historiassa. Mies joka pelaa omaan pussiinsa, parantaa vähän maailmaakin, mutta ei tahdo mitään kunnia. Mies josta ei tiedetä mitään, muuta kuin se että hän vetää aseen nopeasti. Tämä on yksinkertaisesti legendaarinen elokuva. Jokaikinen osapuoli elokuvassa toimii. Näyttelijät, ohjaus, musiikki, juoni ja miljöö.

Clintin tulkitsee revolerisankaria mahtavasti. Jäyheä olemus ja hiljaisuus ovat omiaan korostamaan Clinttiä ponchossa. Tätä miestä ei voi pysäyttää. Tuimat silmät lähikuvassa naulautuvat sinuun ja ajattelet: Tuo on machoin näyttelijä ikinä. Se on totta. Clinttiä on tituuleerattu machojen leffatähtien ikoniksi. Muut näyttelijät jäävät pakostakin Clintin varjoon. Gian Maria Volonten tulkitsema Ramon Rojo on kumminkin yksi parhaista elokuvakonnista ikinä. Jose Calvon tulkitsema baarimikko on myös maininnan arvoinen.

Sergio Leonen ohjaus on myös elokuvan parasta antia. Hienot kuvakulmat. Kaksintaisteluissa käytettävät tiukat lähikuvat luovat paljon paremman tunnelman kuin yleiskuva, jota laiska ohjaaja saattaisi käyttää. Miljöö on myös suunniteltu huolella ja kuuma aavikkokylä luopi hiton hiovastan tunnelman katsojalle. Jos joku vielä sanoo että heinäkuu vuonna 2003 oli kuuma niin minä nauran päin naamaa.

Ennio Morriconen musiikki on mys omiaan terästämään tunnelmaa. Soinnut hyväilevät korviasi. Instrumentien käyttö on mestarillista. Kauneinta musiikkia mitä länkkäreissä on ikinä kuultu. Jenkkien reippaat bonanzat kalpenevat tämän rinnalla.

Elokuvan voisi käsittää aika väkivaltaiseksi ja joidenkin näkökulmien mukaan se on. Aseet präiskyvät, mutta verta ei näy nimeksikään. 60-luvulla tämä oli varmaan väkivaltaisimmasta päästä mitä elokuva voi olla, mutta nykyajan mittapuun mukaan... Noo, turha tätä on ruveta vertailemaan mihinkään muuhun.

Pituus on yksi juttu joka saattaa härnäät joitakin jotka eivät ole nähneet tätä. miten näin klassinen länkkäri voi olla vain tunti 36 minuuttia pitkä. No, tässä jokainen kohtaus on suoraa toimintaa. Jokaisella kohtauksella on merkitys elokuvan kokonaisuudessa. Joissakin elokuvaa saatetaan pitkittää puolella tunnilla ja siihen ängetään jotain tyhjänpäiväistä höpötystä. Hyvä että niin ei käynyt tässä. Toinen asia joka haisee on jenkkiläisten dubbaus. Elokuva oli italialainen, jotan kaikki puhuivat italiaa, mutta tuo tekstitystä kammoava kansa päätti dubata sen ja se ei vain toimi. Suunliikkeet ovat epäluonnollisia, kaikkien muiden paitsi Clintin kohdalla. Kuvan laatukaan ei ole paras mahdollinen. Joissakin kohdissa se on erittäin sumea mutta muuten OK.

Tämä on siis parasta mahdollista länkkäriä mitä voi löytää. Muutama pikkuvika ei haittaa ollenkaan, mutta jos asennoituu negatiivisesti niin se voi olla suurikin ongelma. Ne jotka eivät välitä pikkuvioista... Antakaa palaa ja ostakaa tämä!

Pisteet:
Arvosteltu: 06.09.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Juhani Sementti
Tykittäjä
152 arvostelua

Yleisön painostuksesta päätin hankkia kätösiini näitä satusetä Sergio Leonen kuuluisia spaghettiwesterneitä katsastaakseni millaisia ne oikein ovat. En ole westerneille kovin antoisa maaperä mutta päätin katsastaa tämän karun palkkiometsästäjätarinan ensin koska satuin löytämään sen lähimarketin alelokerosta. En kadu valintaani ja yleissivistykseni karttui kertaheitolla.

Kiertelevä palkkionmetsästäjä Joe (Clint Eastwood) eksyy autiomaassa sijaitsevaan pikkukaupunkiin, jossa kaksi perhettä, Baxterit ja Rojot ovat pitäneet vihaa yllä jo pitkään. Joe ei ole kinnostunut tunneasioista, kourallisesta dollareita hän on valmis tappamaan kenet tahansa.

