Etusivu › Foorumit › Legendaloota › Päivän pulinat › Vastaa aiheeseen: Päivän pulinat
Olispa reaalipolitiikka noinkin yksinkertaista.
Tämä Euroopan sotku alkoi jo 90-luvulla kun kylmä sota loppui ja kaikenlainen oma maanpuolustus pantiin jotain Suomen kaltaisia reunavaltioita lukuun ottamatta leikkuriin. Käytännössä Euroopan puolustus on ollut niistä ajoista Naton ja ennen kaikkea jenkkien harteilla, ja Amerikassa tällaista menoa ei ole katsottu kyllä koskaan kovin hyvällä. Tästä aiheesta on väännetty jo vuosikaupalla ennen Trumpin tuloakaan.
Sitten EU päätti mennä täysin sivullisena mukaan tuohon entisten sosialistimaiden väliseen nahinaan. Tällä hetkellä Ukrainan armeijalla ei ole mitään palaa alkaa valtaamaan niitä alueitaan takaisin. Tuo onnistuisi ehkä siinä tapauksessa että Venäjä valtiona yhtäkkiä romahtaisi tai länsimaat lähettäisivät omia joukkojaan sinne taistelemaan ja eskaloisivat homman Naton ja Venäjän väliseksi suursodaksi. Euroopallahan ei ole mitään omia armeijoita, joten tuo lankeaisi jenkeille. Mitään eurooppalaista armeijaa ei välttämättä nähtäisi vielä vuosikymmeniin vaikka kouluttaminen ja aseistaminen aloitettaisiin nyt heti.
Tämä tilanne on muuten täsmälleen sama kuin ensimmäisen maailmansodan alussa, jossa yksi maailman sotilaallisesti voimakkaimmista valtioista (Saksa) roikkui mukana sotilaallisesti surkean Itävalta-Unkarin suojelijana. Sitten kahdesta jälkimmäinen meni sekaantumaan kaiken maailman slaavilaisten pikkuvaltioiden asioihin, veti Saksan mukaan sotaan, käynnisti diplomaattisen ketjureaktion ja seuraavaksi olikin koko Eurooppa liekeissä.
Ymmärrät varmaan miksi Trumpilla tai jenkeillä yleensäkin on halut Ukrainaan ja Euroopan johtajien sapelinkalisteluihin aika jäissä tällä hetkellä. Ukraina ei ole Nato- tai EU-maa, eikä jenkeillä ole muutenkaan mitään merkittäviä sitoumuksia niille nurkille. Tuo mineraalisopimus olisi samalla yksi askel siihenkin suuntaan. Sama juttu noiden Nato-joukkojen vetämisen ja Putinin mielistelyn kanssa: amerikkalaisilla on nyt kova halu päästä irti tästä tilanteesta ja neuvotella rauhaa Putinin kanssan ennen kuin homma alkaa eskaloitua ja mennään taas tätä tuttua tietä.
Trumpilla on paljonkin henkilökohtaista kaunaa eurooppalaisia päättäjiä kohtaan muutenkin. Muistat varmaan silloin ensimmäisellä kaudella kun Trump vielä koitti sovinnollisesti puhua näistä asioista ja porukka lähinnä vittuili päin naamaa, pyöritteli silmiään, eikä lopulta homma edennyt ollenkaan. Jenkkien pressanvaaleissa eurooppalaiset poliitikot myös Suomesta vielä lähettivät erikseen omat tukijoukkonsa käymään Trumpin vastaista kampanjaa, mikä kaiken lisäksi rikkoi paikallisia vaalilakeja aika törkeällä tavalla. Trumpin aggressiivinen suhtautuminen edesvastuuttomiin EU-perseilijöihin ei siis tule mistään ihan tyhjästä, vaan nämäkin suhteet on henkilökohtaisella tasolla ihan rikkomalla rikottu meikäläisten toheloiden idioottien toimesta.