Tämä on päätösosa juttusarjalle, jossa tutustumme vuonna 2025 keskuudestamme poistuneihin elokuva-alan ammattilaisiin.
Olga Temonen (23.1.1978 – 17.11.2025) – kamppailu vaikeaa sairautta vastaan
Nurmeksessa syntynyt näyttelijä Olga Temonen tuli saippuasarjojen ystäville tutuksi Salattujen elämien Noora Autiona. Tätä roolia hän kantoi sarjassa kymmenisen vuotta. Ennen tv-sarjarooliaan hän oli kouluttautunut elokuvanäyttelijäksi Helsingin Stadiassa. Tv-roolit jatkuivat Salattujen elämien jälkeen mm. sairaalasarjassa Syke ja rikossarjassa Harjunpää, joilla molemmilla on ollut vankka suosionsa.
Suurimmat elokuvaroolinsa Temonen teki puolisonsa, ohjaaja ja muusikko Tuukka Temosen ohjauksessa. Näistä merkittävimpiin lukeutuu tosipohjainen Aika jonka sain, kilparatsastaja Jaana Kivimäen onnettomuudesta ja siitä selviytymisestä kertonut draama. Elokuva myös palkittiin yleisö-Jussilla. Olga Temonen näytteli lisäksi viimeiseksi jääneessä elokuvassaan, Meduusalla ei ole sydäntä, puolisonsa ohjauksessa, yhdessä lastensa Helgan ja Hilman kanssa.
Näyttelemisen ohella ravintola-alalle suunnanneen Olga Temosen elämää varjosti viime vuosina sairastuminen aivosyöpään. Hoidot tehosivat jonkin aikaa, mutta vuoden 2025 keväällä hän tiedotti kasvaimen uusiutuneen.
Eila Roine (26.11.1931 – 8.12.2025) – rakastettu satumummi
Yhteen suomalaiseen näyttelijäsukuun kuulunut Eila Roine teki pitkän uran näyttämöllä ja televisiossa. Mm. Suomen Filmiteollisuuden ja Tampereen työväenteatterin riveissä toimineen Eero Roineen tytär syntyi Turussa, mutta muutti perheensä mukana jo 5-vuotiaana Tampereelle.
Itseään koomikoksi luonnehtinut nainen sai parikymppisenä vakituisen kiinnityksen niin ikään Tampereen työväenteatteriin. Kosketus elokuvamaailmaan tapahtui, kun isä ja tytär esiintyivät teatterinäytelmästä Suomen Filmiteollisuuden elokuvaksi käännetyssä härmäläiskomediassa Pitkäjärveläiset vuonna 1951. Muutamien elokuvaroolien jälkeen seurasi suuren suosion saanut perhesarja Heikki ja Kaija (1961–1971), jossa Eila Roine nähtiin puolisonsa Vili Auvisen kanssa pääosissa. Sarjassa oli jopa ajalle epätyypillisiä tosi-tv:n piirteitä, sillä näyttelijäpariskunnan poika kastettiin eräässä sen jaksossa.
Heikkiä ja Kaijaa seurasi vakavailmeisempi viljelijädraama Rintamäkeläiset (1972–1978). Eräs Eila Roineen rakastetuimmista rooleista oli lastenohjelma Pikku Kakkosen satuja kertova mummihahmo. Sitä hän tulkitsi 1990-luvun lopulta vuoteen 2013. Myöhemmällä iällä hänet nähtiin myös elokuvassa Tie pohjoiseen ja viimeiseksi komediassa 70 on vain numero.
Rob Reiner (6.3.1947 – 14.12.2025) – komediantekijän murheellinen loppu
Viihdealan sukuun kuuluneen näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja Rob Reinerin ja hänen vaimonsa Michele Singer Reinerin kuolema shokeerasi joulukuussa 2025, ei vain Hollywoodissa vaan myös muualla maailmalla. Viranomaisten mukaan kyseessä oli henkirikos, josta epäillään pariskunnan nuorinta poikaa Nickiä (s. 1993).
Rob Reiner sai sysäyksen viihteen pariin koomikkoisältään Carl Reineriltä (1922–2020) ja näyttelijäidiltään Estelle Reineriltä (1914–2008). Erityisesti isä Carlin esimerkki innoitti poikaa – Carl Reiner ammensi teksteihinsä paljon omasta elämästään. Rob Reiner näytteli mm. vielä viimeiseksi jääneessä ohjaustyössään itsensä oloista elokuvantekijää, joka seuraa muiden viihteentekijöiden edesottamuksia. Suuren yleisön tietoisuuteen hän iskostui tosin näyttelijänä erityisesti 1970-luvun hittisarjassa Perhe on pahin, appiukkonsa paheksumana nuorukaisena. Rooli toi hänelle myös kaksi Emmy-palkintoa.
