Eilen katselin kauppareissun jälkeen rauhoittuakseni ranskalaisen dokumenttielokuvan Kaliningrad, Venäjän sotalinnoitus (Kaliningrad: a Russian fortress in the heart of Europe, vuodelta 2023). Kyseessä on hyytävän todentuntuinen kuvaus Kaliningradin alueesta Itämeren rannalta. Kaliningradin alue on eksklaavi, Puolan ja Liettuan ympäröimä alue, joka kuuluu Venäjään. Kaliningradin kaupunki näyttäytyy elokuvassa siistinä, kauniita, usein saksalaisperäisiä (entistä Itä-Preussia) rakennuksia sisältävänä paikkana, jota asuttaa venäläinen väestö. Venäläisellä väestöllä on venäläinen tapa ajatella asioista, haastateltu eläkeläinen toivottaisi tv:ssä puhuvan Ursulan (von der Leyen) oikeuden eteen. Venäläisten mielestä Venäjä puolustaa itseään fasismilta Ukrainassa. Venäjän tv:stä poimitussa katkelmassa esitellään Venäjän Sarmat-ohjusta, jonka kerrotaan läpäisevän ohjuspuolustusjärjestelmät ja kiitävän Kaliningradista Pariisiin ja Lontooseen muutamassa minuutissa, Berliiniin vielä nopeammin.

Kaliningradin itä- ja pohjoispuolella sijaiseva Liettua saa myös huomiota. Ohjelmassa vieraillaan liettualaisten vapaaehtoisten joukkojen maanpuolustuskoulutustapahtumassa. Balttien sanotaan otaksuvan, että Ukrainan jälkeen Venäjän seuraava valloitusyritys kohdistuu Baltiaan, joten varautua pitää. Ohjelmassa haastatellaan myös Latvian Daugavpilsissä asuvaa Jelenaa, jolle ei ole myönnetty Latvian kansalaisuutta, vaikka hän on asunut maassa neuvostoajoista asti. Kansalaisuuden edellytyksenä olisi kielitaito. Jelenan tytär on saanut Latvian kansalaisuuden ja pitää itseään latvialaisena, mitä äiti paheksuu, käskee tyttären muuttaa matkoihinsa. Daugavpilsin asukkaista suurin osa puhuu äidinkielenään venäjää, mutta kaupoissa venäjän kieltä ei löydy tuoteselosteista, kouluissa tulisi puhua latviaa jne.

Todella avartava dokumentti, joka pureutuu Kaliningradin alueen lisäksi Baltian venäjänkielisen väestön hankalaan asemaan sekä Baltian tukalaan asemaan Venäjän naapurissa.