Etusivu Foorumit Leffat yleisesti Dokumenttielokuvat (voi olla parhaitakin)

Luet parhaimillaan 1 vastausketjua
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #150699
      Jautsi
      Osallistuja

      Eilen katselin kauppareissun jälkeen rauhoittuakseni ranskalaisen dokumenttielokuvan Kaliningrad, Venäjän sotalinnoitus (Kaliningrad: a Russian fortress in the heart of Europe, vuodelta 2023). Kyseessä on hyytävän todentuntuinen kuvaus Kaliningradin alueesta Itämeren rannalta. Kaliningradin alue on eksklaavi, Puolan ja Liettuan ympäröimä alue, joka kuuluu Venäjään. Kaliningradin kaupunki näyttäytyy elokuvassa siistinä, kauniita, usein saksalaisperäisiä (entistä Itä-Preussia) rakennuksia sisältävänä paikkana, jota asuttaa venäläinen väestö. Venäläisellä väestöllä on venäläinen tapa ajatella asioista, haastateltu eläkeläinen toivottaisi tv:ssä puhuvan Ursulan (von der Leyen) oikeuden eteen. Venäläisten mielestä Venäjä puolustaa itseään fasismilta Ukrainassa. Venäjän tv:stä poimitussa katkelmassa esitellään Venäjän Sarmat-ohjusta, jonka kerrotaan läpäisevän ohjuspuolustusjärjestelmät ja kiitävän Kaliningradista Pariisiin ja Lontooseen muutamassa minuutissa, Berliiniin vielä nopeammin.

      Kaliningradin itä- ja pohjoispuolella sijaiseva Liettua saa myös huomiota. Ohjelmassa vieraillaan liettualaisten vapaaehtoisten joukkojen maanpuolustuskoulutustapahtumassa. Balttien sanotaan otaksuvan, että Ukrainan jälkeen Venäjän seuraava valloitusyritys kohdistuu Baltiaan, joten varautua pitää. Ohjelmassa haastatellaan myös Latvian Daugavpilsissä asuvaa Jelenaa, jolle ei ole myönnetty Latvian kansalaisuutta, vaikka hän on asunut maassa neuvostoajoista asti. Kansalaisuuden edellytyksenä olisi kielitaito. Jelenan tytär on saanut Latvian kansalaisuuden ja pitää itseään latvialaisena, mitä äiti paheksuu, käskee tyttären muuttaa matkoihinsa. Daugavpilsin asukkaista suurin osa puhuu äidinkielenään venäjää, mutta kaupoissa venäjän kieltä ei löydy tuoteselosteista, kouluissa tulisi puhua latviaa jne.

      Todella avartava dokumentti, joka pureutuu Kaliningradin alueen lisäksi Baltian venäjänkielisen väestön hankalaan asemaan sekä Baltian tukalaan asemaan Venäjän naapurissa.

    • #150700
      Brutus
      Osallistuja

      Tähän laskettaneen perinteisen dokumenttielokuvan lisäksi myös julkaistut indie-dokumentit, joista ainakin osa on ihan ammattitaitoisesti tehtyjäkin.

      Itse olen katsonut mielelläni näitä omakustannedokkareita vanhoista nyrkkeilymestareista. Jostain syystä tässä lajissa tuntuu olevan tavallista enemmän mielenkiintoisia persoonallisuuksia ja todella inspiroivia elämäntarinoita: joku Muhammad Ali on ainakin itselleni ollut valtava inspiraationlähde jo pitkään. Herättelin jopa vanhaa thainyrkkeilyharrastusta ja kestävyysurheilua henkiin ihan vain Alin innoittamana.

      Toinen klassikko on Jack Dempsey. Dempseyn nuoruusvuosina työttömyys oli käytännössä rikos, ja koditon Dempsey elätti itsensä vuosikausia erilaisilla puolilaittomilla nyrkkeilyotteluilla. Brutaalista Dempseystä kasvoi myöhemmin yksi aikansa suurista supertähdistä ja kaikkien aikojen nyrkkeilyikoni, jonka tyyliä, rankkaa imagoa ja nyrkkeilytekniikoita ihaillaan ja jäljitellään edelleen.

      Tuubista löytynee kaikista useampikin laadukas lyhyt dokkari, jopa yksittäisistä matseista.

Luet parhaimillaan 1 vastausketjua
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Lisää luettavaa