Rob Reinerin ura elokuva-alalla rysähti eteenpäin mukadokumentin Hei me rokataan! myötä vuonna 1984. Viihdemaailman kulissien taakse kurkistellut satiiri esitteli tekaistun rock-yhtyeen Spinal Tap, joka jäi elämään omaan kulttitodellisuuteensa. Vaikka Reiner palasi myös uransa lopussa Spinal Tapin pariin, näiden elokuvien väliin mahtui monia muita huomattavia töitä – Stephen King -adaptaatio Stand by Me – viimeisestä kesästä humoristiseen satuelokuvaan Prinsessan ryöstö, ja romanttisesta draamasta Kun Harry tapasi Sallyn… aina Jack Nicholsonin ja Tom Cruisen tähdittämään Kunnian miehiin.
Vuonna 2015 hän ohjasi Nick-poikansa osin käsikirjoittaman elokuvan Being Charlie, johon poika ammensi materiaalia omasta huumeaddiktion kolhimasta elämästään. Nickin oikeudenkäynti vanhempiensa murhasta jatkuu 7.1.2026.
Brigitte Bardot (28.9.1934 – 28.12.2025) – kaunotar, jolla oli sydäntä enemmän eläimille kuin ihmisille
Ristiriitaisia tuntemuksia myöhäisemmällä iällään herättänyt ranskalaistähti Brigitte Bardot on kiinnostanut myös elämäkertureita. Bardot’n nimeä kantava minisarja vuodelta 2023 esitettiin aiemmin YLEllä. Sarja esitteli erityisesti Bardot’n uran huippuaikoja – tähti jätti näyttelemisen taakseen vain 39-vuotiaana omistautuakseen eläinten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiselle. Ne menivät monessa suhteessa myös hänen ainoan poikansa, Nicolas-Jacquesin (s. 1960), edelle.
Bardot nousi suurmaineeseen erikoisesti. Hänen äitinsä näki tyttärellään mahdollisuuksia balettitanssijana ja esiintyjänä. Kova työ tuotti tulosta vuonna 1950, kun Bardot esiteltiin vasta teini-ikäisenä muotilehti Ellen sivuilla. Lehti herätti myös ohjaaja Roger Vadimin huomion. Koe-esiintyminen Vadimille ei kuitenkaan johtanut heti rooliin tämän elokuvassa, vaan avioliittoon tämän kanssa vuonna 1952. Liitto kesti alle neljä vuotta.
Vuonna 1952 Bardot debytoi kuitenkin leffassa …ei kiltti tyttö? Se nostatti hänen mainettaan. Kansainvälinen menestys koitti silti hänen Ranskassa kritiikkiä herättäneen Vadim-elokuvansa Ja Jumala loi… naisen jälkeen 1950-luvun puolivälissä. Elokuvaa pidettiin liian rohkeana esim. Yhdysvalloissa, mikä oli omiaan kasvattamaan kiinnostusta sen ympärillä.
Ja Jumala loi… naisen käynnisti varsinaisen Bardot-buumin. Oli kyseessä kepeä ranskalainen komedia, kuten Pariisitar, oikeusalidraama, kuten Totuus, tai uuden aallon isoihin nimiin luettavan Jean-Luc Godardin psykologinen draama Keskipäivän aave, Bardot veti katsojia teatterisaleihin. 1960-luvun puolivälissä hän teki yhteistyötä myös laaja-alaisesti chansonista rockiin taipuneen muusikko Serge Gainsbourgin kanssa. He olivat jonkin aikaa pari, ja Bardot lauloi mm. Gainsbougin tunnetumpiin kuuluvan hitin Je t’aime… moi non plus alkuperäisversiossa.
Elokuvauransa jälkeen Bardot näkyi otsikoissa mm. kommenttiensa vuoksi. Hän esim. esitti kovaa kritiikkiä kotimaansa muslimiväestöä koskien. Nämä ulostulot johtivat useisiin tuomioihin rasistisesta vihapuheesta. Bardot kritisoi myös MeToo-liikettä, mikä nostatti lisää pahaa verta häntä kohtaan. La Fondation Brigitte-Bardot jatkaa yhä toimintaansa niin koti- kuin villieläinten hyväksi.
Lisää aihepiiriin liittyviä juttuja löydät Leffatykissä aihesanalla ”kuolleet”.
*Kuva: CC
Juttusarjan lähteet: SlashFilm, The Guardian, Observer, NY Times, BFI, People, OP Media, YLE, IS, Suomen kansallisfilmografia, Toopelivisio (toim. J. Annala), Playbill, THR, The Telegraph, Parade, Vogue, Vulture, IndieWire, BBC, LA Times
Toim. R. Isoviita