Etusivu Foorumit Legendaloota Päivän pulinat Vastaa aiheeseen: Päivän pulinat

#153368
Jautsi
Osallistuja

Yhdysvallat on minulle tuttu vain tv:n ja vastaavien välineitten kautta. Tuskinpa koko valtiosta selvää kuvaa saisikaan vaikka siellä jonkin aikaa oleskelisi. Trumpin ja Harrisin kohtaamisen Constitution Centerissä katselin melkein kokonaan.

Sen puoleen voisi ajatella, että edelleen ajankohtaisia aiheita sisältäviä yhdysvaltalaiselokuvia ovat vaikkapa Musta lista (The Front), vuodelta 1976 ja Norma Rae, vuodelta 1979. Mustan listan pääosan vetää omalla hillittömällä tavallaan Woody Allen ja Norma Rae on upean Sally Fieldin roolihahmona. Musta lista kertoo kommunistivainoista ja Norma Rae ammattiyhdistysliikkeen voimasta. Kummankin elokuvan ohjasi Martin Ritt (1914 – 1990). Hän on saanut näitten elokuviensa päähenkilöt loistamaan, pidän Mustaa listaa Woody Allenin parhaana elokuvana eikä Sally Field kauas taida jäädä tästä saavutuksesta.

Voisi ajatella, että vanhoista jutuista noissa elokuvissa on kyse, mutta taisi Trump tv-kohtaamisessa mainita Harrisin isää marxistiksi ja myöhemmin vaalitilaisuudessaan Harrisia ”toveriksi”.

Tietysti jos vielä vanhempia elokuvia kaivellaan, tulee mieleen Vihan hedelmät (The Grapes of Wrath), John Fordin ohjaus vuodelta 1940. Sen aiheena on pientilojen talousahdingon aiheuttama maan sisäinen siirtolaisuus 1930-luvulla. Pääosassa Henry Fonda.

Ja kytköksenä Suomeen The Farmer’s Daughter, H. C. Potterin elokuva vuodelta 1947. Sehän perustuu Hella Wuolijoen näytelmään Juurakon Hulda. Elokuva maalta muuttavan kouluttamattoman nuoren naisimmeisen tiestä suuressa kaupungissa valtakunnan päätöksentekijöitten seurassa. Pääosissa Joseph Cotten ja Loretta Young, jolle myönnettiin suorituksestaan Oscar-palkinto.

Lisää luettavaa