Etusivu Foorumit Legendaloota Kuolleita Vastaa aiheeseen: Kuolleita

#152610
Brutus
Osallistuja

corman
Roger Corman (5.4.1926 – 9.5.2024)

Yksi kaikkien aikojen elokuvatuottajista ja Hollywoodin merkkimiehistä siirtyi ajasta ikuisuuteen 98-vuotiaana elämästä kyllikseen saaneena. Corman loi merkittävän uran b-leffojen sekä indien parissa ja auttoi valtavaa laumaa myöhempiä mestareita elokuvan eri osa-alueilta pääsemään urallaan alkuun. Näihin mainittuihin tekijöihin lukeutuu mm. James Cameron, Francis Ford Coppola, Martin Scorsese, Ron Howard, Jonathan Demme, Jack Nicholson… ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Cormania on luonnehdittu uuden Hollywoodin henkiseksi kummisedäksi ja viihde-elokuvan paaviksi.

Kaikenlaisten halpojen kulttielokuvien lisäksi Corman loi myös merkittävän uran eurooppalaisten ja aasialaisten taideleffojen sekä klassikoiden levittäjänä.

Lisää luettavaa