Etusivu Foorumit Legendaloota Viimeksi ostettuja levyjä Vastaa aiheeseen: Viimeksi ostettuja levyjä

#152599
Miihkali
Osallistuja

Intouduin ostamaan lisää vanhan koulukunnan black metallia. En tiedä, oliko kyseessä tilapäinen hulluuden puuska, vai itse vanha kehnoko se kävi hölläämässä kukkaron nyörejä.

Venomin varhaistuotannon lähes kokonaisuudessaan kattava laatikko sisältää 7 LP-levyä, muotoon leikatun 7″ kuvalevyn, julisteen, kirjallisuutta ja niin edelleen. Vain sinkut puuttuvat edellä mainittua Bloodlust / In Nomine Satanas -seiskaa lukuun ottamatta.

Venomin ensimmäiset pitkäsoitot olen omistanut jo pitkään, osan sekä uusintapainoksena että alkuperäisinä, mutta päädyin silti ostamaan tämän, sillä alkuperäisiä levyjä ei viitsi loputtomiin soittaa ja uusintapainokset ovat olleet melko leväperäisesti tehtyjä… mutta Perkele, tämä boksi on aivan yhtä juosten kustu, vaikka se mitä ilmeisimmin on tarkoitettu definitiiviseksi. Esimerkiksi laatikon kannesta puuttuu kokoelman nimi ja tilalla on jonkinlainen helvetillinen lorem ipsum. En oikeasti käsitä, miten firma on voinut olla näin huolimaton ja samalla myös niin välinpitämätön, ettei virhepainatuksia ole korvattu teettämällä uusia kansia. Ei se pahvi nyt niin kallista ole, ettei monen sadan euron hintaiseen hirvitykseen voisi nähdä sen verran vaivaa.

Hellhammer, Sveitsin lahja maailmalle. Olin Tom G. Warriorin kipparoiman Triumph of Death -tribuuttiyhtyeen konsertissa pari vuotta sitten, ja olihan se herkkä hetki — niin herkkä, että virnistelin leveästi koko keikan ja höröttelin suuren osan ajasta ääneen. Mistään huumorimusiikista ei missään nimessä ole kyse, mutta bändin alkukantaisissa sanoituksissa, barbaarisen kömpelöissä sävellyksissä ja kulmikkaassa soitossa on viattomuutta ja vimmaa, joka väkisinkin nostaa hymyn huulille. Hyvän mielen musiikkia Saatanan palvonnasta ja sadistisesta väkivallasta!

Lisää luettavaa