Event Horizon - viimeinen horisontti (1997)
- Alkuperäinen nimi:
- Event Horizon
- Tuotantovuosi:
- 1997
- Ohjaajat:
- Paul W.S. Anderson
- Pääosissa:
- Kathleen Quinlan, Laurence Fishburne, Sam Neill
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 92 min
- Genret:
- Trilleri, Kauhu, Sci-fi
Vuonna 2040 avaruus-alus Event Horizon lähtee suorittamaan tieteellista koetta lähelle Neptunusta ja tämän jälkeen aluksesta ei kuulu seitsemään vuoteen yhtään mitään. Kunnes Neptunuksen takaa saadaan epäselvä signaali ja kapteeni Millerin (Fishburne) johtama pelastusretkikunta lähtee selvittämään tapausta. Mukaan matkalle lähtee Dr William Weir (Neill), jolla on omaa tietoa tuosta tehdystä kokeesta. Perillä heitä odottaa kuolemanhiljainen alus, jonka uumeniin piiloutuu pahamaineinen salaisuus, joka saa yhden heistä täydelliseen valtaansa.
Paul W.S. Anderson niittää nykyään mainetta heikohkoilla videopeleihin perustuvilla elokuvillaan, mutta vuonna 1997 valmistunut scifi-kauhuelokuva Viimeinen horisontti on puolestaan helposti Andersonin tähän asti (ja todennäköisesti paras elokuva mitä mies tulee ohjaamaan) sekä myös hienosti rakenettu scifi-elokuva, joka esim: Suomessa on jäänyt hieman vähäiselle huomiolle. Kun aikoinaan Viimeinen Horisontti tuotiin suoraan video-levitykseen se jäi samana vuonna ilmestyneen myös pätevän "Spheren" jalkoihin.
Monien scifi-kauhuelokuvien tapaan myös Viimeinen horisontti lainaa tunnelmaa ja ideaa "Alien" -elokuvasta, mutta myös hieman "Hellraisemaista" meininkiä on ilmasssa. Viimeinen Horisontti onnistuu näistä huolimatta pitämään ideansa suhteellisen omanaan. Tarina käynnistyy toimivan rauhallisesti ja luo painostavaa tunnelmaa hyvin koko ajan edetessään, yhä inhorealistisemmaksi käyvää loppua, jossa päästetään pienet roiskejuhlat irti. Visuaalisesti Viimeinen Horisontti on hienoa työtä, varsinkin alun painovoimaton-alus on komeannäköinen ja raadellut ihmiset ovat puolestaan aidon-rujonnäköisiä.
Viimeisessä horisontissa onnistutaan jopa välillä pohtimaan ihmisen käytöstä tälläisen tilanteen keskellä. Avaruudessa kun kukaan ei kuule huutoasi, mutta tällä kertaa ei vältämättä tarvitse nähdäkään mitään ja mikä on lopulta pahin mahdollinen paikka missä voidaan käydä?. Anderson punoo näistä naruista tehokasta ja paikoin aika brutaaliakin kerrontaa, joka ei missään vaiheessa huku efekti-mereen, mikä on todellakin harvinaista laatua Andersonilta. Karismaattinen äijä Laurence Fishburne tekee Millerin roolin perusrutiinilla ja osaa olla juuri oikenlainen joukkueenjohtaja. Viimeisen horisontin parhaasta asiasta vastaa Sam Neill, joka on alusta alkaen sopivan omalaatuinen ja loppuakohden hyytävä erikoisen tohtorin roolissa.
Kokonaisuutena Viimeinen horisontti on psygologisen-scifi-trillerin ja kauhuelokuvan onnistunut risteytys, joka pohtii tehokkaasti ihmisen halua tutkia pahuutta.
Paul W.S Anderson on roskaohjaaja, jolta emme laatuleffoja ole tottuneet odottamaan. Miehen uran varrelle mahtuu siltikin muutama ihan laadukaskin tapaus, joista Event Horizon (Viimeinen horisontti) erottuu selkeänä ykkösenä edukseen. Siitäkin huolimatta, että mestariteoksen leima jää yhä kiusallisen kauas.
Event Horizon on mullistavaa teknologiaa sisältävä alus, joka katosi salaperäisesti matkoillaan vuonna 2040. Elokuva tapahtuu ajallisesti seitsemän vuotta myöhemmin, jolloin alus alkaa jälleen lähettää itsestään signaaleja. Perään lähetetään asianmukaisesti varustautunut tutkiryhmä ja tietenkin suoraan lomaltaan.
