Kylläpäs alkaakin hyvin: hyppysellinen Kubrickin Avaruusseikkailua, litra Alien-trilogiaa (nelostahan ei lasketa) ja muutama desi Solarista. Philip Eisner, leffan käsikirjoittaja, on varmaan ajatellut, että kyllä nyt tulee hyvä keitos. Mutta kun ei. Näyttelijöiden kyvyissä ei ole mitään vikaa, kaikki pelkäävät vallan asiantuntevasti. Efektit ovat hiukan tasapaksuja kaikessa tavallisuudessaan, mutta ei pääsyy kakun lässähtämiseen niissäkään ole. Käsikirjoitus on mätä. Varastettuaan hyvät ideat muinaisista mestariteoksista on Eisner tyytynyt lätkimään aasinsilloiksi niiden välille verta ja suolenpätkiä. Petosta, sanon minä.
Mistä elokuva sitten kertoo? Noh, ammoin avaruuteen hukkunut superalus löydetään ja sitä lähdetään pelastamaan. Pelastustiimiä vetää Sam Neillin esittämä tohtori Weir, joka näkee kummia unia. Kohta niitä näkee koko porukka, kun määränpäähän saavutaan. Ja totta kai ne unet alkavat käydä toteen (haukotus). Tekoverta koko ruudun täydeltä. Ei siitä paljoa voi repiä.
