Kansakunnan synty (1915)
- Alkuperäinen nimi:
- Birth of a Nation, The
- Ohjaajat:
- D.W. Griffith
- Käsikirjoittajat:
- D.W. Griffith, Frank E. Woods
- Pääosissa:
- Henry B. Walthall, Lillian Gish, Mae Marsh, Miriam Cooper
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 125 min
- Genret:
- Draama, Sota
Arvostelut (2)
Kansakunnan synty on rasistinen, ylipitkä ja juoneltaan todella vaikea käsittää.
Kansakunnan synty on historiallisesti, kulttuurillisesti ja etenkin elokuvahistoriallisesti tärkeä elokuva. Se aiheutti mielenosoituksia, elokuvan kieltämistä joissain osavaltiossa, oli ensimmäinen elokuva, joka näytettiin Valkoisessa talossa ja aiheutti osaksi Toisen Ku Klux Klaanin syntymisen. Kaikkein tärkeimpänä se aloitti elokuvan sellaisena kuin me sen tunnemme. Voisipa jopa sanoa, ettei Leffatykkiäkään olisi ilman tätä elokuvaa. Varsinainen elokuva kumminkin näiden tapahtumien takana on paljon, paljon yliarvostettu.
Eräässä pikkukylässä eteläisessä Carolinassa asuu kaksi perhettä: Stonemanit ja Cameronit. Stonemanien veljekset tapaavat kyläillessään Cameronit, joiden tyttäreen toinen veljistä rakastuu. Onnea ei kumminkaan kestä kauan, koska Yhdysvaltain sisällissota alkaa pian tämän jälkeen. Se ei kumminkaan ole mitään verrattuna sodan jälkeisiin kauheuksiin...
Ensimmäinen vika näkyy jo juoniselostuksen karuudesta. Juoni on todella monimutkainen ja sen selittäminen kunnolla on todella vaikea tehtävä. Juoni rönsyilee, heittelee sivuhahmoja sisään ja ulos yhtämittaa ja lisää tarpeettomia lisäjuonia. Toinen ongelma on kesto. Koko elokuvan pääjuonen olisi voinut kertoa paljon lyhyemmässä ajassa ja paljon menestyksekkäämmin. Kerrotaankin, että ohjaaja Griffiths ei tehnyt käsikirjoitusta, vaan keksi juonen sitämukaa kun elokuvaa kuvattiin ja kirjoitti sen ylös pieniin paperilappuihin. Se näkyy, valitettavasti.
Näyttelijät pelastavat hieman elokuvaa. Lillian Gish näyttelee sydäntälämmittävästi Stonemanin sisarusta, ja Henry B Warthall ei sorru ylinäyttelyyn esittäessään sankari Beniä, joka perustaa Ku Klux Klaanin "pelastaaksen Amerikan neekereiltä". Luitte oikein, neekereiltä. Elokuva muuttuu nopeasti keskivälissä tummaihoisia eläimiin vertaaviksi rasistiseksi sonnaksi, laskien yhä elokuvan tasoa syvemmälle ja syvemmälle maan alle.
Kansakunnan synty on - kuten edellä mainittiin - rasistinen, ylipitkä ja juoneltaan todella vaikea käsittää. Se on silti tunnettu kamerakulmistaan ja leikkaustavasta, joka on säilynyt näihin päiviin saakka tuhansissa eri elokuvissa. Jos haluat nähdä palan elokuvahistoriaa, tämä sinun on pakko nähdä. Muutoin, älä katso.
Jamii
Käyttäjä, 5 arvostelua
Pisteet: 




Arvostelu: 06.11.2009
Katsottu: Kotona
Arvostelun pisteet
Mustavalkoinen mykkäelokuva, ilman musiikkia –täydellinen unilääke.
Kansakunnan Synty on massiivinen spektaakkeli Amerikan sisällissodasta ja sen jälkeisistä ajoista aina Ku Klux Klanin syntymiseen saakka.
Kansakunnan Synty -elokuvan rasismi on käsin kosketeltavaa. Se ei pyri kaunistelemaan sanomaansa vaan näyttää rohkeasti, mitä se haluaakin sanoa. Itse elokuvan rasismin voi kokea elokuvan loppupuolella, kun sisällissota on loppunut ja Etelä-Amerikka on mullin mallin. Mustat ihmiset näytetään rikollisina ja että Etelä-Amerikan huonot olot ovat juuri heidän syytä, Pohjois-Amerikkaa pistetään matalalle ja Ku Klux Klan on kuin ”taivaan lahja” eteläamerikkalaisille.
Itse mustia näyttelijöitä ei tulla elokuvassa paljoa näkemään, vaan heitä näyttelee mustaksi värjätyt valkoiset. Syynä tähän oli pelkästään kustannukset. Tulihan valkoinen näyttelijä halvemmaksi, kun valkoinen voi näytellä kahta roolia, musta ei.
Lähes yhdeksänkymmentä vuotta vanhan elokuvan visuaalinen ilme on yllättävän positiivista. Muuan muassa erilaiset kamerakulmaukset taistelukohtauksissa ja takaa-ajoissa jaksaa yllättää ja on pakko sanoa Griffithin osaavan elokuvan tekemisen aakkoset.
Mutta ilmeestään huolimatta Kansakunnan Synty on tylsä elokuva. Mustavalkoinen mykkäelokuva, ilman musiikkia – täydellinen unilääke. Tuohon lauseeseen voisi elokuvan kiteyttää. En ole ikinä meinannut nukahtavaa elokuvateatterissa leffan aikana, mutta tässä tapauksessa meinasin. Oli onnen paikka, että mukana oli kylmää juotavaa, sekä pari taukoa leffan aikana, etten nukahtanut.
Myös elokuvan huumori on suhteellisen hyvää, tai miten sen nyt ottaa. Inspiraatio KKK:n valkoisille lakanoille oli se, että mustat lapset pelästyivät, kun valkoinen lakana oli valkoisten lasten päällä. Jos tällainen kohtaus naurattaisi, niin leffan muutkin kohtaukset jaksaisi naurattaa.
Kansakunnan Synty on tylsyydestään huolimatta ihan kelpo kamaa.
Filmer
Käyttäjä, 244 arvostelua
Pisteet: 




Arvostelu: 20.10.2003
Katsottu: Teatterissa
Arvostelun pisteet
Saman genren leffoja
Master and Commander: Maailman laidalla
Russel Crowelta jälleen kerran nappisuoritus




Filmer 30.11.2003 13:00
Yojimbo - onnensoturi
Loistava elokuva, joka ansaitsee paikkansa elokuvan historiassa.




Jurpo 27.03.2004 14:38
Väritetty totuus
Ei kai tällaista voi sattua muualla kuin USA:ssa.




Arska Vähäetäinen 14.07.2005 03:02
Kommentit (2)
![]() mörssäri |
13.06.06 klo 11:00
Hyvä elokuva kyllä, mutta jostain päästä olisi vähän voinut karsia. Ei vedä vertoja Griffithin Intolerancelle mutte ei ole äijän huonoimpiakaan. Elokuvahan on p... Lue loput
|
|
|
|
![]() Historioitsia |
07.07.05 klo 16:47
Näinkin vanhaksi spektaakkeliksi erittäin edistyksellinen ja idea rikas. Tosin nykyään kun tälläisia osaavat tehdä kaikki tämä tuntuu uskomattoman kököltä, mutt... Lue loput
|
|
|
|




