Summaleffa Uudet nimikkeet Aakkosittain abcdefghijklmnopqrstuvwxyååäö09 Genret KomediaSci-fi DraamaFantasia ToimintaWestern SeikkailuDokumentti TrilleriAnimaatio KauhuMusikaali RikosMusiikki SotaAnime

Bringing Out the Dead (1999)

Bringing Out the Dead
Tuotantovuosi:
1999
Ohjaajat:
Martin Scorsese
Pääosissa:
John Goodman, Nicolas Cage, Patricia Arquette
Maat:
USA
Pituus:
121 min
Genret:
Draama

Keskiarvo

Arvostelut (4): **½
Pikatuomiot (118): ***

Oma pikatuomio

# "Sysimusta huumori lievittää ambulanssimiesten näkemää kärsimystä Ison Omenan kaduilla."

Muistattehan ne Taksikuskin kadut, joille suurkaupungin valot loivat valonkajoa ja synkkää fiilistä? Jos ette muista, niin eipä mitään, sillä ohjaajalegenda Martin Scorsese liikkuu myös uudemman matskunsa kanssa samoilla Ison Omenan kaduilla. Ja yllätyksellisen hyvin Bringing out the deadin ambulanssi öisillä kaduilla vaeltelee.

Bringing out the dead ei ole kerännyt Scorseselle tyypillistä mainetta ja mammonaa, mutta sepä ei haittaa, kun Taksikuskinkin käsikirjoittanut herra Schrader on taas vireessä. Tosin tällä kertaa vauhtia stooriin on haettu Joe Connellyn kirjasta.

Monessa kurjassa roolissa itseään ryvettänyt Oscar-voittaja Nicolas Cage on vaihteeksi ok ambulanssikuski Frank Piercenä. Paksun parransängen ja punertavien silmien takana Frankilla tuntuu viiraavan pahemman kerran, mutta se ei estä häntä pelastamasta ihmisiä päivittäin. Jokaista pelastusta kohti ambulanssipartio joutuu näkemään samaa kärsimystä ja kuolemaa yhtä uudelleen ja uudelleen. Siinä elokuva saavuttaa parhaimman osansa. Sysimusta huumori lievittää ambulanssimiesten näkemää kärsimystä ja vie tarinankerronnan aivan uuteen ulottuvuuteen.

Piercen parit vaihtuvat tuhkatiheään, ja aikamoisia velikultia kollegat ovatkin. John Goodman ja Pulp Fictionin oma Ving Rhames ovat vauhdissa ladellessaan insidevitsejä ruumiista tai ambulanssin vakioasiakkaista. Nestor Serranon esitttämä tohtori Hamar on aluksi todella ärsyttävä, mutta aika nerokasta parodiaa sisältäviä dialoginpätkiä äijän suuhun on kirjoitettu. Leffan kaunistuksena toimii Cagen tuolloinen siippa Patricia Arquette ja surullisimpina hahmona on Tom Riis Farrellin esittämä vanhus, joka käytännössä kuolee päivittäin.

Bringing out the dead esittää yhden miehen kantaman kärsimyksen taakan kierolla ja häikäisevän hauskallakin tavalla. Välityöksi usein tituleerattu teos onkin yllättäen Scorsesen parhaimmistoa! Leffa toimii kuin adrenaaliruiske, ja pitää katsojan ruudun ääressä tihrustamassa katujen kärsimyksiä. Kuvaus ja leikkaus ansaitsevat ylimääräisen pojon, vaikka Taksikuskissa nähtyjä maisemia ne osittain pyörittelevätkin edestakaisin. Mutta mitäpä siitä, jos homma toimii.

Pisteet: ****
Arvosteltu: 16.04.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
703 arvostelua

# "Todiste siitä, kuinka pohjalle mestariohjaaja voi vajota."

Bringing out the Dead on todiste siitä, kuinka pohjalle mestariohjaaja voi vajota. Pahimmillaan hän voi yrittää kopioida aikaisempien menestysleffojensa niksejä luulleen, ettei katsoja millään voi tunnistaa näitä ennen käytetyiksi. Kaikkeen tähän ja vähän muuhunkin sortuu Martin Scorsese, tuo amerikkalaisen elokuvan suunnannäyttäjä, jolla taitaa nykyään olla ote todella hukassa.

Tositapahtumiin perustuvassa leffassa päästään ambulanssin kyytiin. Autossa istuu nimekästä porukkaa: Nicholas Cage, John Goodman, Ving Rhames, Tom Sizemore. Patricia Arquette riutuu pahasti, mutta vielä pahemmin asiat ovat Cagen esittämällä ambulanssikuskilla. Menneisyyden näyt sekoittavat unisessa mielentilassa olevan sankarin pään niin, että työnteosta ei tule mitään, saati sitten rakkauselämästä.

Mielenkiintoiselta vaikuttava elokuva pilataan osittain lapsellisuudella, osittain järkyttävällä suurieleisyydelle. "Mä tarvitsen nyt ryypyn" -tyyliset kliseet Cage heittää haudanvakavasti ja Ving Rhames jauhaa epämääräistä, huonosti kirjoitettua tekstiä mm. Jumalasta. Jo pelkässä käsikirjoituksessa on niin paljon huonoa, ettei tästä mitään mestariteosta varmaan olisi saanut, mutta Scorsesen käsittelyssä se on sovitettu leffaksi aika törkeän huonosti. Ei ikinä, ei ikinä olisi uskonut, että Kuin raivon härän, Taksikuskin, Mafiaveljien jne. ohjaaja tekisi niin läpinäkyvästi liioitellun ja juoneltaan mitäänsanomattoman elokuvan kuin Bringing out the Dead on.

