Hellboy (2004)

Elokuvan alussa ollaan toisen maailmansodan loppumelskeissä. Natsijohto on epätoivoinen, ja se päättää ottaa avukseen tuonpuoleisia voimia. Mutta liittoutuneet estävät okkultistisiin voimiin erikoistuneen professorin avulla natseja avaamasta maailmojen välistä porttia. Sieltä kuitenkin kerkeää tulemaan pieni olio, jota aletaan kutsumaan Hellboyksi.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Hellboy (Perlman) on kasvanut aikuisen ihmisen mittoihin. Hän työskentelee paranormaaleja ilmiöitä käsittelevässä virastossa. Eräänä päivänä yliluonnolliset ilmiöt pääsevät valloilleen ja viraston onkin puututtava asiaan.

En ole perehtynyt Mike Mignolan Hellboy-sarjiksiin, ja muutenkin aihe on ollut minulle vieras. Näin ollen päädyin katsomaan elokuvaa ilman minkäänlaista taustatietoa. Taustatieto olisi kyllä ollut joissakin kohdin ihan hyvä juttu, sillä täytyisi tuntea Hellboy-maailmaa, jotta elokuvasta voisi saada kaiken irti. Mutta onnistuu katsominen näinkin, vaikka muutama asia jääkin loppujen lopuksi epäselväksi.

Hellboy sekottelee hyvin fantasiaa ja toimintaa. Fantasiapuoli on ottanut aika paljon vaikutteita H.P. Lovecraftin kirjoituksista ja skandinaavis-germaanisesta mytologiasta. Toimintakohtauksetkin on toteutettu ihan hyvin, vaikkeivät parasta toimintaa edustakaan. Vaikka fantasiaosuus meneekin välillä yli hilseen, niin silti elokuva on ihan viihdyttävä. Myös synkkyyttä on saatu kivasti mukaan, vaikka meininkiä olisi voitu viedä hieman pidemmälle.

Ainoana isona miinuspuolena on elokuvan romanttinen juonikuvio. Se lisää reilusti elokuvan pituutta ja se ei edes oikein istu muuhun elokuvaan. Muuten Hellboy on ihan viihdyttävä leffa.

nimimerkki: Ville

Pisteet:
Arvosteltu: 03.11.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
474 arvostelua

Tämä tarina on tosi. Monesti se menee niin, että lastenelokuvaa katsomaan menevä ammattilaiskriitikko ottaa mukaansa joko oman tai sukulaiskersan. Sitten tämä kriitikko skriivaa tapauksesta tekstin, jossa hän kertoo, tykkäsikö mukula leffasta vai ei. Jos ipana piti ja hän ei, hän painottaa muksun mielipidettä. Noh, ammattilaisia tässä ei olla, eikä leffakaan ole mikään My Little Pony 6, mutta testikatsojaa päätin silti käyttää. Hellboyta katsoi (teksteittä) kanssani 75-vuotias kuulorajoitteinen ja englantia taitamaton seniori, joka nuorempana tykkäsi nyrkkeilyleffoista ja katsoo nykyisin kaikkein mieluisimmin Wanhoja kotimaisia (ei mitään Jarvaa, vaan mm. Vaalaa, Lainetta ja Lohikoskea).

Hellboy on hyvin simppeli elokuva (tekstityksettäkin sen siis ymmärtää). Natsit mokaavat erään projektinsa, jonka sivutuotteena meidän maailmaamme pöllähtää paloautonpunainen pikkudemoni. Demoni päätyy hyvisten käsiin, saa nimekseen Hellboy ja kun vuodet kuluvat ja se kasvaa, siitä tulee hyvän puolustaja. Koekatsojani totesi tästä: ”Kyllä on mielikuvituksellista.”

Elokuvassa Hellboyn (Ron Perlman) ja meidän maailmamme vihollinen on se, mitä natsien projektista on jäänyt jäljelle. On Rasputinia ja epäinhimillistä saksalaista tappokonetta, joita vastaan Hellboy käy mm. kiduskaulaisen Abe-heebon (Doug Jones/ David Hyde Pierce) ja kauniin, mutta suutahtaessaan perin tulisen Lizin (Selma Blair) kanssa. Toimintaa riittää.

Leffan paras puoli on yksinkertaisuus. Sitä voi katsoa tehosteiden, upean maskeerauksen ja nasevien heittojen ansiosta ainakin hiukan yli puolenvälin (näin teki koekatsojani). Yksinkertaisuus on myös leffan huonoin puoli. Kun silmäkarkkia on syöty tarpeeksi ja loppuratkaisun suunta on kuitenkin ollut selvillä jo pitemmän aikaa, ei punanyrkin seikkailuja jaksa pitempään töllätä.

