Uusi Ghostbusters saa taas kerran lisäpotkua

6.6.2016 14:22

Tuleva Ghostbusters-elokuva on saanut ennakkoon niin mittavasti närkästystä aikaan, ettei monikaan elokuva ole sellaiseen ryöpytykseen joutunut. Vaikka leffan ensimmäinen traileri keräsi historiallisen runsaasti alaspäin osoitettuja peukkuja, uuden Ghostbustersin uudempi traileri otettiin vähän maltillisemmin vastaan. Nyt leffaa kampanjoidaan erityisellä tapahtumalla, jonka on määrä koittaa tämän viikon keskiviikkona, eli 8.6.

Tapahtuma kulkee Ghostbusters Dayn nimellä, eli Haamujengin päivänä, mikä on hieman harhaanjohtavaa, sillä pari vuotta sitten Ghostbusters Day järjestettiin elokuussa. Silloin juhlistettiin alkuperäisen Haamujengi-elokuvan ensi-illan 30-vuotisrajapyykkiä. Koska uusi leffa tulee maailmanlaajuisesti ensi-iltaan nyt jo heinäkuussa, juhlapäiväkin on päätetty siirtää uudelle paikalle.

Ghostbusters Dayn kohokohta on haamuntuhoajatiimien kohtaaminen Jimmy Kimmelin talkshow’ssa. Paikalla ovat vanhaa kaartia edustavien Bill Murrayn, Dan Aykroydin, Ernie Hudsonin ja Annie Pottsin lisäksi uuden leffan Kristen Wiig, Kate McKinnon, Melissa McCarthy ja Leslie Jones. Uuden leffan ohjaaja Paul Feig on suitsuttanut tapausta eeppiseksi.

Kokoontumisen lisäksi useat elokuvateatterit Yhdysvalloissa näyttävät alkuperäistä Haamujengi-rainaa valkokankaillaan tuona päivänä ja faneille jaetaan kivaa oheissälää mm. Twitter-kisassa, jossa voitto voi napsahtaa kohdalle uudelleen twiittaamalla @Ghostbusters-viestejä.

Lähteet: Latino Review, HitFlix, TIME, Washington Post

Kuva: BVI Finland

Lisää luettavaa