Etusivu Foorumit Leffat yleisesti Viimeksi katsottuja leffoja (ei parhaita) Vastaa aiheeseen: Viimeksi katsottuja leffoja (ei parhaita)

#152488
Miihkali
Osallistuja

Ai niin! Muistan nähneeni tuon Saatanan lunnaiden suomenkielisen nimen IMDb:ssä. Teatteriin saakka tuo ei näköjään päässyt, mutta VHS-kasettina julkaistiin. Itse en nähnyt suurempaa ongelmaa Tunkiomestarin tuotantoarvoissa, ja lavasteet, puvustus ja erikoistehosteet olivat mielestäni aika hienoja. Hyvä osoitus siitä, ettei rahaa niin kauheasti tarvitse olla, kunhan on taitoa, luovuutta ja intoa tehdä asioita.

Elokuvan ongelmana oli umpihuono käsikirjoitus ja latteat näyttelijät (Mollia lukuun ottamatta). Muutaman minuutin mittaisten lyhärien maailmaan ei ehdi kunnolla uppoutua, eikä sinänsä kiinnostavista miljöistä ja asetelmista saada mitään järkevää sisältöä irti. Jokainen kohtaus päättyi ennen aikojaan ja kaiken lisäksi ratkaisu oli jokaisessa lyhärissä sama: päähenkilö ampuu tappavia lasersäteitään ja voittaa vaivattomasti kaikki vihollisensa. Toisaalta elokuva ei myöskään mene riittävän mielipuolisille kierroksille, että sitä voisi katsoa tahattomana komediana tai törkyviihteenä. Sinänsä elokuva on kyllä vaikuttava osoitus tekijöidensä teknisestä osaamisesta, ja voisin kuvitella sen toimineen hyvänä käyntikorttina matkalla kunnianhimoisempiin tuotantoihin.

dbgirl: Osan elokuvista omistan itse DVD:nä tai BD:nä, osan katsoin kaverin luona. Jotkut noista olivat aika hankalia hankkia. Wizards of the Demon Sword piti tilata Amerikasta asti.

Lisää luettavaa