Itse tykkäsin Hellboyn vahvasta naishahmosta ja veitsillä taiteilevan natsimonsterin esittämistavasta kaiken edellä mainitun lisäksi. Casting on osunut kohdalleen ja ohjaaja del Toro mitä ilmeisimmin tekee kunniaa Hellboyn sarjakuvaversiolle. Yleisesti ottaen on virkistävää nähdä elokuva supervoimia omaavasta hahmosta, joka on jotakin muuta kuin pari- tai kolmekymppinen kauniskasvo. Katson tämän taatusti uudestaankin, mutta ilman koeyleisöä.

Pisteet:
Arvosteltu: 12.06.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua

Vuoden kolme ensimmäistä megasuperspektaakkelia on nyt sitten nähty. Elikkä Troija, Van Helsing ja Hellboy. On se kumma kun ei yksikään näistä suoriudu edes kahden katsomiskerran arvoiseksi. Mutta on Hellboy näistä selvästi paras. Pitäisi ehkä vielä nähdä Day after tomorrow, jotta voisi verrata sitäkin...

Sateinen ilta Toisen maailmansodan aikoihin. Natsit yrittävät venäläisen okkultistipomon Rasputinin kanssa avata portin toiseen maailmaan, herättää Kaaoksen jumalat ja tuhota maailman. Eräs professori ja ryhmä brittisotilaita onnistuu kuitenkin estämään tämän. Mutta JOTAIN toisesta maailmasta pääsee läpi. Pieni demoni (tai joku vastaava) jonka sotilaat nimeävät Hellboyksi. Hellboy oppii pitämään nuorta professoria isänään, ja professori Hellboyta poikanaan. Kuudenkymmenen vuoden kuluttua Hellboy on kasvanut parikymppisen ihmisen ikäiseksi, ja professori on jo vanha. Hellboy asustelee erään oudon kalamiehen kanssa supersalaisessa virastossa, ja torjuu pahuuden voimia kun ilmaantuu aihetta. Mutta yllätys yllätys, okkultistisakemanni venäläisen herransa ja masokistiystävänsä kanssa on tullut takaisin ja aikoo taas tuhota maailman.

Elokuvan vahvin voltti on ehdottomasti Ron Perlman, joka tekee loistavan roolin Hellboyna. Eipä ole Guillermo del Torokaan huono ohjaaja, kyllä sen tästä huomaa, mutta jotain puuttuu. Hyvä tyylikeino jota del Toro käyttää, on se, että leffan pääväri on musta. Positiivisen maininnan ansaitsee myös venäläinen ruumis Ivan. "Potkaisisin, jos olisi jalat." Huonoja puolia puolestaan: Kliseitä kliseiden perään, ja muutama heikko juonenkäänne paikattu armottomalla erikoistehostevyöryllä. Ei näin tehdä elokuvaa pojat.

Mutta vioistaankin huolimatta Hellboy on ihan ok. Pääasiassa nimihahmon hienon toteutuksen, kalamiehen hienon toteutuksen, Hellboyn one-linereiden ja rennon olemuksen sekä ruumis Ivanin takia.

Suosittelen toimintafaneille, ja niille jotka eivät hae leffalta muuta kuin viihdyttävää kaksituntista. Niin, ja tietenkin niille jotka pitivät Guillermo del Toron edellisistä töistä.

Pisteet:
Arvosteltu: 21.06.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua

Sarjakuviin pohjautuvia leffoja tulee nykyään joka tuutista, mikä pian alkaa tympiä.Onhan niiden joukossa pari hyvääkin: Spiderman, Batmanit ja X-menit mm., kun taas loppu on pitkästyttävää kertakäyttö-krääsää. Kun kuulin että Mike Magnolan kuuluisasta Hellboy-sarjakuvasta oli tehty leffa, tartuin tilaisuuteen ja päätin katsoa miten pahasti Hollywood-pomot taas olivat tyrineet leffan suhteen. Pian huomasin kuitenkin olevani väärässä...

Hellboyn tarina alkaa eräänä synkkänä yönä, vuonna 1944; Toisen maailman sodan aikana, pienellä skotlantilaisella saarella. Joukko brittiläis-sotilaita, mukanaan nuori tutkija Trevor "Broom" Buttenholm (Kevin Trainor), väijyvät saarella sijaitsevaa natsien valoittamaa muinaista rakennusta. Natseja johtaa pirullinen mielipuoli Kroenen (Ladislav Beran) sekä vähintään yhtä hullu natsitar ja okkultisti Ilsa Haupetein (Biddy Hodson) sekä kaikkien okkultistien lähes kuolematon herra, Grigorij Rasputin (Karel Roden). Hullulla munkillla on päämääränä avata portaali kaukaiseen ulottuvuuteen, missä asuu muinainen jumala, jonka Rasputin aikoo kutsua nujertaakseen britit ja tuodakseen voiton Hitlerille, eli toisin sanoin: tuhotakseen maailman.