Hän tasapainoilee molempien perheiden välissä kunnes henkilökohtaiset tunteet hiipivät peliin. Raha menee kuitenkin kaiken muun edelle. Silti pakostakin Rojojen ryhtyessä häijyihinkin konsteihin Baxtereita vastaan on varjoaankin nopeammin vetävän Joen pakko valita puolensa. Ja vaviskoon vastapuoli lederhoseneissaan!!!! Vamos!

Kourallinen dollareita on maestro Sergio Leonen ensimmäinen westerni joka saavutti kansainvälisen huomion ja aloitti oikeastaan italialaisten spaghettiwesternien genren. Se onkin äijäviihteen kiistattomimpia klassikoita. Clint vetää varjoaan nopeammin ja kaikki alhaiset rotat saavat tuta hänen ottaessa ohjat käsiinsä.

Leone oli 60-luvulla selvästi aikaansa edellä. Tämä näkyy mm. lähikuvien ja liikkuvan kameran runsaassa ja taidokkaassa käytössä. Todellisen elokuvafriikin mieleen jää kuitenkin parhaiten Ennio Morriconen omaperäinen soundtrack joka on inspiroinut useita noviiseja. Näppärä instrumenttien käyttö hivelee korvia laventelilla. Näyttelijäpuolella kuolemattoman Clintin lisäksi mieleen jää Gian Maria Volonte tarinan konnana, joka saa palkkansa taatusti takaisin yhdeksännessä potenssissa.

Kokonaisuutena huonolaatuisesta halpis-dvdstä huolimatta trio-Leone-Eastwood-Morriconen kättenjäljestä on vaikea olla nauttimatta. Jos on täysin aloittelija westernien suhteen, kuten minä olin, tämä on erinomainen raina aloittaa. Elokuvan ikäkään ei aiheuta liikaa tahatonta huumoria. Legendaarista!!!

Pisteet:
Arvosteltu: 30.08.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Lennonjohto
Käyttäjä
108 arvostelua

Clint Eastwood teki läpimurtonsa tässä Sergio Leonen klassikossa esittämällä synkkää palkkionmetsästäjää.

Clint Eastwood on ei kaivattu muukalainen pieneen kylään jota hallitsee 2 rosvojengiä. Rahanahne palkkionmetsästäjä keksii keinon rikastua, hän tekee töitä kummallekin osapuolelle ja kerää tästä hyvät rahat. Aluksi kaikki meneekin hyvin kunnes huijaus paljastuu.

Westernit ja varsinkin Italialaiset "spagetti-länkkärit" ovat aina kolahtaneet minuun, eikä vähiten alan mestarin Sergio Leonen ohjaustyylistä pitkittää kohtauksia äärimmilleen ja keksiä mitä toimivampia kuvakulmia. Clint Eastwood tekee hyvän roolin hiljaisena pientä herjaa heittävänä tappajana. Repliikit sopivat Eastwoodin suuhun ja muutenkin heebo on länkkäreissä parhaimmillaan. Hieman kliseiseltä Clintin hahmo tuntuu mutta johtuisiko tuo siitä että hahmoa/leffaa on parodioitu/matkittu useaan otteeseen (jopa jo edesmennyt Spede Pasanen parodioi Leonen tyyliä joissakin länkkärivitseissään)

Käsikirjoitus on mainio eikä pitkästytä missään vaiheessa. Tarina etenee juuri sopivalla vauhdilla, se ei laahaa tai etene liian nopeasti. Ideaa on hyödynnettykin jo monesti ja onnistunein teos lienee Bruce Williksen 20-luvulle sijoittuva Last man standing. Leonen upeaa ohjausta tulikin jo kehaistua, mutta silti ohjaaja ei ole ehkä elämänsä vedossa, esim. Huuliharppukostajassa Leone pisti vanhoja länkkäreitään vielä paremmaksi.

Katsoin leffan TV:stä noin 10 vuotta sitten nauhoitettuna VHS:ltä ja täytyy sanoa että kuvan laatu ja ääni ovat kärsineet aikalailla, olisi nähtävä miten DVD:lle leffa on saatu käännettyä. Näkemäni versio oli myös varmaankin (ainakin jonkin verran) leikelty koska ruumiita tuli muttei verta.

Kourallinen dollareita tai useammin käytetty nimi Fistful of Dollars on silti mahtava kokemus ja ainakin western faneille ehdoton pakko hankinta. Klassikko jossa Leonen kunnianhimoinen ohjaustyyli antaa leffalle juuri sen oikean synkän sävyn.

nimimerkki: Criiticco

Pisteet:
Arvosteltu: 11.04.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Criiticco
Käyttäjä
61 arvostelua