Nimimerkki: Viisas

Pisteet: *½
Arvosteltu: 21.10.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Viisas
Käyttäjä
100 arvostelua

# "Synkkä ja mielenkiintoinen draama, jonka jaksaa katsoa kerran, mutta uudelleenkatsomisarvoa ei ole."

Yhdennäköisyyden Taksikuskiin huomaa naurettavankin helposti. Asetelmat ovat samat: Sama ohjaaja ja käsikirjoittaja, elokuvan päähenkilönä unettomuudesta kärsivä mies, miljöönä New Yorkin saastaiset kadut, hiukan ahdistava tunnelma, sivuhenkilöinä tunteita herättävä nainen ja omalaatuiset työtoverit. Saman idean uudelleenkäyttäminen syö hieman pisteitä.

Tappiin asti kulunut ambulanssimies Frank Pierce (Nicolas Cage) työskentelee New Yorkin pahamaineisimmalla alueella, Hell's Kitchenillä. Hän ajaa öisin, ja joutuu tekemisiin todellisen pohjasakan kanssa. Hän ei saa nukuttua, näkee menettämiensä ihmisten haamuja ja kuulee heidän puhettaan, joutuu tekemään täysin koulutuksensa vastaista työtä ja kuskaamaan ihmisiä puolikuolleena paskaiseen ja ahtaaseen sairaalaan samalla tietäen, että kaikki on turhaa. Frank pyrkii kaikin keinoin pääsemään pois työstään, mutta pomonsa ja sopimuksensa ansiosta asia ei olekaan niin yksinkertainen ja hänestä muodostuu oman työnsä uhri. Frank löytää elämäänsä hieman sisältöä kun hän tapaa kauniskasvoisen Maryn (Patricia Arquette), kun tämän isä joutuu sairaalaan. Mies koittaa pitää päänsä kasassa ja selvitä sinne saakka kunnes pomo on valmis sanomaan hänet irti.

Kertakaikkisen hieno soundtrack, joka sisältää mm. Johnny Thundersia, The Whota, Van Morrisonia ja Melodiansia. Taksikuskin käsikirjoittajan (Paul Schrader) kädenjälkeä. Pienenä yksityiskohtana ohjaaja Martin Scorsesen äänen voi bongata ambulanssin radiosta. Näyttelijät ei erityisemmin vakuuta, lukuun ottamatta Patricia Arquettea joka vetää osansa erinomaisesti. Frankin työpareina nähdään mm. Ving Rhames uskovaisena vitsiniekkana, John Goodman nälkäisenä ambulanssikuskina ja Tom Sizemore epätodellisen raakana hirviönä. Synkkä ja mielenkiintoinen draama, jonka jaksaa katsoa kerran, mutta uudelleenkatsomisarvoa sillä ei ole. Avioparin (Nicolas Cage & Patricia Arquette) yhteinen elokuva jää kokonaisuutena aika laimeaksi. Ammattitaitoa kastista kyllä löytyy, siitä asia ei ole kiinni.

nimimerkki: Low Rider

Pisteet: ***
Arvosteltu: 12.06.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Low Rider
Käyttäjä
40 arvostelua

# "Nicolas yrittää murjottaa minkä ehtii. Nicky-pojan tummat silmänaluset alkaa jossain vaiheessa jo melkein huvittaa."

Scorsesen leffat on pääasiallisesti olleet täyttä rautaa! Joitain poikkeuksia aina sattuu ja tämä lukeutuu valitettavasti niihin ikäviin poikkeuksiin. Leffassa yritetään synkistellä oikein olan takaa. Jotenkin vaan ei päästä tosi fiilikseen, ei sitten millään. Taksikuskin käsikirjoittajan kanssa väsätty tarina muistuttaakin liiaksikin juuri Taksikuskia. Tässä tapauksessa vaan on kyse ambulanssikuskista jonka kaali alkaa seota.

Kuskit esitellään puolihulluina paskatyöntekijöinä paskamaailmassa, joka nyt sattuu olemaan New York. Ambulanssikuskin päässä on alkanut vippaamaan kun keikat on olleet huonoja, eikä ihmisiä oikein ole saatu pelastettua. Nähdään näkyjä uhreista ja tollotetaan huonovointisen näköisenä kadulle ambulanssin hytistä. Hohhoijaa!! Jotenkin homma vedetään överiksi. Nicolas yrittää murjottaa minkä ehtii. Nicky-pojan tummat silmänaluset alkaa jossain vaiheessa jo melkein huvittaa. Äijä nähtiin jo yhtä huonossa kondiksessa leffassa Leaving Las Vegas. Siinä paljon paremmalla menestyksellä, siis roolin suhteen... Tom Sizemore esittää täyskahjoa ambulanssikuskia ja ylinäyttelee niin perkuleesti. Ainoa heppu jota voi jotenkin uskottavasti seurata on John Goodman.

Sitten ajellaan ambulansseilla paikasta toiseen. Sekoillaan, ryypätään ja harrastetaan itsetuhoa sen kaikissa jaloissa muodoissa. Leffa ei saa aikaan edes kunnon masennusta. Tylsä on oikeastaan sana kuvaamaan pläjäystä. Huono uusintaversio Taksikuskista.

Leffan kannessa Cage murjottaa, sisäkannen kuvassa tollotaa Cagen murjottavat silmät punaisen ristin sisällä. Oikeastaan voisi ollakin hyvä vaihtoehto katsella murjottavan Cagen naamaa suoraan kansipapereista 5 minuuttia hievahtamatta ja laittaa leffa takaisin hyllyyn.

Pisteet: **½
Arvosteltu: 29.08.2001
Katsottu: DVD

Arvostelija

Kustaa
Ylläpitäjä
229 arvostelua