Brittiläis-sotilaat ja Buttenholm kuitenkin onnistuvat hyökkämään ja estämään Rasputinin ritualit portaalin avaamiselle, minkä tuloksena on täysi kaaos sekä portaalin sulkeutuminen, vieden Rasputin mukanaan. Portaalista on kuitenkin päässyt - yllätys, yllätys - karkaamaan jotain, joka esiintyy pienenä, punaisena, jättikoikoisella kivikouralla-varustettuna demoni-olentona, jonka Trevor Buttenholm ottaa hoitaakseen. Mies hoitaa olentoa kuin omaa poikaansa ja antaa tälle nimeksi Hellboy.

60 vuotta myöhemmin paljon on muuttunut: 60-vuotias Hellboy on leivissä B.P.R.D. (Bureau for Para-normal Research and Defense) -nimisessa, FBI:n luotsaamassa virastossa. Ison Punaiseen hommaan kuuluu muiden, ihmisille vaaraa aiheuttavien hirviöiden listiminen hänen isänsä Trevor "Broom" Buttenholmin ja kalamaisen Abe Sapienin (Doug Jones) opastuksella. Takanaan hepulla on pipariksi mennyt suhde pyrokineettiseen Liz Shermaniin, jolla on oma traaginen menneisyytensä... Homman nimi muuttuu kuitenkin hieman uuden, kokemattoman FBI-agentin, John Myersin, astuessa kuvioihin ja liittyessä B.P.R.D:siin ja osallistuessa tutkimuksiin sekä hirviöjahtiin Ison Punaisen rinnalla. Oudot yhteensattumat näyttävät viittaavan Rasputinin ja hänen hullujen kätyriensä Kroenenin ja Haupeteinin olemassaoloon sekä paluuseen ja uhkana on heidän toteuttamaton suunnitelmansa.
Hellboy ei kuitenkaan pidä kilpailijoista, ja hepulla on mennä herne nenään, kun Liz astuu kuvioihin ja tuntee vetoa Myersiin ja kolmiodrama on valmis.

Traaginen kohtalonokku kuitenkin yhdistää koko porukan ja Hellboy ystävinnen suuntaa Moskovaan Rasputinin jäljille. Vaan mitä kuolemattomalla munkille on mielessään ja miten Hellboy on liittyy hänen pirullisiin suunnitelmiinsä? Juoni alkaa paljastua askel askeleelta Hellboy ja muiden lähestyessä totuutta ja tehden raivokaasti vastarintaa Rasputinia vastaan, käsissään koko maailman kohtalo...

Hellboy on vauhdikas sekä huumorilla kyllästetty toimintapätkä, joka pitää katsojan otteessaan lopputeksteihin saakka! Ison Punaisen vauhdikas seikkailu ei jätä ketään takuulla kylmäksi! Näyttelijät tekevät hienot roolityöt, varsinkin Ron Perlman (mm. Blade 2, Alien: Resurrection) tylppäsarvisena, mutta pohjaltaan hyväsydämisenä Hellboyna, ja hyvää työtä tekevät myös Selma Blair pyrokineettisenä Lizinä (Julmia Aikeita, Blondin kosto) sekä ensikertaa suurella kankaalla debytoiva Rupert Evans uskaliaana agentti John Myersinä. Leffa jää ikimuistoisena sarjakuva-leffojen historiaan...

Hellboy oli visuaalisesti upea kokemus ja erikoistehosteet ovat silmiä hiveleviä! Lavasteet ovat yhtä lailla vaikuttavia ja hienosti tehtyjä. Erilaiset hirviöt riehuvat läpi valkokankaan, upeasti animoituina. Mahtavinta on kuitenkin Hellboyn maskeeraus - Ron Perlman loistaa liki tuntemattomana Ison Punaisen maskin takaa. Toimintakohtaukset ovat silkkaa juhlaa silmille, vaikka ylenmääräinen sarjakuva-väkivalta välillä tuntuu hieman turruttavalta.Leffan stuntit ovat kuitenkin taitavia ja on ilo katsella heidän työtään.

Leffassa parasta on sen kepeä huumori, joka on hyvä vastapaino leffan väkivallalle. Vaikka suurin osa tuleekin päähenkilön suusta, se toimii kokonaisuutena hyvin. Hellboy on itsessään hauska henkilö ja ottaa yleensäkin kaiken rennosti huumorilla, eli - mitä isompi sen iloisempi! Leffan loppusilauksen luo Marco Beltramin säveltämä synkkä sekä toiminnallinen musiikki, joka vie katsojan mukanaan leffan synkkään tunnelmaan.

Suosittelen leffa erityisesti toiminnan-ystäville, mutta leffasta löytyy myös takuulla jotain kivaa muillekkin. Eikun leffaan ja Isoa Punaista jengeineen katsomaan!

nimimerkki: Mizzy

Pisteet:
Arvosteltu: 17.06.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Mizzy
Vieras