Elokuvassa on kauttaaltaan havaittavissa hieman niitä kuuluisia B-elokuvan merkkejä. Väärässä paikoissa käytetyt hidastukset, paikka paikoin kiusallinen ylinäyttely ja tehosteiden yliampuvuus pistävät pahasti silmään. Onneksi moiset eivät kuitenkaan syö liian paljon Event Horizonin kiistämätöntä vahvuutta: tunnelmaa, joka varsinkin elokuvan alkupuolella on kiitettävän tiheää. Philip Eisner on kässäriä raapustaessaan ottanut elementtejä varsinkin Scifi-klassikosta Alien: Kahdeksas Matkustaja. Lavastajatkin ovat oletettavasti Ridley Scottin ohjaustyön muutamaan kertaan katsoneet.
Parhaimmillaan Event Horizon on todella hyytävä, kylmän väristyksiä toden teolla katsojassa herättävä teos. Pahimmillaan taas sorrutaan kliseisiin asioihin ja nolostuttavan huonoon dialogiin. Pienellä hiomisella elokuvalla olisi ollut mahdollisuuksia nousta pienimuotoiseksi klassikoksi, mutta eipä se nykyiselläänkään mikään huono ole. Rainan pisteyttäminen vaatikin hieman tavallista enemmän ponnisteluja: neljän tähden antaminen ei tullut välittömästi kyseeseen, johtuen elokuvan lukuisista vioista, mutta tällä kertaa äärimmäisen vahva tunnelma nostaa Event Horizonin paremmaksi kuin mitä sen vahvuuksien summan pitäisi olla.
Scifin ystävien ei pitäisi ohittaa Paul W.S Andersonin ehdottomasti parasta ohjaustyötä.
nimimerkki: Mikko Ijäs
Arvostelija
Mikko Ijäs
Vieras
Kylläpäs alkaakin hyvin: hyppysellinen Kubrickin Avaruusseikkailua, litra Alien-trilogiaa (nelostahan ei lasketa) ja muutama desi Solarista. Philip Eisner, leffan käsikirjoittaja, on varmaan ajatellut, että kyllä nyt tulee hyvä keitos. Mutta kun ei. Näyttelijöiden kyvyissä ei ole mitään vikaa, kaikki pelkäävät vallan asiantuntevasti. Efektit ovat hiukan tasapaksuja kaikessa tavallisuudessaan, mutta ei pääsyy kakun lässähtämiseen niissäkään ole. Käsikirjoitus on mätä. Varastettuaan hyvät ideat muinaisista mestariteoksista on Eisner tyytynyt lätkimään aasinsilloiksi niiden välille verta ja suolenpätkiä. Petosta, sanon minä.
Mistä elokuva sitten kertoo? Noh, ammoin avaruuteen hukkunut superalus löydetään ja sitä lähdetään pelastamaan. Pelastustiimiä vetää Sam Neillin esittämä tohtori Weir, joka näkee kummia unia. Kohta niitä näkee koko porukka, kun määränpäähän saavutaan. Ja totta kai ne unet alkavat käydä toteen (haukotus). Tekoverta koko ruudun täydeltä. Ei siitä paljoa voi repiä.
Scifi ei kuulu suosikkilajityyppeihin, muuta kuin tapauksessa joissa mennään äärimmäisyyksiin. Event Horizonissa näin tapahtuu ja leffa iskee yllättävästi.
Tapahtumat sjoittuvat vuoteen 2047. Pelastusmiehistö lähtee aluksellaan pelastamaan aiemmin Neptunuksen taakse kadonnutta alusta. Hylyssä on helvetinkone joka mahdollisti rajojen tuolla puolen käynnin. Pelastusmiehistöä odottaa yllätys poikineen.
Event Horizonissa on osittain Hellraiserin meininkiä, missä sekoitetaan sopivasti digivelhojen ja maskeeraajien luomuksia. Tahti kuitenkin säilyy tyylille uskollisena, eikä ratkahda koomisiin kökkötehosteisiin.
Näyttelijöiden lakooniset suoritukset pitävät vettä. Jopa niin tavalliselta uhohössötykseltä vältytään pääsääntöisesti. Muutama lipsahdus sekaan mahtuu.
Event Horizon on varmasti parhaimillaan teatterissa. Hienoja kuvia ja happipaikat, joissa säikytellään kuvilla ja ääinpiikeillä tehoavat kotikatsomoa paremmin hämärässä leffateatterissa. TV-esityksenä kampe on K-16 -luokiteltu, mikä on hyvin perusteltua. Verta ja läskiä lentää siihen malliin että saattaa heikkohermosimmat nähdä punaista vielä yöunissakin.























































